> Osa 1 16.5.2004
> Osa 2 30.5.2004
> Osa 3 4.7.2004
> Osa 4 15.8.2004
> Osa 5 12.9.2004
> Osa 6 10.10.2004
> Osa 7 21.11.2004
> Osa 8 12.12.2004
> Osa 9 2.1.2005
> Osa 10 20.2.2005
> Osa 11 20.3.2005
> Osa 12 22.5.2005
> Osa 13 19.6.2005

> Kadulta korpeen -etusivulle

> Sampsan etusivulle

 

18.5.2014

Kymmenen vuotta korvessa

Muutin keväällä 2004 Helsingistä Valtimolle Pohjois-Karjalaan. Vuosikymmen on opettanut, ettei rakennemuutos etene kaavamaisesti. Suuri pyörä pyörii kuitenkin armottomasti yhteen suuntaan.

Sampsa Oinaala

Klik. Laitan elokuvan pyörimään tietokoneeseen. Kuva on korkealaatuinen, eikä se pätki. Korpimökkiin tulee jo toista vuotta valokuitua myöten sadan megabitin laajakaista.
Tätä en olisi arvannut muuttaessani Helsingistä Valtimolle kymmenen vuotta sitten. "Laajakaistaisen internet- yhteyden odottaminen saattaa olla turhaa", ennustin Kadulta korpeen -kirjoitussarjani toisessa osassa (Sunnuntaisuomalainen 30.5.2004).
Kun lähdin uimaan muuttoliikkeessä vastavirtaan, halusin tehdä havaintoja oman elämänmuutokseni lisäksi siitä hiljaisesta rakennemuutoksesta, joka jatkuvasti kuihduttaa Itä- ja Pohjois-Suomen syrjäkyliä. Vuosikymmen on opettanut, ettei muutos tapahdu kaavamaisesti.
Ei ole yllätys, että molemmat lähimmät naapuritaloni ovat täällä asuessani poistuneet vakituisesta asuinkäytöstä. Niissä eläneet vanhukset viettävät nykyisin taajamissa palveluiden äärellä ainakin talvikuukaudet.
Mutta en olisi uskonut, että naapurustooni on myös noussut uusi omakotitalo, kun läheisellä maatilalla tehtiin sukupolvenvaihdos ja laajennusinvestointi. Uudisrakentaminen osoittaa sitoutumista. Tällä seudulla talon myynnillä ei ole mitään mahdollisuuksia saada rakennuskustannuksia takaisin, jos mieli asuinpaikan suhteen muuttuu.

Ennustamatta olisi jäänyt myös se, että parin kilometrin säteellä kotoani asuu tällä hetkellä kolme pientä lasta. Enkä ole kylän aikuisväestöstä enää lähimainkaan nuorin!
Suuri pyörä pyörii kuitenkin edelleen armottomasti yhteen suuntaan. Hämmästyin itsekin, kun ryhdyin listaamaan, mitä kaikkea Valtimolta ja Nurmeksesta on vuosikymmenessä kadonnut.
Nurmes menetti oman käräjäoikeutensa vuoden 2009 lopussa. Poliisin päivystysluukku aukeaa nykyisin kerran viikossa, kun aiemmin päivystettiin kaikkina arkipäivinä. Sama meininki on verotoimistossa: se on auki nykyisin kuusi tuntia viikossa.
Valtimolla ei ole enää omaa ambulanssia. Lukioon ei enää oteta uusia oppilaita ja lopullisesti ovet suljetaan, kun viimeiset ylioppilaat valmistuvat luultavasti ensi vuonna. Nurmes on menettänyt kahdesta asiamiespostistaan toisen.
Seuraavana Pielisen Karjalan seutukunta menettää luultavasti oman maistraattinsa, joka sijaitsee Juuassa. Julkisessa keskustelussa väläytellään päivittäisestä postinjakelusta luopumista.
Kun muutin Valtimolle, kotikylälleni pääsi arkisin linja-autolla jopa seitsemästi päivässä. Nyt vuoroja on jäljellä kolme.
Mutta toisaalta: teollisuustyöpaikkojen määrä alueella on kutakuinkin ennallaan, ja esimerkiksi maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa on tehty vuosikymmenen aikana mittavia investointeja.

Merkillepantava kehityskulku on valtion vetäytyminen pieniltä paikkakunnilta. Nurmeksen keskustassa on nykyisin hulppea määrä tyhjää toimistotilaa paraatipaikoilla.
"Parikymmentä vuotta sitten Nurmeksessa oli vielä yli 200 valtion työpaikkaa. Tätä nykyä niitä on jäljellä enää kourallinen. Kaupunki on menettänyt keskittämistoimien seurauksena suuren joukon hyvätuloisia asukkaita ja samalla paljon verotuloja", paikallislehti Ylä-Karjala kirjoitti 14.11.2013.
Mutta osataan sitä yksityiselläkin sektorilla. Olen asiakkaana kahdessa pankissa. Kun muutin Valtimolle, molempien lähin konttori löytyi runsaan 40 kilometrin päästä, Nurmeksen keskustasta. Nyt molempien pankkien lähin konttori on 70 kilometrin päässä naapurimaakunnassa Kajaanissa, mutta Pohjois-Karjalan puolella toiseen niistä kertyy matkaa peräti 160 kilometriä.
Toimipaikkojen sulkemiset katkovat pitkiä perinteitä. Danske Bankin Nurmeksen-konttorin juuret olivat vuodessa 1859.
Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät kaikki lakkautukset liity väestökohitykseen. Suuri syyllinen on myös se ihmekaapeli, joka nyt ulottuu minunkin tölliini. Enemmistö asiakkaista on paennut internetiin.
Mutta niille, jotka eivät nettiä käytä, muutokset ovat suuria. Kaupungissa palveluiden katoaminen lähiöistä lisää asiointimatkaa muutamalla kilometrillä, mutta maaseudulla konttorin sulkeutuminen voi pidentää pankkireissua yli sadalla kilometrillä.

Myös kotikyläni Rumon viimeiset julkiset tapahtumat ovat viime vuosina kadonneet. Ei ole enää hiihtokilpailuja, eikä maamiesseuran tansseja.
Toisaalta samaan aikaan naapurikylän Rasimäen vuosia uinunut kyläyhdistys on aktivoitunut jopa siinä määrin, että kylä valittiin viime vuonna Pohjois-Karjalan vuoden kyläksi. Rasimäki sai myös valtakunnallisessa Vuoden kylä - kisassa ensimmäisen kunniamaininnan.
Kylätoiminta on usein ailahtelevaa, joten oman kylän hiljenemisestä ei kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä. Toiminta saattaa taas joskus herätä henkiin Rumossakin.

Myös omassa elämässäni on sattunut asioita, joita en osannut ennustaa.
Aikoinaan kirjoitin, miten helpolta maaseutuyhteisöön sopeutuminen minusta tuntui. Vasta paljon myöhemmin olen päässyt yhteisöön niin syvälle, että olen käsittänyt, millaisia perättömyyksiä itsestäni kerrotaan selkäni takana ilman, että kukaan tulisi tarkastamaan niiden todenperäisyyttä.
Pieni yhteisö tarjoaa muutenkin omat haasteensa. Kun tuttu kyläläinen vuosien jälkeen lakkaa tervehtimästä, enkä tiedä mistä se johtuu, asia mietityttää paljon enemmän, kuin jos sama tapahtuisi kerrostalossa. Toisaalta minulla on myös ystäviä paljon enemmän kuin olisin joskus osannut kuvitella.
Suurin yllätys itselleni taitaa kuitenkin olla, millaiset juuret olen onnistunut Valtimolle kasvattamaan. Erinäisten enemmän tai vähemmän harkittujen päähänpistojen seurauksena omistan täältä nykyisin kotini lisäksi 15 hehtaaria metsää ja kolme vanhaa hirsitaloa, joista yksi on tosin tällä hetkellä numeroituna taapelissa.
Lisäksi nimissäni puolikas kansakoulu, jossa asuu muun muassa yksi niistä kylän kolmesta pienestä lapsesta. Koulun pihapiiriin olemme kaveriporukalla pystyttäneet lähiseudulta haalimiamme vanhoja hirsirakennuksia. Vuonna 2004 puhuin ystävilleni, että maallemuutto on minulle eräänlainen kokeilu. Kun olen kymmenen vuotta pitänyt kasvimaata, tehnyt metsätöitä, hakannut puita sekä rakentanut ja remontoinut, uskallan sanoa, että siitä taisi kuitenkin tulla elämäntapa.

Sampsa Oinaala on 35-vuotias vapaa toimittaja, kriitikko ja dokumentaristi, joka muutti vappuna 2004 syntymäkaupungistaan Helsingistä Valtimolle Pohjois-Karjalaan. Hän osti kodikseen autiotalon kymmenellä tuhannella eurolla.
Sunnuntaisuomalaisessa toukokuusta 2004 kesäkuuhun 2005 ilmestyneessä 13-osaisessa Kadulta korpeen - kirjoitussarjassa Oinaala havainnoi sekä omaa elämänmuutostaan, että uutta asuinympäristöään. Lisäksi vuonna 2006 julkaistiin seurantajuttu Oinaalan asuttua Valtimolla kahden vuoden ajan.
Kadulta korpeen -sarjan osat löytyvät edelleen internetistä osoitteesta www.oinaala.info/kadultakorpeen.