Kohtaamisia
ja tyhjiä teitä
Naapurit
tulevat tutuiksi yksi kerrallaan. Joskus kohtaamiset hämmentävät: bussikuskin
kanssa voi jutella ja verotoimiston virkailija hymyilee.
Käsi
heilahtaa. Tervehdystä säestää ystävällinen hymy. Uusi asukas on huomattu ja hyväksytty.
Kuka väitti, että maaseudun asukkaat ovat sulkeutuneita ja vaikeasti lähestyttäviä?
Kun muutin Helsingissä aikoinaan uuteen asuntoon, ensimmäinen kosketukseni naapureihin
oli postiluukusta pudotettu nimetön lappu, jossa valistettiin, että pyykinkuivatus
parvekkeella on kielletty. Rappukäytävässä ihmiset tuijottivat lattiaa vastaamatta
hyvän päivän toivotuksiini. Täällä kohtaamiset ovat luontevia, tulivat ne sitten
eteen kotipihalla, kaupassa tai korvasienimetsässä. Jos ei muuta puheenaihetta
löydy, keskustellaan säästä. Eikä se ole mitään small talkia! Säätä tärkeämpää
asiaa ei olekaan. Sateet ja paisteet rytmittävät viljelijöiden arjen lisäksi kaikkien
kasvimaata ja puutarhaa hoitavien tekemisiä. Jonkinlaisia viljelyksiä täällä onkin
melkein kaikilla. Ja nyt sataa. Poikkeuksellinen sää saa joet tulvimaan uudelleen
ja pehmittää pellot. Viljelijät joutuvat anomaan Brysselistä lisäaikaa kylvöilleen.
Naapurit
tulevat tutuiksi yksi kerrallaan. Vierailulle saapuu väkeä kauempaakin. Heillä
on aina tuomisia mukanaan: ternimaitoa, piirakoita, leipää, mehua… Samalla pohdin,
pitäisikö minullakin olla tuliaisia mukana kyläillessäni. Pitäisi varmaan opetella
leipomaan.. Jotkut kohtaamiset ovat hämmentäviä. Bussikuskin kanssa voi keskustella
vaikka pitkistä kalsareista. Pääkaupungissa ei aina uskalla edes moikata. Bussia
suurempikin on hämmästykseni Nurmeksessa, jonka tyhjän verotoimiston luukulle
ainoa asiakas pääsee jonottamatta. Virkailija hymyilee!
Muutenkin
asioidessaan voi ajoittain tuntea itsensä kuninkaaksi. Apteekissa on kolme farmaseuttia
vain minua varten. Mieleen hiipii kuitenkin samalla kysymys palvelun pysyvyydestä,
jos käyttäjiä on liian vähän. Maisema lähikaupungissani Nurmeksessa on kuin 80-luvulla
otettu valokuva. Jotta kukaan ei käsittäisi väärin, korostan, että sanon tämän
myönteisessä mielessä. Kaupunkiympäristö, johon ei ole kohonnut pörssifirmojen
lasitaloja, tuntuu turvalliselta ja pysyvältä. Kun ihmisiä on vähemmän, tuntuu
jokaiselle olevan hieman enemmän tilaa. Aikakin kulkee askeleen verran hitaammin.
Kaupan kassalla niskassa ei tunnu takana jonottavan painostavaa katsetta. Täällä
stressi ei ole tarttuva sairaus.
Väestötiheys
näkyy myös liikenteessä. Ruuhka-Suomen teihin tottuneena kulkijoiden vähäisyys
on silmiinpistävää. Sen huomaa, kun lähtee Joensuusta pohjoiseen tai Kuopiosta
koilliseen. Autojonoja ei täällä juuri näy. Huomiota kiinnittää myös teiden kunto.
Jopa maakunnan valtasuoni, Joensuusta Kajaaniin kulkeva valtatie 6, on paikoin
roudan poimuttama. Vielä paljon syvempiä kuoppia löytyy syrjäisemmiltä raiteilta.
Paikallisten asukkaiden puheiden perusteella näin ei ole ollut aina. Kuopat ja
halkeamat ovat ilmestyneet asvalttiin muutaman vuoden aikana. Joku lienee taas
tehnyt arvovalinnan: juhannusruuhkia helpottava moottoritiehanke on tärkeämpi
kuin valtakunnallinen perustienpito. Ainakaan täällä ei tarvitse pelätä tuttujen
maisemien katoamista maansiirtokoneiden kitoihin.
Sampsa
Oinaala
