Periferian
vuosi
Vuosi sitten
lähdin Helsingistä kulkemaan muuttoliikkeessä vastavirtaan
ja ostin talon Valtimolta Pohjois-Karjalasta. Paluusuunnitelmaa minulla
ei edelleenkään ole.
Juna kiitää
halki Suomen. Olen matkalla etelään. Säännöllinen
luentokeikka uusimaalaisessa koulutuskeskuksessa vie minut kerran kuukaudessa
käymään synnyinseudullani pääkaupungissa.
Kun on tehnyt näitä 700 kilometrin työreissuja vuoden
verran, alkaa pikkuhiljaa hahmottaa, miten laaja maa Suomi on. Keski-Euroopassa
voisin samanmittaisella matkalla kulkea neljän eri valtion alueella.
Keski-Eurooppaan suuntautuvat myös monien helsinkiläisten
ikätovereideni katseet. He ovat käyneet Amsterdamissa, Lontoossa
ja Pariisissa. Monille on aivan varteenotettava ajatus muuttaa johonkin
vanhan mantereen metropoliin.
Suuri tuntematon sen sijaan löytyy kotimaasta. Monilla pääkaupunkiseudun
nuorista ei ole hajuakaan siitä, missä on Nurmes, Nivala tai
Kiuruvesi.
Kulttuurinen kuilu Koti-Suomen takamaille on paljon suurempi kuin toisiin
suurkaupunkeihin.
Etelään
päin tähyilee myös maakuntien nuoriso. Kaupungit turpoavat
muuttajista.
Entisen kotini liepeille Helsingin Mellunkylään on ryhdytty
rakentamaan kiivaalla tahdilla uusia kerrostaloja. Suomen voima valuu
keskuksiin. Ihmisten lisäksi keskittyvät myös talous
ja valta.
Vuosi sitten lähdin kulkemaan vastavirtaan. Ostin talon Valtimolta.
Muutin periferiaan, syrjäseudulle, joka lienee jo kadonnut valtakunnan
päättäjien horisontista. Nyt on sopiva aika katsoa taaksepäin.
Vasta pikku hiljaa alan tajuta, miten käsittämätön
asia itselleni luontevalta tuntunut ratkaisu monien mielestä oli.
Toistuvasti olen saanut kuulla ihmettelyjä valintani johdosta.
Sitäkin enemmän on löytynyt niitä, jotka ovat povanneet
minun pakenevan pian pää kolmantena jalkana takaisin Helsinkiin.
Maallemuuttoni
taustalla oli monia asioita. Syrjäseutuihin kohdistuvan journalistisen
kiinnostuksen lisäksi minua ajoi elämänmuutokseeni jonkinlainen
25-vuotiaan miehen ikäkriisi ja elämän päämäärien
pohdinta. Lisäksi halusin kehitellä elämäntapaa,
joka olisi ympäristön kannalta vähemmän haitallinen
ja elää mahdollisimman halvalla.
Kaikki tavoitteet ovat ainakin jollakin tapaa täyttyneet. Kotiseutuni
ilmiöissä ja ihmisissä on riittänyt inspiroivia
kirjoittamisen aiheita.
Ekologinen jalanjälkeni eli kulutukseni vaatima laskennallinen
maa-ala on internetissä olevan testin mukaan keskimääräistä
pienempi ja rahaa suoraan elämiseen liittyviin kustannuksiin eli
ruokaan, lämpöön, puhelimeen ja taloustarvikkeisiin käytin
esimerkiksi maaliskuussa yhteensä alle 200 euroa.
Kotiin liittyvä tekeminen on tuntunut mielekkäältä
ja asuinympäristö rauhoittavalta. Kun nostin ensimmäistä
satoa maasta, meinasi liikutuksen kyynel tulla silmäkulmaan.
Ei elämä uudessa kodissani toki ole pelkkää ruusuilla
tanssimista. Talvella kärsin ajoittain unettomuudesta, vaikka kuvittelin
sen vaivan liittyneen kaupunkiasumiseen. Joskus olo on myös ollut
yksinäinen. Kokonaissumma on kuitenkin selvästi plussan puolella.
Ihmisiin
olen tutustunut vuoden varrella niin muistiinpanovälineet kädessäni
kuin ilmankin. Kohtaamiset ovat olleet luontevia ja ennakkoluulottomia.
Sen sijaan tilaisuuksia uusien tuttavuuksien solmimiseen on harmillisen
vähän.
Kun kylän kaikki julkiset paikat, kuten kauppa, posti ja asema,
on lakkautettu, on ihmisiä varsin hankala löytää.
Kynnys on paljon korkeammalla, jos naapureita tavatakseen täytyy
lähteä kolkuttelemaan heidän oviaan.
Puhua täällä kyllä osataan. Kun Suomen EU-jäsenyyden
yhteydessä kymmenen vuotta sitten vertailtiin suomalaisia muihin
eurooppalaisiin, toisteltiin usein, että suomalaiset eivät
osaa "small talkia". Ainakaan Nurmeksessa ja Valtimolla tämä
ei pidä alkuunkaan paikkaansa: kuulumisia vaihdetaan vaikka täysin
tuntemattomien kanssa.
Kirjoitukseni
ovat palautteesta päätellen herättäneet runsaasti
keskustelua.
Ainakin kotiseudullani eniten vastakaikua olen saanut kirjoittaessani
nuorista.
Kohtaamiset tulevaisuuden rakentajien kanssa ovat jääneet
hyvin omaankin mieleeni.
Kyläkoulun lapset ilmoittivat topakasti, että lomalla on tylsää
ja koulussa kivaa. He kertoivat viihtyvänsä mainiosti kotikylällä.
Sen sijaan kymmenen vuotta vanhempi nuoriso löytyi kirkonkylän
raitilta juomasta kaljaa ja ajamasta rallia. Heidän elämänsä
siinteli jo jossakin aivan muualla.
Jos joku keksisi vastauksen siihen, mitä tuon kymmenen vuoden aikana
on tapahtunut, voisi tämänkin seudun tulevaisuus olla valoisampi.
Siinä, että nuoret muuttavat pois ei sinänsä ole
mitään vikaa. Maailmankuva ei ole kovin lavea, jos sitä
muodostaa koko elämänsä ajan samassa paikassa, enkä
minäkään luultavasti asuisi nyt Valtimolla, jos olisin
siellä syntynyt.
Sen sijaan toivoa sopii, että tulevaisuudessa entistä useampi
nuori palaisi maailmalta syntymäkuntaan takaisin.
Nykytutkimuksen
valossa näyttää siltä, että yhteys taloudellisen
kehityksen ja ihmisten hyvinvoinnin välillä on murentumassa.
Kasvava talous lisää eriarvoisuutta ja yhteiskunnallisia ongelmia.
Työntekijät väsyvät entistä tiukempiin tulosvaatimuksiin.
Elämänlaatua ei enää haeta kulutuksesta, vaan esimerkiksi
perheestä, vapaa-ajasta ja asuinympäristöstä. Työtä
halutaan tehdä sen verran, että se riittää toimeentuloon.
Tässä voisi olla syrjäisellekin maaseudulle uusi mahdollisuus.
Täällä eläminen on halpaa ja ympäristö
viihtyisä. Sellaisia töitä, joiden tekeminen ei ole sidottu
paikkaan, on jatkuvasti enemmän. Maaseudun työskentelymahdollisuuksia
pohtiville täytyy tunnustaa, että olin väärässä
Kadulta korpeen -sarjan toisessa osassa: laajakaistainen internet-yhteys
tulee sittenkin syrjäkylille, ehkä jo tänä vuonna.
Ja maallemuuttoa harkitseville täytyy muistuttaa, että halonhakkuu,
ulkovessa ja kantovesi ovat omia valintojani. Syrjäkyliltä
löytyy myös kaikilla mukavuuksilla varustettuja taloja murto-osalla
kaupunkien hinnoista.
Kun juna
saapuu Helsinkiin, aion katsoa syntymäkaupunkiani uusin silmin.
Tulen sinne turistina. Kun en enää asu kaupungissa, näen
asioita, joita aiemmin en huomannut kiirehtiessäni paikasta toiseen.
Seikkailen Kallion ja Töölön sokkeloisilla kujilla. Kylven
yhdessä Euroopan viimeisistä yleisistä saunoista.
Käyn ravintolassa herkuttelemassa.
Tapaan myös vanhat ystäväni. Kiitos työmatkojeni,
voin edelleen pitää heihin yhteyttä muutenkin kuin puhelimitse.
Helsinkiin on kiva mennä käymään. Jo muutaman päivän
jälkeen muistuu kuitenkin mieleen oma keltainen taloni Valtimolla,
erämaan reunalla. Ja kun saan työt tehtyä palaan kotiin
istuttamaan itse kasvattamiani siemenperunoita omaan maahan.
Sampsa
Oinaala