Sampsa Oinaala
Kadulta korpeen
 

Sampsa Oinaala

> Osa 1 16.5.2004
> Osa 2 30.5.2004
> Osa 3 4.7.2004
> Osa 4 15.8.2004
> Osa 5 12.9.2004
> Osa 6 10.10.2004
> Osa 7 21.11.2004
> Osa 8 12.12.2004
> Osa 9 2.1.2005
> Osa 10 20.2.2005
> Osa 11 20.3.2005
> Osa 12 22.5.2005
> Osa 13 19.6.2005

> Kadulta korpeen -etusivulle

> Sampsan etusivulle

 

Osa 10
20.2.2005

Koivuhalkoreaktori

En tarvitse lisäydinvoimaa. Minulla on oma reaktori, joka lämmittää talon ja ruoan. Sen polttoaine kasvaa talon ympärillä.

Elinkeinoelämän äänitorvet ovat toistuvasti ilmaisseet huolensa energian riittävyydestä. Rakenteilla olevan viidennen ydinvoimalan jatkoksi on jo kaivattu lisää reaktoreita. Minulla on energiasta huolestuneille ilouutinen: olen löytänyt tehokkaan ja turvallisen reaktorin, joka tuottaa puhdasta kotimaista lämpövoimaa! Se sijaitsee kotini tuvan nurkassa. Reaktori käynnistetään lataamalla se täyteen polttoainesauvoja, jotka on valmistettu huolella tasamittaisiksi ja varastoitu kuivassa tilassa. Prosessista syntyy jätettä, jota ei tarvitse haudata kallioperään. Keväällä loppusijoitan jätteen kasvimaalle, jossa se saa porkkanat kasvamaan hurjasti. Myöskään onnettomuusriskiä ei tähän voimalaitokseen sisälly. Reaktori lämmittää talon ja ruoan. Lisäksi se huolehtii rakennuksen ilmastoinnista. Näin monitoimista kodinkonetta ei takuulla saa ostettua sähköliikkeestä. Reaktorin tuttavallisempi nimi on tietenkin leivinuuni ja polttoainesauvat ovat koivuhalkoja. Pienempinä apureaktoreina toimivat puuhella ja huoneenuuni.

”Onko sinulla siellä sähköä”, uteli moni aivan vakavissaan, kun kerroin muuttavani korpeen. Kysymys tuntui järjettömältä. Tottakai minulla on sähkö. Ilman sitä en tulisi toimeen. Sähköä tarvitsen tietokoneeseen, jolla tämäkin juttu on kirjoitettu. Lisäksi virtaa kuluu valaistukseen, stereoihin ja kännykän lataamiseen. Muuhun sähköä ei juuri tarvitakaan. Koska talossa on kellari ja vilpoinen ruokakomero, on jääkaappi turha. Pakastinkin käy tarpeettomaksi, kun ruokatarvikkeet säilöö perinteisesti kuivaamalla, suolaamalla, hilloamalla ja hapattamalla. Ja sitten on tietenkin se reaktori, jonka ansiosta sähköä ei kulu lämmitykseen ja ruoanvalmistukseenkaan. Tarpeeton sähkön käyttö tuntuisi täällä melko järjettömältä: miksi tuoda energiaa johtoja pitkin satojen kilometrien päästä, kun sitä kasvaa talon ympärillä miljoonia kuutioita – varsinkin, kun suurin osa sähköntuotannon raaka-aineista tuodaan ulkomailta ja samaan aikaan polttokelpoista puuta lahoaa metsiin valtavat määrät. Puolivahingossa onnistuinkin pudottamaan sähkönkulutukseni touko- ja marraskuun välisenä aikana runsaaseen kahteenkymmeneen kilowattituntiin kuukaudessa. Talvella kulutus on ollut suurempi, kun patterit joutuu napsauttamaan päälle pidemmille työmatkoille lähtiessä.

Leivinuuni ja puuhella inspiroivat ruoanlaittoon aivan uudella tavalla. Kun kaupassa tulee käytyä yleensä kerran viikossa, ei valmisruokia tule liiemmin käytettyä. Pitsataksikaan ei taida korpikylään kulkea. Hellan ääressä puuhaillessaan kokkikin saa osansa suloisesta lämmöstä. Leivinuunissa puolestaan riittää arsenaalia sapuskojen vääntämiseen kerralla jopa viikoksi. Talven aikana olen opetellut leipomaan sämpylöitä ja piirakoita. Haasteita on vielä edessä: monissa naapuritaloissa ruisleipäkin saadaan omasta uunista.

Energia on yksi ihmiskunnan suurista tulevaisuuden haasteista. Mistä sitä saadaan ja millaisia seurauksia on sen tuotannosta? Suuri osa nykyisin käytettävästä energiasta on perintöä menneisyydestä. Energiankulutuksella on yhteys myös viime aikojen omituisiin säihin: fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöt ovat johtaneet ilmaston hallitsemattomaan muuttumiseen. Puuenergiassa kierto on periaatteessa täydellinen. Kasvava metsä sitoo poltossa vapautuvan hiilidioksidin. Kun tekee polttopuunsa itse, hahmottaa oman energiankulutuksensa aivan uudella tavalla. Kirveenvarressa on myös aikaa pohtia energiakysymyksiä. En toki väitä, että leivinuunini ratkaisisi kaikki energiaongelmat. Eihän kaikilla suomalaisilla ole mahdollisuutta puun polttoon ja suuren osan sähköstä kuluttaa teollisuus. Maassamme on kuitenkin valtava määrä käyttämättömiä tulisijoja ja taloja, joihin sellaisen voisi rakentaa. Jos yhä useampi koti lämpiäisi klapeilla, säästyisi arvokasta sähköä muihin tarkoituksiin. Siitä olen varma, että kun sähkö tulevaisuudessa väistämättä kallistuu, käynnistetään yhä useammassa kodissa oma koivuhalkoreaktori.

Sampsa Oinaala

 

 
web design by anka