Liikenteessä
Ajokortti
jäi aikoinaan hankkimatta. Maallemuutto on ollut oivallinen testi elämäntapavalinnalle.
Autoa en ole vieläkään tarvinnut.
18-vuotiaana
helsinkiläisnuorena en kolkutellut autokoulun ovia. Ajokortille ei silloisessa
elämäntilanteessani ollut tarvetta. Päätökseen autottomuudesta vaikutti
myös ympäristötietoisuuden herääminen – onhan yksityisautoilu yksilötasolla
yksi helpoimmista tavoista kuluttaa energiaa ja tuottaa muun muassa
ilmastonmuutosta kiihdyttäviä päästöjä. En suinkaan ollut ainoa. Lukiotovereistani
monella ei ajokorttia ole edelleenkään. Pääkaupunkiseudulla palvelut
ovat lähellä. Myös joukkoliikenteen kilpailukyky on aivan omaa luokkaansa.
Siellä autottomia on enemmän kuin muualla maassa. Uudella kotiseudullani
Pohjois-Karjalan maaseudulla auto löytyy käytännössä jokaisesta perheestä.
Ajokortti hankitaan yleensä oitis kun lain edellyttämä ikä täyttyy.
Nuorison autoinnostus on ymmärrettävissä. Pitkien etäisyyksien syrjäseudulla
oma kulkuneuvo on murrosikäiselle itsenäistymisen väline. Sillä pääsee
pois kotoa kavereiden luo. Kun tapahtumat ja ajanviettopaikat ovat harvassa,
autossa myös vietetään paljon aikaa – vaikka ympyrää kylänraitilla ajaen.
Hankalampi
on ymmärtää sitä roolia, jonka peltilehmä on saanut terveiden aikuisten
ihmisten liikkumisessa. Kaupan lisäksi autolla hurautetaan naapuriin
ja jopa postilaatikolle. Taloni ohi kulkevalla tiellä olen puolen vuoden
aikana nähnyt kolme jalankulkijaa. Pyöräilijöitä ei ole näkynyt yhtään.
Kun ihminen tottuu yhteen liikkumismuotoon, näyttävät muut vastaavasti
unohtuvan. Pyörän selkään ei hypätä lyhyelläkään taipaleella. Pidemmälle
suunnattaessa ei oteta selvää siitä, millaisen vaihtoehdon tarjoaisi
bussi tai juna. Helposti unohtuu myös autoilun vaikutus palvelutarjontaan.
Kyläkauppojen katoamisesta ei käy syyttäminen yksin muuttotappiota:
suuri osuus on ollut myös sillä, että asiakkaat ovat hurauttaneet kotteroillaan
kirkonkylälle tai jopa Kajaanin automarketteihin. Autoistumisen vaikutus
näkyy jopa alle 10 000:n asukkaan Nurmeksessa, jossa keskusta kuihtuu
palvelujen siirtyessä taajaman laidalle teiden ja parkkipaikkojen ääreen.
Autoon
olisi luontevampaa suhtautua, jos se olisi pelkkä liikkumisväline. Nykyisin
se on jotakin aivan muuta, kun koulutytön kuoliaaksi ajaneen liikemiehen
suuri huoli on se, mainitaanko automerkki julkisuudessa oikein. Olen
usein miettinyt, miten autottomuuteni vaikuttaa ihmisten suhtautumisessa
minuun. Olen tietyn arvoasteikon ulkopuolella, kun kuukausitulojani
ei voi päätellä kulkuneuvoni merkistä tai vuosimallista. On helpottavaa
huomata, että maaseudulla suhde autoon on käytännönläheisempi. Jopa
talviautona vertaansa vailla olevia Ladoja näkyy täällä liikenteessä
edelleen toisin kuin pääkaupungissa.
Muutto
Valtimolle pani elämäntapavalintani koetukselle. Helsingissä bussit
kulkivat vartin välein lähes vuorokauden ympäri. Täällä vuoroja on arkisin
päivässä seitsemän, koulujen kesäloman aikana ainoastaan neljä. Lähimpään
kauppaan matkaa kertyy 23 kilometriä. Viinapullon ja remonttitarvikkeet
saa hakea 45:n kilometrin päästä. Pärjään varsin hyvin. Kotikylällä
matkat taittuvat polkupyörällä ja linja-autovuorot riittävät asiointiin
ja työmatkoihin. Bussilla ja polkupyörän peräkärryllä on kotiin hoitunut
jopa 25:n kilon sementtisäkki. Muutaman kerran olen turvautunut kimppakyytiin.
Pohjimmiltani taidan olla lopulta mukavuudenhaluinen elitisti: minusta
vain on ylellistä, kun on oma kuljettaja. Kun matkustaminen on auton
ja ajokortin hintaan verrattuna hyvin halpaa ja matkalla voi tehdä töitä
tai lukea, on liikkumismuodon valinta selvä.
Vapauttani
varjostaa kuitenkin epävarmuus. Osaa bussivuoroista tuetaan valtion
varoista. Niiden tulevaisuus on katkolla muutaman vuoden välein. Toivoa
sopii, että vuorot säilyvät, sillä en suinkaan ole niiden ainoa käyttäjä.
Osalle meistä linja-auto on ainoa vaihtoehto, mutta joillekin se on
vapaa valinta. Esimerkiksi monille ajokortittomille naisille julkinen
liikenne on vapauden ja itsenäisyyden tae. Leikatessaan joukkoliikenteen
tukea liikenneministeriö tekee rankan arvovalinnan: ihmisiltä ollaan
viemässä oikeus valita vapaasti asuinpaikkansa. Onko valtiolla todellakin
oikeus pakottaa tiettyjen alueiden asukkaat tekemään huomattava tulonsiirto
öljy- ja autoalan yhtiöille? Jos julkinen liikenne lopetetaan, tarkoittaa
se pahimmillaan sitä, että ikääntyvät ihmiset pakotetaan muuttamaan
pois kodeistaan. Samalla ratin taakse pakotetaan suuri joukko ihmisiä,
joilla ei ole terveydellisiä edellytyksiä selviytyä liikenteessä.
Sampsa
Oinaala
