Sadonkorjuun
aika
On
aika korjata sato. Ensimmäinen kesäni viljelijänä on monille muille viimeinen.
Katovuosi sinetöi luopumispäätökset. Kaikki eivät kuitenkaan lopeta. Viljelijöillä
on poliittinen ideologia.
Keittokattila
porisee puuhellalla. Siinä on perunoita, sipulia, hernettä ja lanttua omasta maasta.
Kiihkeät kesäkuukaudet vaihtuvat levolliseen syksyyn. Talikonvarressa vietetyt
päivät on nyt palkittu. Perunaa tulee kymmeniä kiloja ja se maistuu paremmalta
kuin koskaan. Muitakin juureksia ja vihanneksia kertyy pitkän ajan tarpeiksi.
Vain nauris epäonnistui kokonaan. Vaikkei satoni ehkä riitä koko talveksi, olen
tyytyväinen. Ensikertalaiselle tulos on kai ihan hyvä kesänä, jonka aikana taivaalta
ovat noruneet niskaan muutaman vuoden vedet. Kun sieniä ja marjojakin on säilössä,
tuntuu olo varsin turvalliselta. Nyt saavat pörssikurssit syöksyä ja globaalitalous
romahtaa. Tärkein talous on kotitalous ja se on vahvalla kasvu-uralla.
Satoa
korjaavat myös muut. Siinä ei tänä vuonna ole kehumista. Puolessatoista vuosikymmenessä
maanviljelijöiden elämä on kokenut rajun muutoksen. Tulotason putoamista on seurannut
sosiaalisen ja yhteiskunnallisen aseman heikkeneminen. Jäsenyys Euroopan Unionissa
on tuonut harvenevan viljelijäjoukon päänvaivaksi säädösviidakon. Kun päälle pamahtaa
pahin katovuosi miesmuistiin, on se joillekin viimeinen pisara, joka sinetöi päätöksen
ammatinvaihdoksesta. Kaikki eivät kuitenkaan viljelystä luovu. Työ on enemmän
kuin ammatti – se on poliittinen ideologia.
- Suomella ei ole varaa ajaa alas
omaa maataloutta. Se on kuin itsenäisyyden menettäminen, kiteyttää Satu Tanskanen.
Satu
hoitaa lypsykarjatilaa yhdessä aviomiehensä Erkki Tanskasen kanssa. Lopettaminen
ei ole käynyt mielessä. - Uskon viljelyyn niin kauan, kunnes joku tiedemies keksii
pillerin ihmisten ruoaksi, Satu vannoo. Viljely on heille myös elämäntapa ja harrastus.
Ympäröivä luonto ja eläinten hoito ovat loputon inspiraation lähde. Jopa lantapatterissa
riittää aineksia maaseuturomantiikkaan.
- Muistan sen pikkupojasta asti. Se
on kyllä mahtava tuoksu. Saunavastan jälkeen paras, jonka tiedän, Erkki herkistyy.
Ruokaa
ei Tanskasten mielestä enää arvosteta kuten ennen. Yhteys maahan on päässyt unohtumaan.
Mieleeni muistuu, kun kaverit tulivat juhannuksen alla luokseni kylään. Tuliaisinaan
heillä oli kilokaupalla vihanneksia ja leipää, jotka olivat löytyneet ylikansallisen
halpamyymäläketjun jätelavalta.
- Tämän työn raskaus on nykyään henkisellä
puolella, Satu pohtii. Hän moittii byrokraatteja todellisuudesta vieraantuneiksi
ja kieroutuneiksi. Luonnon päälle ottaa lisäksi se, ettei kaikkea tuloa saa omasta
työstä. Tukipolitiikan avulla viljelijöitä myös painostetaan investoimaan ja kasvattamaan
tilakokoa. Kun toimeentuloon tarvitaan entistä suurempia pinta-aloja, ovat viljelijät
yhä harvemmassa. Toimivien maatilojen määrän väheneminen vaikuttaa koko maaseutuyhteisöön.
Sosiaalinen verkosto kapenee. Lisämaiden hankinta tuo eteen myös toisenlaisen
ongelman:
- Suuret tilat ovat niin arvokkaita, ettei jatkajia löydy, Erkki
arvelee.
Aune
Hämysellä on asiat hyvin. Kun hän jää ensi talvena eläkkeelle, jatkaa oma poika
viljelytyötä. Se on tätä nykyä melko harvinaista. Harvinainen näky on myös tilalta
nouseva raiviosavu. Uutta peltoa syntyy seitsemän hehtaaria. 50-luvulla savu nousi
joka tontilta. Nyt naapurin pellot kasvavat koivua.
- Tämä on kutsumustyötä,
Hämynen tietää. Aune pitää hyvänä tavoitetta lähiruoan tuotannosta. Todellisuus
on valitettavasti vielä kaukana ideologiasta. Kilpailutussäädökset pitävät pienen
tuottajan sivussa markkinoilta ja omaehtoiselle yrittäjällekin virkamiehet lykkäävät
jauhot suuhun.
- Liperissä oli isäntä, joka toimitti maitoa ovelta ovelle
ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Sitten keksittiin jokin direktiivi, jonka nojalla
toiminta loppui, Hämynen harmittelee. Vallitseva todellisuus on helppo havaita
valtimolaisessa ruokakaupassa. Valkosipulit ovat täällä peltojen keskellä aivan
yhtä kiinalaisia kuin Helsingissäkin. Alhaiset kuljetuskustannukset ja globaali
eriarvoisuus pitävät puheet lähiruoasta sanahelinänä. Vaan löytyy täältä sentään
paikallisen leipomon leipää, itsenäisen osuuskuntameijerin maitotuotteita ja suomalaisomisteisen
panimon olutta. Ainakin vielä.
Maanviljely
lienee ala, jolla parisuhteen merkitys on suurimmillaan. Kasvusta huolimatta suomalaiset
tilat ovat edelleen perheviljelmiä. Avioliiton on kestettävä niin työssä kuin
vapaa-ajassakin.
- Kun katsoo isäntää seitsemän päivää viikossa, siinä täytyy
olla jotakin…, Hämynen pohtii. Yksi osa viljelijöiden poliittista ideologiaa on
perinne. Se velvoittaa ja innoittaa jatkamaan edellisten sukupolvien työtä.
-
Appi kulutti kenkänsä puhki etsiessään itselleen maatilaa. Hän uskoi tulevaisuuteen.
Sillä uskolla mekin olemme jaksaneet, Hämynen toteaa. Kyynelet vierivät hänen
poskilleen.
Sampsa
Oinaala
