Osa
1 - lyhentämätön versio
| 16.5.2004 |
Metropolista
periferiaan
Muutin
vappuna Helsingistä Valtimolle Pohjois-Karjalaan. Tänään alkavassa kirjoitussarjassani
aion kertoa, millaista on kulkea muuttoliikkeessä vastavirtaan. Aluksi selitän,
miten uuteen kotiini päädyin.
Idea
syntyi viime kesänä. Olimme palaamassa valokuvaaja Tommi Taipaleen kanssa Pohjois-Norjasta,
josta teimme reportaasin Sunnuntaisuomalaiseen. Pysähdyimme pieneen kyläbaariin
kahville. Paikka taisi olla Sallan Hautajärvi. Tyhjässä baarissa puhe kääntyi
asumisen hintaan. Tarjoilija kertoi, että kylällä olisi tarjolla vuokra-asuntoja
kymmenesosalla Etelä-Suomen hinnoista ja omaksikin talon voisi saada hyvin halvalla.
Ryhdyin pohtimaan, mitä järkeä lopulta on asua Helsingissä, jossa asumisen hinta
hipoo pilviä. Pääkaupungissa olen viettänyt elämäni tähänastiset 25 vuotta. Olisiko
aika vaihtaa maisemaa? Salla tuntui hieman liian kaukaiselta. Sen sijaan katseeni
alkoi kohdistua Pohjois-Karjalaan, jonka reunamilta saattaa myös löytyä hyvin
edullisia asuntoja. Kun katsoin karttaa, huomasin, että suurin osa lehtijuttujeni
aiheista on löytynyt Väli-Suomesta. Kirjoitustyötä ei ole sidottu paikkaan. Sen
tekemiseen riittää tietokone ja internet-yhteys. Miksi siis asua kaupungissa,
johon myös toimittajien enemmistö on sulloutunut.
Maaseudun
rakennemuutos on ollut jo pitkään kiinnostukseni kohde. 60- ja 70- lukujen vaihteen
maaltapako herätti dramaattisuudellaan kansakunnan huomaamaan elinkeinojen pysymättömyyden.
Sen sijaan 90-luvulla hiljalleen kiihtynyt autioituminen on jäänyt vähemmälle
huomiolle. Se on kuitenkin usein lopullisempaa kuin aiempi muutos: nyt viedään
viimeisiä kouluja, kyläkauppoja ja linja-autovuoroja. Vain muutamaa päivää ennen
muuttoani Helsingin Sanomissa hehkutettiin pääkaupunkiseudun muuttuvan metropoliksi,
aidoksi eurooppalaiseksi suurkaupungiksi. Talouselämä on entistä kiivaammin ryhtynyt
korostamaan kasvukeskusten roolia. Pääkaupunkiseutuun panostamalla halutaan Suomelle
luoda veturi, joka kiskoo maatamme eteenpäin globalisoituvan talouden pyörteissä.
Samalla kuitenkin käännetään selkä suurille alueille kasvukeskusten katseen ulottumattomissa,
sekä niiden asukkaille. Se merkitsee käsien nostamista pystyyn Suomen sisäisen
eriarvoistumisen edessä.
Työmatkoillani
Itä- ja Pohjois-Suomessa huomiota ovat usein herättäneet autiot talot ja lumen
peittämät pihat. Ajatus siitä, että elinmahdollisuudet voivat joltakin alueelta
kadota, tuntui käsittämättömältä. Samalla kasvoi halu kokeilla, voisiko muuttoliikkeessä
kulkea myös vastavirtaan. Mieleen piirtyi kuva omasta talosta jossakin syrjäkylällä.
Samalla tarjoutuisi mahdollisuus toteuttaa haave omasta kasvimaasta, ehkä puutarhastakin.
Ajatuksissani on jo pitkään muhinut myös autioitumisesta kertovan novellikokoelman
kirjoittaminen. Siihenkin muutto Itä-Suomeen sopisi hyvin.
Kerroin
maallemuuttoajatuksistani Valtimolla omavaraisesti elävälle Lasse Nordlundille
haastatellessani häntä viime syksynä. Jo muutaman päivän kuluttua kolahti postiluukusta
kirje. Lasse oli oitis löytänyt Rumon kylältä pari myynnissä olevaa taloa. Soittaessani
ensimmäisen talon omistajalle hän kuulosti hämmästyneeltä. Talo oli ollut myynnissä
lähemmäs kymmenen vuotta, eikä sitä aiemmin ollut kysellyt ilmeisesti kukaan.
- Jos vaikka saataisiin sinulle koti, omistaja toivotteli ja lainasi talon
avaimet. Ei saatu. Katto vuoti ja talon sisällä ostajatarjokasta odotti ummehtunut
haju. Muutenkin paikka tuntui kolkolta.
Toinen
talo sen sijaan tuntui heti kotoisalta. Se nökötti rauhallisella paikalla etelärinteessä
valoisan koivikon keskellä. Vaikka talo oli ollut viime vuodet ainoastaan kesäkäytössä,
näytti sisällä siltä, kuin joku olisi asunut siinä vielä eilen. Myynnissä paikka
oli toista vuotta. Ennen minua talosta oli kiinnostunut kuopiolainen metsästysseura.
Kauppa oli lopulta kaatunut siihen, ettei talossa ole sisävessaa, eikä suihkua.
Että sellaisia erämiehiä! Itseäni vedenkanto ja halonhakkuu eivät ainakaan etukäteen
pelota. Niihin olen saanut tutustua mökillä, jossa olen viettänyt paljon aikaa
kaikkina vuodenaikoina. Mallia mukavuuksitta elämiseen näyttävät myös lähes 90-vuotiaat
isovanhempani, jotka edelleen lämmittävät taloaan puilla ja hakevat saunaveden
kaivosta.
Ystävien
reaktiot muuttosuunnitelmiini ovat vaihdelleet melkoisesti.
- En olisi sinusta
uskonut, paljasti entinen kämppäkaveri.
- Älä muuta! Pohjois-Karjalan tyhjyys
tarttuu pian sinuunkin, varoitti tuttu toimittajakollega. Suurin osa kavereista
on kuitenkin suhtautunut asiaan innostuneella kiinnostuksella. Maallemuutto on
ollut unelma myös monelle heistä. Vierailijoita siis varmasti riittää ja selviytymistäni
seurataan tarkkaan.
Nyt
kauppakirja on tehty. Hintaa uudelle kodille tuli 10 000 euroa. Sillä summalla
sain talon huonekaluineen, navetan, aitan, saunan ja reilun hehtaarin maata. Helsingissä
saman hinnan joutuisi maksamaan muutamasta kerrostaloneliöstä. Omasta talosta
etelässä saisi pulittaa jopa parikymmenkertaisen summan. Aiempia yhteyksiä uuteen
kotiseutuuni minulla ei ole. Olen utelias tutustumaan ihmisiin ja elämään Pohjois-Karjalan
pohjoisnurkalla. Aion myös pohtia alueen tulevaisuutta, etsiä vastauksia rakennemuutokseen
liittyviin kysymyksiin ja havainnoida muuttoon liittyviä omia tuntemuksiani. Näistä
asioista aion kertoa myös kaikille Sunnuntaisuomalaisen lukijoille.
Sampsa
Oinaala
Kiinteistöjen
hintakuilu halkoo Suomea Suomen
sisäinen muuttoliike heijastuu kiinteistöjen hintoihin. Alueelliset hintaerot
asuntokaupassa ovat syventyneet 90-luvulla ja sama kehitys jatkuu edelleen. Alimmilleen
hinnat ovat pudonneet pahasta muuttotappiosta kärsivillä alueilla.
Kiinteistöjen
hinnoissa löytyy Suomen sisältä huimia eroja. Kokonaisen talon tontteineen voi
Itä- ja Pohjois-Suomen syrjäkyliltä saada hinnalla, jolla kasvukeskuksessa sijaitsevasta
asunnosta saisi muutaman neliön. Hintakuilu seurailee maan sisäistä muuttoliikettä:
kalleinta on kasvavissa kaupungeissa, halvinta muuttotappiollisilla haja-asutusalueilla.
- Hintaerojen perusta löytyy lähiympäristössä olevan väestön määrästä, työpaikkojen
määrästä, muuttoliikkeen vaikutuksesta sekä alueella asuvien maksukyvystä eli
siitä kuinka suuri kysyntä alueella kiinteistömarkkinoilla on, erittelee kiinteistöjä
koko maassa välittävän Suomen SKV Oy:n liikejohtaja Raimo Sarajärvi.
- Suomessa
on kuntien välisiä muuttoja viime vuosina ollut noin 250.000 - 270.000 kpl vuodessa
eli muuttoliike on merkittävä kysynnän ja tarjonnan tekijä.
Merkittäviä
eroja löytyy kuitenkin myös muuttotappioalueiden sisältä.
- Alueilla on myös
sisäistä muuttoliikettä, kertoo Huoneistokeskuksen aluejohtaja Jukka Rantanen.
Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Paavo Aunolan mukaan suomalaiset kaupungistuvat:
- Yksi syy on muuttaminen työpaikkojen perässä, mutta muutetaan myös sen vuoksi,
että halutaan olla palvelujen lähellä ja ylipäänsä siellä missä on runsaasti muitakin
ihmisiä. Toivottomin tilanne on kiinteistön myyjän kannalta alueilla, jotka ovat
jo lähes autioituneet.
- Kainuussa ja Pohjois-Suomen perukoilla taitaa olla
autiotiloja, joilla ei ole ottajia, vaikka ilmaiseksi saisi, Rantanen pohtii.
Aunolan
mukaan hintaerot ovat huomattavassa kasvussa:
- Paikkakuntien välinen hintakaula
on kasvanut laman jälkeen, vuodesta 1993 alkaen reilusti. Tämä alueellisten hintojen
eriytyminen näyttäisi jatkuvan tulevaisuudessakin. Heikoimman kysynnän alueilla
on paljon kiinteistöjä, joita ei edes yritetä myydä.
- Muuttotappioalueilla
ja syrjäseuduilla ei ryhdytä myymään, kun ajatellaan ettei sitä taloa kuitenkaan
kukaan ostaisi. Tällaiset kiinteistöt jätetään usein hoitamatta. - Omistaja ottaa
niin sanotusti kaiken mahdollisen käyttöarvon irti kiinteistöstä siihen enempää
panostamatta eli se käytetään teknisesti loppuun, Sarajärvi arvelee. Lomakiinteistöjen
hinnoissa erot eivät ole yhtä suuria kuin asuinkiinteistöissä. Kaukana keskuksista
mökinkin voi kuitenkin saada halvemmalla.
- Järkevänä etäisyytenä mökille
pidetään sataa tai enintään kahtasataa kilometriä asunnosta, Rantanen arvioi.
Sampsa
Oinaala