Tällä sivulla on sitten kaikensorttisia käännöksiä ja selvennyksiä kampanjan turuilla tavatuista jutuista.

Pari huomautusta

Koska kampanja on kirjoitettu kolmannella kotimaisella, niin käännöstyötä tehdessä gm on tehnyt pari paradigmaattista päätöstä.

  • Sukunimet pysyvät englanninkielisinä elleivät se sitten ole merkitseviä tai arvonimiä. Gm muistaa aikoinaan kääntäneensä nimen "Runa White" epähuomiossa suomeksi ja katuneensa heti mokomaa. Tässä kohdin sukunimi oli vain nimi, Whiten suku pysyi Whiten sukuna.
  • Kaikki kaupungin kohteet, järjestöjen nimet jne käännetään. Gm pyrkii tekemään tämän etukäteen, mutta on toki vastaanottavainen pelaajien luoville ehdotuksille

A-G

Arkonan huone

Loordi Glorio Arkonan johtama Korvosan mahtisuku, joka rikastui entisestään kun se avasi kauppareitin Vudraan aikoinaan. Tunnetaan työstään kaupungin köyhien hyväksi vaikka kylillä huhutaankin että moni niistä on vain synkkien rötösten, kuten huumeluolien ja salakuljetusten, peitehommia. Agareksen suku.

Avistan

Golarionin pohjoisin manner, jota koristavat monien imperiumien, kuten Taldorin, Kuiskivan Ruhtinaan ja nyttemmin Cheliaxin rippeet. Valtakielinä taldane, hallit ja skald.

Arkadianmeri

Avistanin länsirantoja nuoleva vetinen aava, jonka laineiden lomassa aikoinaan sai alkunsa Azlantin suurkulttuuri.

Azlant

Ihmisten muinaisvaltakunta, josta kaikki avistanilainen sivistys on tiettävästi peräisin. Tuhoutui lopullisesti taivaitten sataessa tulta ja murtaessa saman nimisen mantereen Arkadianmerellä.

barbaarit

Ei-chelaxialaiset. Useimmiten shoantien, mutta monesti myös kellidien tai ulfeenien liikanimi.

Cheliax

Avistanin suurin imperiumi, joka on antanut nimensä mm. etnisyydelle ja arkkitehtoniselle tyylille. Nykyisin saatanallisen Thrunen huoneen vallassa.

chelaxialainen, chelaxaani

Chelaxialaista etnisyyttä edustavat henkilöt. Kaitakasvoisia, korkeaotsaisia sinisilmiä, joille on tavallisinta mustat tai tummanruskeat hiukset. Korvosan suurin etninen ryhmä.

chel, cheli, chelkku, sinisilmä, imperialistisika

Haukkumanimiä chelaxialaisille

daimonit, sielunsyöjät

Abaddonin asukkaina tiedetty ulkopuolisten lahko, jotka kulkevat maailmantasojen välillä ostaen ja myyden sieluja. Vahva nahka tottelee hopeaa.

diabolismi

Helvetin herrojen palvonta, sekä Hornan oikeutettuun valtaan perustuva ideologia. Tunnetaan "ei hyvää ilman pahaa"-retoriikastaan. Kuuntelevat järjen ääntä mutta näkevät sukkelaan punaista.

Endrinin huone

Uusimpia aateloituja sukuja Korvosan turuilla. Tunnettu sotilasjohtajistaan ja laivaston, sekä armeijan kenraaleista ja komentajista. Esimerkiksi suunnilleen kaikki Soopelikomppanian entisistä komentajista ovat olleet Endrinejä

H-S

Hiekkasärkkä

Verrattain kaukainen pikkukylä Kadonneella rannikolla. Ollut vastikään useiden konfliktien näyttämönä.

Hornanritarit, helvetin veljeskunnat

Diabolismista ja muinaisesta soturitraditiosta voimia ammentavat puolisotilaalliset lahkot, jotka toimivat eräänlaisina palkkasotureina pitkin Avistania. Tunnettuja mustanpuhuvista paholaishaarniskoistaan ja palavasta luottamuksestaan lakiin.

ihmisrotat

Lykantrooppinen elämänmuoto, joka tarttuu jos kyseessä on luontainen semmoinen. Asustavat viemäreissä ja viettävät salattua elämää katujen alla.

karhaaja, karhinlukija

Korteista ennustaja.

Karhi

Karhi on varisilaisvähemmistön keskuudessa suosituin ja tunnetuin ennustusmuoto. Karhipakalla voidaan pelata myös torneja, työläisten ja sotilaiden monimutkaista uhkapeliä.

kuristajat, roikkujat

Päreikön painajaiset, ksnsalaisia syövät aberraatiot.

Leroungin huone

Yksi Korvosan viidestä suurimmasta mahtisuvusta. Tiedettävästi myös rikkain.

Magnimar

Varisian länsirannikon vapaakaupunki, Korvosan pahin kilpalija, jota johtaa monarkian sijaan pormestari Haldmeer Grobaras neuvostoineen.

riuttakynnet

Aikuista ihmistä hieman matalampia hummerin ja ankeriaan ristisiitoksia, jotka vaanivat rannikon asukkeja ja osaavat paikalliskieltä.

Shoanti, shoantit

Etnisyys ja kulttuuri, joka oli toinen Varisian alkuperäisistä ennen kuin Cheliax saapui sen rannoille. Nykyisin tunnettu lähinnä reservaateistaan ja hurjapäisistä nuorisojengeistään. Sivistymättömät shoantit ajelevat päänsä paljaaksi, joten heidät on helppo tunnistaa ruskettuneista kolveistaan. Suurin osa Korvosaa on rakennettu entiselle shoantimaalle.

shoantiklaanit

Shoantien kansakunnat, kuten Auringon, Kallon ja Huipun klaanit. Suurin osa heistä asuu Storvalin ylängöllä, eikä alavilla Varisian lehtomailla joita kaupungit hallitsevat.

Soopelikomppania, mustatakit

Korvosan hevoskotkilla ratsastava merijalkaväki. Vastaa teoistaan omalle komentorakenteelleen armeijan tai kapunginvartioston sijaan.

Storval

Suuri ylänkö Varisian keskiosissa, kuivaa joutomaata ja valtavaa muinaisfaunaa pullollaan. Aika ajoin alueen hiekka- ja tulimyrskyjen rippeet satavat myös Korvosaan nokisina ja mutaisina kevätsateina.

T-Ö

Thassilon

Ei esiinny tässä kampanjassa kuin nimellisesti. Kuiteskin Varisian muinainen paha magokratia. Perimätiedon mukaan Korvosan viemärit johtavat lopulta thassilonialaisiin holveihin. Ei, ette mene sinne.

Varisia

Avistanin läntinen kärki. Suurilta osin kesyttämätöntä rajaseutua. Tunnetuimmat asutukset: Kaer Maga, Korvosa, Magnimar ja Rätselpori.

varisialaiset

Varisian tunnetumpi alkuperäiskansa. Vaeltajia, taitavia tarinankertojia ja laajalle matkustaneita tien tuntijoita. Kansankielellä varkaita, valehtelijoita ja parantumattomia porttoja. Korvosan väestöstä noin joka kymmenes on tätä etnisyyttä. Aika moni heistä on ei liiemmin tunnusta värejään, vaan on, kuten shoantitkin, cheliläistynyt.

varkaat, laulajat, matkalaiset, sopimattomat

Liikanimiä varisialaisille. Loukkaavuus kiinni tilanteesta.

Vudra

Kaukainen maanosa Casmaronin mantereella. Korvosassa on pienehkö vudralaisten vähemmistö, joka tunnetaan parhaiten ruokakulttuuristaan ja eriskummallisista asuistaan.

örkit

Koilliseen Varisiasta suurta valtakuntaa pitävä vihreänharmaanahkainen barbaarikansa. Tavataan ympäri Avistania, mutta suurin keskittymä on nimenomaan Belkzenin heimomailla. Koillisessa Varisiassa kohdataan monesti Urglinin kaupungin kaduilla. Muualla yleinen metsästyskohde.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped