Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Tällä sivulla yritän perustella, että on olemassa asioita, joista on oikeasti haittaa (verrattuna asioihin, joista on haittaa vain jonkun tottumusten vuoksi), ja selittää, mitä nämä asiat ovat.
Myönnän, että minulla on taipumusta itsekin arvorelativismiin ja ettei minusta pohjimmiltaan millään tietyllä käsityksellä hyvästä tai pahasta ole perusteita. Säännöt ja moraali saavat alkunsa periaatteista, jotka ovat sääntöjä nekin; aina löytyy jokin perimmäinen periaate, jota ei vain perustella. Mutta vaikka olisi periaatteessa mahdotonta perustella, mikä kahdesta ristiriidassa olevasta normista on "tärkeämpi" tai "parempi", ihmisillä on kuitenkin vahva (joskus ristiriitainen) intuitio ja siihen perustuva toiminnallinen etiikka, joka määrää, mikä on todella tärkeää ja mistä oikeasti on haittaa.
Tarkastellaan esimerkiksi kahta ihmistä, joista toinen kokee loukkaavaksi sen, jos seksistä puhutaan julkisesti, ja toinen kokee loukkaavaksi, jos hänet suljetaan pieneen häkkiin. Onko sinulla sellainen tunne, että nämä kaksi mielipidettä ovat jotenkin tasaveroisia? Toivottavasti ei, muuten kuin teoreettisessa mielessä: minusta henkilökohtainen vapaudenriisto on paljon vakavampi asia kuin se, että joutuu kuuntelemaan jotain, mitä ei halua. Voin yrittää perustellakin tätä: voin sanoa, että henkilökohtainen itsemääräämisoikeus on perusta, jolle rakentuu kaikki ihmisten turvallisuus nykyaikaisessa oikeusvaltiossa, ja että kaikenlainen oikeudenmukaisuus, poliittinen keskustelu ja vapaa ammatinharjoitus ovat vaarassa, jos itsemääräämisoikeutta ei taata. Seksistä taas ei saa puhua julkisesti, koska -- öö -- se on tapa. Joskus ihmiset tietysti ahdistuvatkin seksikeskusteluista, mutta se taas näyttää johtuvan nimenomaan siitä, etteivät he ole tottuneita niihin.
En tunne ketään, joka kiistäisi, että oikeudenmukaisuus ja vapaus ovat tärkeämpiä kuin jokin tietty totuttu sovinnaisuussääntö. Miksi sitten monia ihmisiä on niin vaikeaa saada uskomaan, että jotkin normit eivät ole tärkeitä ollenkaan, että niiden rikkomisesta ei ole oikeasti haittaa? Ilmeisesti siksi, että suurin osa ihmisistä ei lähes koskaan mieti, mitä järkeä missäkin normissa on; ei edes sitä, mihin niillä pyritään.
Hyvien periaatteiden löytäminen on kokeilevaa tiedettä (eettisen relativismin malli). Ihmiset ovat ehtineet elää monella tavalla, ja nykyinen tilanne on kehittynyt monenlaisten käänteiden kautta. Nykyiset arvot ovat päässeet valtaan ennen kaikkea siksi, että ne vetoavat ihmisiin. Me keksimme koko ajan uusia tapoja elää, ja nykyinen tasa-arvoinen kansalaisyhteiskunta on yksinkertaisesti ollut idea, joka on vaikuttanut ja tuntunut tarpeeksi hyvältä levitäkseen. Keskiajalla elänyt maaorja ei välttämättä olisi osannut verrata nykyisen lukiolaisen elämää omaansa millään lailla ja olisi saattanut pelästyäkin siitä vastuusta, jota nykyinen nuori kantaa omasta pärjäämisestään; ja kuitenkin on huomattavasti todennäköisempää, että maaorja haluaisi lukiolaisen elämän kuin lukiolainen maaorjan elämän.
Ja nyt siis, mistä on oikeasti haittaa? Mitä minä katson tämänhetkisen tietouden valossa sellaisiksi normeiksi, joiden rikkominen on oikeasti paha juttu?
Ensimmäinen ja tärkein ovat ihmisoikeudet. Nämä yksinkertaiset periaatteet, jotka nykyään tuntuvat lähes itsestään selviltä, ovat hyvin pitkän prosessin tulos. Ihmisoikeuksien taustalla ovat keskeiset arvot, tasa-arvo ja vapaus; ihmisoikeuksien taustalla on nerokas ajatus (nerokas siksi, että se toimii), nimittäin se, että vapaus on se, mitä ihmiset pohjimmiltaan haluavat, ja parhaiten ihmisten vapaus toteutuu, kun he vastavuoroisesti myöntävät toisilleen täsmälleen samat oikeudet ja velvollisuudet. Ihmisoikeuksien rikkomisesta on oikeasti haittaa. Toivon, ettei minun tarvitse perustella tätä ainakaan tässä yhteydessä enempää.
Ihmisoikeuksien taustalla vaikuttaa vastavuoroisuusperiaate, joka on tärkeä normi sinänsä. Vastavuoroisuusperiaate merkitsee, että jos minä teen sinulle jotain, saat sinä tehdä saman minulle. Jos sanelen sinulle sääntöjä, pitää sinunkin saada sanella niitä minulle; jos lyön sinua (mitä muuten en saa tehdä), saat sinäkin lyödä minua. Vastavuoroisuusperiaate merkitsee käytännössä, että jokaisella on yhteisössä sama valta, kunnes toisin sovitaan (mitä toki tehdään kätevyyssyistä). Tämän periaatteen rikkomisesta on oikeasti haittaa. Jos sinä saat tehdä minulle jotain mutta sinun ei tarvitse altistua samalle kohtelulle, miten minun mielipiteeni asiasta otetaan huomioon? Ja jos sitä ei oteta huomioon, miten voidaan edes tietää, toteutuvatko minun oikeuteni?
Yksi tärkeä normi onkin kuunteleminen ja halu oppia, erityisesti se, että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi. Keskustelu on se keino, jolla ristiriidat selvitetään. On oikeasti haitallista, jos joltakulta evätään oikeus tulla kuulluksi. Jos ei kaikkien osallisten anneta edes osallistua asioiden selvittämiseen, miten ihmeessä voidaan huolehtia siitä, että lopputulos on oikeudenmukainen?
Seuraava tärkeä normi on hyvä tahto. Ihmiset ansaitsevat lähtökohtaisesti hyvää. Yhteisössä, jossa kaikki yrittävät käyttää toisiaan hyväkseen, menee kaikki ihmisten aika riitelyyn, kun taas iloisten ja kilttien ihmisten yhteisössä on enimmäkseen hyvä olla ja asiat sujuvat. Enimmäkseen ihmisistä on toisilleen iloa; jos tuhoat sen hankaluudella ja vaatimuksilla, siitä on oikeasti haittaa.
Niin ikään tärkeää on suvaitsevaisuus. Ihmisillä on kovin erilaisia kokemuksia ja niinpä he ovat aidosti erilaisia. Jos näkee oman toimintatapansa ainoana mahdollisena, aiheuttaa paljon aiheetonta kitkaa. Toisia ihmisiä pitää pakottaa vain silloin, kun heidän tekemisistään on oikeasti haittaa, ja silloinkin heitä pitäisi ensin pakottaa ymmärtämään, ja vasta sen epäonnistuttua pakottaa tekemään oikein vaikkeivät ymmärtäisi, miksi se on oikein. Jos yrittää pakottaa ihmisiä toimimaan omien periaatteiden mukaan ilman perusteluita, siitä on oikeasti haittaa. Ihmisten monimuotoisuus on tosiasia, joka ei mene pois sulkemalla silmänsä, ja johon ei ole muuta ratkaisua kuin se, että ihmiset edellyttävät toisiltaan niin vähän kuin mahdollista (yksityisyyden houkutus). Suvaitsevaisuuden puute on olennaisin sovinnaisuuden ongelmista.
Vielä hyödyllistä on tarkastella asioita toisen näkökulmasta. Kuunteleminen on tälle perusedellytys, ja samoin kuin suvaitsevaisuudessakin, ihmisten yhteiselo yksinkertaisesti on kitkattomampaa, kun he ainakin yrittävät ymmärtää, miksi toiset toimivat niin kuin toimivat. Tässäkin omaan kuoreen sulkeutumisesta ja omien intressien nostamisesta muiden yläpuolelle on oikeasti haittaa.
Lopulta vielä, yksi tärkeä osa todellista kohteliaisuutta on rakentavuus. Vastavuoroisuus ja oikeudet ovat hyödyllisiä perusedellytysten takaamiseen, mutta yleensä ihmisten toiminnalla on pidemmällekin vietyjä päämääriä kuin saada tahtonsa läpi ja tulla ymmärretyksi. Kaikkien pitäisi omalta osaltaan pyrkiä siihen, että myös toiminnan lopputulokset ovat hyviä kaikkien kannalta. Siksi juuri esimerkiksi viisas ihminen haluaakin myöntää muille samat vapaudet kuin itselleen, sillä hän ymmärtää, että nämä muille myönnetyt vapaudet ovat hänen oman vapautensa tae ja esimerkki. Se, ettei ristiriitojen selvittelyssä pyri olemaan rakentava, on oikeasti haitallista.
Nämä samat periaatteet löytyvät lasten kasvattamisesta siten, että ne ovat sekä se sisältö, joka lapselle on syytä opettaa, että se menetelmä, jolla kyseinen sisältö opetetaan.
kategoria: elämäntavat kategoria: kasvatus