Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Koko sosiaalinen maailma koostuu ihmisistä, ja yhteisöt ovat lähinnä päälle lisätty hahmotusjärjestelmä. Toki yhteisöjä olemassa on: esimerkiksi säännöllisesti tapaavat ihmiset muodostavat jotakuinkin varmasti jonkinlaisen yhteisön, vaikkei heille olisi löydettävissä mitään yhteistä tekijää. Yhteisön ominaisuudet ovat mutkikkaampi juttu. Osa niistä on aitoja yhteisön ominaisuuksia, kuten tiiviys, keskittyneisyys, koko (joka tosin ei ole tarkka, koska yhteisön rajat eivät yleensä ole tarkkoja) ja niin edelleen.
Osa yhteisön ominaisuuksista taas on jäsenten yhteisölle siirrettyjä ominaisuuksia, kuten vapaamielisyys, vaativuus, aggressiivisuus ja niin edelleen. Nämä ovat erityisen mielenkiintoisia, koska yhteisöllä ei ole niitä ilman jäseniään, vieläpä tiettyjä jäseniään, eikä jäsenilläkään ole välttämättä niitä ilman yhteisöä: ne ovat oikeasti yksilöiden kollektiivisia käyttäytymistapoja. Yhteisöillä on myös valtaa (katso yhteisöjen valta sekä peritty ja muodostettu valta), joka kylläkin palautuu yksilöiden vallaksi mutta joka yksilöillä voi olla vain yhteisön jäseninä.
Yhteisöjä muodostuu lähinnä kolmesta syystä:
Yhteisöihin suhtautuminen on vaikea asia. Minä uskon, että vahvat yhteisöt saavat ihmiset onnellisiksi, tyytyväisiksi (onnellisuus ja tyytyväisyys), vahvoiksi, kohtuullisiksi, ja niin edelleen. Ylipäänsä, elämän mielekkyys tulee (suurelta osin) ihmisistä ja kunnioitus syntyy yhteisöissä; ja siksi on hyvin tärkeää, millaiseen yhteisöön tai millaisiin yhteisöihin päätyy. Ja maailma on pullollaan erilaisia yhteisöjä, jotka osoittavat erittäin hyvin, että perustarpeiden jälkeen ihmiset pitkälti sanelevat itse, mikä on haluttavaa, mitä he tarvitsevat, mikä on oikein ja kunnioitettavaa, ja mihin ylipäänsä pyritään. He säätelevät sitä yhteisöjensä kautta. Myös erakot toteuttavat elämänfilosofioita, joiden lähtökohdat ovat yhteisöjen sanelemia. (Ks. yhteisöjen laki.)
Mutta yhteisöt ovat usein haitallisia. Ne häiritsevät jäsentensä ajattelua varsinkin silloin, kun yhteisö on yhtä mieltä jostain asiasta (yhteisömielipiteiden muodostus); ne tekevät keinotekoisia vaikeuksia sinne, missä haasteita puuttuu; ne voivat tehdä jäsentensä elämän hirveän tukalaksi; ja ne ovat usein hyvin julmia "ulkopuolisia" kohtaan. (nonkonformisti) Myös ryhmien sisäiset riidat ovat usein epätarkoituksenmukaisia.
Minä unelmoin maailmasta, jossa ihmiset voivat olla yhteisöllisiä olematta tyhmiä. Se ei tunnu olevan ihan helppoa. Uskon, että sellaiseen tilaan päästään yhteisöjen yltäkylläisyydellä: maailmalla, jossa jokaisella ihmisellä on tarjolla niin paljon yhteisöjä, että hän voi liikkua vapaasti niiden välillä ja valita itselleen sopivan. Riippuvuus yhteisöstä on hirveän vaarallista.
Tähän liittyy kritiikki, joka kohdentuu kahteen ryhmään, jotka ovat jonkin verran päällekkäisiä mutteivät sama asia. Toinen ryhmistä on nollasummaideologit; toinen on "kovien arvojen" (rahan, vallan, tehokkuuden, jne.) kannattajat.
Minä syytän näitä ideologioita julkeasta tekopyhyydestä äärimuodossaan (väitteinä pohjimmaisista arvoista / rakenteista). Niiden evankelistat julistavat noudattavansa niitä (ja ilmeisesti kaikkien muidenkin pitäisi), ja samalla noudattavat loputonta määrää yhteisöllisiä arvoja: käytöstapoja, omien yhteisöjensä herrasmiessopimuksia, yhteistyötä, sekä saavat elämäänsä sisällön samanhenkisten ihmisten kunnioituksesta, keskustelusta ja rakkaudesta.
Yhteisöjen ja yksilöllisten arvojen välinen ristiriita on vähän niin kuin vapauden ja tasa-arvon välinen: kumpikaan äärimmillään ei ole hyvä asia, ja niiden yhteensovittaminen on hyvin vaikeaa.
Yhteisö tekee ihmisen kanssa olemisesta usein epärehtiä. Ihminen ei aidosti kohtaa toista, vaan toistaa yhteisön muodollisuuksia, rooleja ja herrasmiessopimuksia. Yhteisöstä kuin yhteisöstä seuraa jonkin verran, enemmän tai vähemmän, vaikeuksia, kipua ja henkisiä sm-leikkejä (miksei fyysisiäkin joskus). Tärkeä pointti yhteisössä ja ryhmässä ollessa on tarkkailla itseään, että ei luovu siitä, mitä ajattelee ja haluaa. Nimittäin kaikki ihmiset ovat kokeneet kipua elämässään ja useat pelaavat mielellään pelejä, joissa testaavat, oletko saanut jo osasi tästä kivusta ja pettymyksestä... Yhteisöt sitovat monella tapaa yksilöä. Ja tyhmintä kaikesta: yksilö ojentaa kätensä ja antaa toisten sitoa hänet vahvoin solmuin.
...
Kokemuksieni perusteella on hyväksi yhteisössä toimiessa antaa vaikutelma selväjärkisyydestä. Ihmisillä on luontainen tarve pitää itseään ja niitä ketkä hyväksyvät piireihinsä selväjärkisinä. Sitten kun on saanut muut käytöksellään vakuuttumaan että "toihan on ihan OK, siedettävä tyyppi ja kaikin tavoin selväjärkinen", niin voi alkaa olla rehellinen ja antaa illuusion tippua. Juju on siinä, että selväjärkisyyden "toi on OK" -leima pysyy todella pitkään, sen muste ei lähde helpolla irti nahasta. Ja niin kauan kun se pysyy on hauskaa. Jossain vaiheessa ihmiset voivat toki huomata että olet hieman puijannut heitä. (atehwa: Jos olet. Mielestäni suurin osa ihmisistä on aidosti tylsiä pikemmin kuin hulluja.) Silloin reaktiot vaihtelevat yksilöstä toiseen, jotkut pelästyvät, toiset suutahtavat ja jotkut nauravat. Se että ihmiset ovat olevinaan niin kovin selväjärkisiä ja tarjoilevat niin siloposkista kuvaa itsestään tekee heistä vain helvetinmoisen tylsiä. Ja lisäksi se on halpamaista valehtelua. Jokainen ihminen on paljon enemmän kuin mihin hän itsensä alistaa.
atehwa: En allekirjoita käsitystä, että ihmisten tylsyys johtuu vain heidän yhteisöjen vuoksi pingottamisestaan. Nykyaikana on muodikasta väittää, että yhteisöt rajoittavat yksilön toimintaa, mutta jos otat yhteisöjen vaikutuksen yksilöstä pois, jäljelle ei jää mitään. Ne ihmiset, jotka puhuvat "joidenkin" yhteisöjen rajoittavuudesta, ovat usein niitä, jotka ovat olleet tyytymättömiä kasvuyhteisöihinsä ja löydettyään ainakin yhden itseään miellyttävän yhteisön ovat jokseenkin sokeita sen asettamille säännöille. Sama pätee mielestäni alkoholi-sivun kommentteihin: on helppoa luulla, että alkoholin käyttäminen on jotenkin vähemmän arkipäiväistä kuin käyttämättömyys, jos on kasvanut pääasiassa alkoholikielteisissä yhteisöissä. Tosiasiassa kuitenkin alkoholinkäyttö voi olla yhtä arkista tai juhlallista kuin selvin päin olo; hienot kokemukset tulevat ihmisistä, eivät alkoholista.
Syy, miksi paasaan tästä, on se, että minusta on harhakuva, että yksilöllä olisi jokin oma tahto yhteisöistä riippumatta. Siksi vastustan sitä, että esimerkiksi yhteisöjen "herrasmiessopimuksia", toisin sanoen sopimuksia siitä, miten ristiriidoista voidaan olla välittämättä arjen toiminnassa, pidetään jotenkin epäaitoina. Kyse on vain siitä, että ihmisen olisi parasta löytää edes jokin yhteisö, jonka rooleista, muodollisuuksista ja sosiaalisista sopimuksista hän pitää. Täysin eroon niistä ei pääse -- saattaa tosin olla hyväksi pyrkiä...
Eli siis: yhteisöön / yhteisöihin on pakko kuulua, mutta pitäisi valita sellainen yhteisö, jonka sääntöjen puitteissa on mukava elää.
Muodikas-sanan käyttö oli (perin) tahditonta. Et ole aivan metsässä. Kyse voi olla sokeudesta ja arvoristiriidoista. Yhteisöstä heijastuu ihmiseen sijaiskokemusta, hajuja ja makuja asioista, menneen ajan legendoista. Entisajan henget ja maan ja taivaan voimat, jotka saavat karvat värisemään ja selkäpiitä karmimaan ovat sijaiskokemuksen kautta meissä. Niistä ihminen vastaa joihinkin; ne asiat mitkä herättävät vastakaikua, saavat pian jonkin roolin elämässä. Suurin osa meistä jää jotenkin tyhjiksi. Tämä liittyy siihen että tieteen tarina ei ole olemassa mystiikan, tarujen ja legendojen kanssa rinnakkaiselossa, se on pistänyt mystiikan palasiksi ja haudannut kirkon pihaan. Siellä kirkon pihassa maan alla se vieläkin makaa, mädäntyneenä ja haisevana, eikä kukaan halua sitä enää nähdä - se on muuttunut niin vastenmielisesksi katsella. Tieteen tarinan tuoma uusi ymmärrys on isona plusmerkkinä ja siunauksena tarjonnut meille mahdollisuuden erotella ahdistustamme. Tai sitten en tunne ihmisiä. Hassua että siellä missä sinä näet tylsyyttä minä näen ahdistusta ja kärsimystä. Sikäli tylsyys on kyllä parempi.
(atehwa: Jos on...)
(ja edelleen vastauksena kommentteihin:)
atehwa: olen samaa mieltä siitä, että ihmisellä on oikeus olla tyytyväinen, onnellinen jne. (onnellisuus ja tyytyväisyys) ilman yhteisöä. Toisaalta en usko, että ihmisiä on tosiaan sellaisiksi rakennettu. Oma kantani ei siis ole se, että ihmisten arvon, arvojen ja ajatusten tulisi perustua heidän yhteisöönsä -- vaan se, että niin nyt vain on, poikkeuksetta. Ja koska yhteisöistä on niin hyötyä kuin haittaa, mietin niitä keinoja, joilla yhteisöjen hyvät puolet toteutuisivat huonojen saamatta hallitsevaa asemaa.
Eikö myös toisten ihmisten kunnioittaminen ole jostain yhteisöstä oppimasi arvo? Jos tapaisit yhteisön, jossa toisten ihmisten kunnioittaminen ei kuulu yhteisön sääntöihin, eikö silloin tuo yhteisö olisi "ne", ja toisten (tuntemattomienkin) ihmisten kunnioittamista toivovat ihmiset "me"? Minusta on selvää, ettei arvojen koossa pitämistä yhteisöistä pääse karkuun niin kauan, kuin ylipäänsä on valmis ottamaan omikseen joitain arvoja (niin kuin sinä yllä epäsuorasti sanot toivovasi ihmisten välistä kunnioitusta). Se taas, etteivät ihmiset ota omakseen mitään arvoja, on sekä epärealistista että epätoivottavaa -- välinpitämättömyyden vuoksi.
Minäkin olen sitä mieltä, että kunnioitus (ja aito hyväksyntä, ja rakkaus) ovat tärkeitä ja estävät tehokkaasti yhteisöjen välisiä vastakkainasetteluja. Mutta kyllä nämäkin arvot, siis kunnioitus ystävineen, ovat tiettyjen yhteisöjen arvoja; siispä niiden edustaminen on pikemminkin merkki yhteisöön kuulumisesta kuin niihin kuulumattomuudesta.