Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Mitä pidemmälle olen elämässäni tullut, sitä vähemmät ihmiset ovat enää ärsyttäneet minua. Olen yrittänyt miettiä, mistä se johtuu. Erityisen hyviä vihjeitä saa ihmisistä, jotka ovat jossain vaiheessa ärsyttäneet minua, mutta eivät enää. Kaikkein mielenkiintoisimpia ovat ihmiset, jotka ovat ärsyttäneet pelkällä olemassaolollaan.
Itse asiassa voisin saman tien mainita, että tämä tarkastelu ei päde ihmisiin, jotka ovat aiheuttaneet minulle konkreettisia hankaluuksia. Konkreettisilla hankaluuksilla tarkoitan sitä, että ärtymiseni ei ole aiheutunut vain heidän kanssaan tekemisissä olemisesta vaan siitä, että olen saanut heidän takiaan kärsiä (ja he mahdollisesti minun takiani) jotain sellaista, mikä ylittää suhtautumisemme toisiimme: kipua, turhaa ylimääräistä työtä, väärien käsitysten korjaamista ja niin edelleen. Näissä on mielestäni pikemminkin kyse siitä, mikä oikeus kummallakin on puuttua toisen elämään ja siis pohjimmiltaan oikeudenmukaisuudesta.
Pelkässä sosiaalisessa kanssakäymisessä tiedän ainakin kolme "syytä", miksi joku on saattanut ärsyttää minua:
Kaikille näille on yhteistä, että niissä ei oikeastaan ole kysymys puhtaasti toisen ihmisen ominaisuuksista, vaan omasta suhtautumisestani toiseen ihmiseen. Nämä ihmiset ovat olleet tavalla tai toisella merkityksellisiä itselleni, mutta rikkovat jollain tavoin toiveitani vastaan.
Ärtymisen tunne tulee ilmeisesti paljolti siitä työstä, jonka olen joutunut tekemään muuttaakseni toista. Ärtyminen vähenee, kun halu muuttamiseen lakkaa. Tämän saan aikaan, jos hyväksyn, että toisen käytös on toiselle ominaista eikä varsinaisesti tämän tahdosta kiinni. Toki tahtokin vaikuttaa asiaan, mutta ihmisille on ominaista tahtoa tiettyjä asioita ja jättää toisia tahtomatta.
Kun olen hyväksynyt, millainen joku ihminen sattuu olemaan, riippuu ihmisestä, mitä sitten teen. Toisen luonteen (tai luonnon) hyväksyminen sellaisenaan ei ole hyödyksi toiselle, vaan itselleni. Se tekee yhdessäolon sujuvammaksi. Toisen muuttaminen on tavallaan palvelus toiselle, mutta aika harvoin ihmiset pystyvät muuttumaan ulkoisesta kehotuksesta. Aiheesta lisää itsepetos-sivulla.
Ei ole toki järkeä hommautua ollenkaan sellaisten ihmisten seuraan, joista ei ole itselle mitään iloa. Varsinkin ihmiset, jotka edellyttävät muilta monimutkaisia tai hankalia käytöstapoja, jotta kanssakäyminen pysyy tasapuolisena, on parempi jättää enimmäkseen kanssakäymisen ulkopuolelle. Toinen mahdollisuus on pelata heidän käytöstavoillaan, mutta se on usein ylivoimaista. (Esimerkiksi kiusaajilla tämä tarkoittaa yleensä sitä, että ottaa kiusaamisen vastaan harmistumatta ja kiusaa sopivan tilaisuuden tullen takaisin, näyttäen sen olevan hyväntahtoista. Eli hyväksyy kiusanteon sosiaalisen kanssakäymisen tavaksi.)
Silti monet ihmiset ovat tulleet itse asiassa mukavaksikin seuraksi, kun olen hyväksynyt heidät sellaisiksi, kuin sattuvat olemaan. Niin kauan kuin ajattelen, että kyse on toisen tahdosta, on mahdollista edellyttää toiselta käytöksen korjaamista. Mutta on myös rentouttavaa, kun ei tarvitse olla toisen moraalin, käytöksen tai muun vastaavan vartijana. Ja jos toista yrittää muuttaa, on hyvä tietää yrittävänsä muuttaa hänen luonnettaan eikä vain puhuvansa hänen tahtoaan ympäri...
Ajan mittaan olen siis alkanut pitää monia muiden käytöstapoja yhä enemmän heidän piirteinään, ja siksi monet aiemmin ärsyttäneet ihmiset ovat lakanneet ärsyttämästä. Tämä itse asiassa pätee myös minuun itseeni: nuorempana luulin, että paljon useammat tekemäni asiat ovat tahdostani kiinni. Myöhemmin olen sitten saanut todeta, että enimmäkseen kaikki minulle tapahtunut johtuu siitä, millainen satun olemaan.