Minusta yksilö on käsite, joka otetaan nykyään liian itsestäänselvyytenä. On toki hyödyllistä, että on tuollainen käsite: onhan yksilöitä selvästi olemassa... se on hyvä käsite arkikielen kannalta, mutta hyvin ongelmallinen tieteelliseltä tai filosofiselta kannalta, sillä se on vaikea määritellä, eikä sillä ole selkeää intuitiivista sisältöäkään. Silti paljon oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvää filosofiaa ja politiikkaa perustuu vahvasti yksilön käsitteeseen. Individualismi tekee välttämättömäksi käyttää yksilön käsitettä.
Jonkinlainen minimimäärittely ehkä on, että tietoisuus muodostaa yksilön. Mutta muusta on vaikea sanoa:
Tavallaan siis tietoisuus konstituoi yksilön, muttei ketään tiettyä yksilöä. Yksilön varsinainen identiteetti on hajallaan kaikenlaisessa tietoisuutta ympäröivässä, ja monet identiteettiä määrittävistä asioista kuuluvat muihinkin yksilöihin.
Olen samaa mieltä että tietoisuus rajaa yksilöt erilleen toisistaan samalla kun se myös yhdistää ne. Yksityistä, toistumatonta, ei pidä erottaa yleisestä, toistuvasta. Yksityinen ja yleinen esiintyvät erillisessä ihmisessä.
Lisäksi olettaisin, että yksilöjoukko sisältää myös erikoisia ryhmiä, esim kulttuurisesti muodostuneita, tosin tämä on osa yleistä.
Yksilöstä tulee yksilö mielestäni sen vuoksi, että jokainen yksilö sosiaalistuu aina hivenen erilaisessa ympäristössä. Tämä erilaisuus eli yksilöllisyys peilautuu yleistä, periaatteessa kaikille avointa kulttuuriperintöä vasten, mikä on jokaisen yksilö tiedostusprosessin toinen alkulähde. Yksilöllisyyttä tukee tiedostamisen toinen juuri eli jokaisen ihmisen oma kokemusmaailma.