Ihmisen laumakäyttäytymisen kolme perustyyppiä suhtautuvat eri tavoin tilanteeseen, jossa he kohtaavat uusia ihmisiä. Johtajat alkavat "osallistua" toisten toimintaan, mutta tekevät sitä omilla säännöillään, tavallaan toisista piittaamatta. Seuraajat menevät suoraan mukaan tai kyselevät, mitä tapahtuu, sanovat "jännää" tai "tyhmää" ja sitten osallistuvat tai dissaavat. Sopeutujat jäävät tarkkailemaan, yrittävät selvittää, mitä on tapahtumassa, ja kannattaisiko osallistua. Saatuaan asiasta jonkinlaisen käsityksen he menevät kysymään, pääseekö mukaan, jos keksivät luontevan tavan siihen.
Koska olen itse sopeutuja, kuten suurin osa tuttavistanikin, tarkastelen tilannetta sopeutujan näkökulmasta. Sopeutuja pyrkii ymmärtämään uutta sosiaalista tilannetta siinä missä johtaja pyrkii keksimään sille käyttöä ja seuraaja pyrkii muodostamaan siitä mielipiteen. Mutta sopeutujan strategia on yleensä väärä, koska toiset ihmiset eivät ole passiivisia objekteja, joita voi havainnoida yksipuolisesti. Samalla, kun sopeutuja tutkii ja miettii, miten toisten "juttu" toimii, nämä joko tarkkailevat häntä tai sitten oudoksuvat häntä. Ihmiset nimittäin ovat laumaeläimiä ja kuka tahansa, joka ulkopuolelta muita tarkkailee, myös ulkopuolisena otetaan vastaan.
Ylläoleva teoria on omaa huuhaapäättelyäni, mutta fakta on se, että leikkeihin pääsee tilastollisesti sitä useammin, mitä nopeammin yrittää, ja kiinnostavia ihmisiä on sitä helpompi lähestyä, mitä pikemmin sen tekee. Normaaleissa ihmisten yhteisöissä edes lähestymisen sisällöllä ei ole väliä: se saa olla kliseisin ja tyhmin yhteydenotto, mitä löytyy, kunhan sen sisältö on selkeästi ystävällinen; kunhan se antaa ymmärtää, että on todella halukas olemaan toisten kanssa.
Mutta sopeutujien yhteisöissä vallitsevatkin toiset säännöt :)