Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
(nettipäiväkirja 12.08.2014) Useimmille ihmisille on melko helppoa saada läpi ajatus, että vapaus on tärkeä asia. Varsinkin, jos vaivautuu tarkentamaan, millaisesta vapaudesta puhuu, saa yleensä vastakaikua. Esimerkiksi en tiedä ketään, joka vastustaisi sitä, että ihmisen pitää saada liikkua valvomatta siten kuin haluaa, niin kauan kuin se ei loukkaa muiden vapauksia esimerkiksi yksityisyyteen. Useimpien mielestä ihmisten pitää myös saada ajatella sellaisia asioita kuin haluavat (jotkut tekevät tähän tosin poikkeuksen pedofiilien kohdalle ja haluavat tehdä jo lasten seksuaalisesta ajattelusta rikoksen). Vielä yksi esimerkki laajasti hyväksytystä vapaudesta on se, että ihmisen pitää saada lopettaa työt, joiden vastiketta ei pidä riittävänä (orjuuskielto), ja tehdä keskenään esimerkiksi yhteistyösopimuksia.
Vapauksia on hyvin monenlaisia. Useimmat vapauden äänitorvet eivät niputa ajamiaan asioita yleisen "vapaus"-nimikkeen alle, mutta aika monet niputtavat. Kun moni ihminen sanoo kannattavansa vapautta jollain tavoin, saattaa hyvinkin käydä, että heillä on mielessä eri vapaudet. Kuinka monta riitaa lienenkään nähnyt, joissa eri osapuolet väittelevät siitä, mikä on todellista vapautta, kun heidän mielessään olevat vapauden "tyypilliset tapaukset", vapauden prototyypit, ovat erilaisia? Mutta sehän on älytöntä, sillä...
Useimmat vapauden tyypit ovat todellisia vapauksia. Vapaus ostaa viinaa öisin on yksi ihan oikea vapaus, vapaus ilmaista mielipiteensä ilman julkista (todellista tai virtuaalista) lynkkauskampanjaa on toinen vapaus, vapaus pettää puolisoaan on kolmas. Ihmisillä on eri mielipiteet näiden vapauksien suhteellisista tärkeyksistä, totta kai, mutta on väärin väittää, ettei jokin tietty vapaus olisi todellista vapautta. Ja ihan oikeasti kaikkien näiden vapauksien ajajat ovat oikeastaan samalla puolella, vapauden puolella, paitsi yhdessä asiassa.
Vapaudet vaativat yhteensovittamista. Edes perustavimmanlaatuiset vapaudet, kuten ihmisoikeudet, eivät ole kaikissa tilanteissa täydellisen yhteensopivia. Siksi vapauden kanssa käsi kädessä kulkee tasa-arvo, joka on ohjenuora siitä, että jos yhdellä henkilöllä on tietty vapaus, toisella henkilöllä tulee - ceteris paribus - olla sama. Nykyihmisten oikeudenmukaisuus ei sulata sitä, että on kansanryhmä tai henkilö, jolle on annettu erioikeus esimerkiksi tappaa muita tai säätää lakeja (ja hyvä niin). Tällaista tasa-arvoperiaatetta tuskin kukaan lähtee kyseenalaistamaan.
Sen sijaan tasa-arvo on vaikea toteuttaa siinä, että ihmisten olosuhteet eivät ole samat. Oikeus lopettaa työnteko asettaa - samaan tapaan sovellettuna - täysin eriarvoiseen asemaan ihmisen, joka elää kädestä suuhun, ja ihmisen, jolle koko ajan kertyy omaisuutta. Oikeus liikkua, missä haluaa, ei tosiasiassa anna samanlaisia oikeuksia pelokkaalle, ympäristöään varovalle ihmiselle ja sellaiselle ihmiselle, jolle ei tulisi mieleenkään, että jotain voi tapahtua. Oikeus harrastaa seksiä kenen kanssa haluaa ei tarkoita samaa ihmiselle, joka tietää olevansa haluttu, ja ihmiselle, jonka suosittuus on kyseenalainen.
Siksi vapauden etsiminen on oikeasti kokeilevaa (tai ehkä empiiristä) tiedettä. Tiedetään, että rajaton omaisuuden omistusvapaus suosii kohtuuttomasti suuromistajia (koska omaisuuden tuomaa valtaa pystyy kumulatiivisesti kasvattamaan), mutta silti kyseisen vapauden suhteellisesta tärkeydestä muihin vapauksiin (kuten oikeuteen saada yhtäläinen vaikutusvalta valtiollisissa asioissa) voidaan vääntää. Esimerkiksi verotus on tosiasiassa kompromissi kahden vapauden välillä: vapauden päättää oman omaisuutensa käytöstä (jota rajoitetaan verojen verran) ja vapauden saada elämän perusedellytykset, joita turvataan verovaroin kustannetuilla palveluilla. Julkinen koulutus on kompromissi kahden vapauden välillä, ajattelunvapauden (johon kuuluu vapaus olla tyhmä) ja vapauden saada mieleisensä elinkeino kykyjensä puitteissa.
On tärkeää ymmärtää, että kaikki nämä ristiriitaiset vapaudet ovat kuitenkin vapauksia. On jästipäistä tehdä kaksi asiaa:
Tällaisissa periaatekeskusteluissa ei päästä kovinkaan pitkälle, ellei tunnisteta kaikkien arvostamia eri vapauksia ja hyväksytä, että ne kaikki ovat arvokkaita ja että ne voivat olla eri ihmisille eri arvoisia. Tyypillisesti jokainen pelkää niiden vapauksien rajoittamista, joista on tottunut nauttimaan, ja siksi ihmisten tottumukset eri vapauksiin aiheuttavat asemasotia, joissa jokainen pitää erityisen tärkeinä juuri totunnaisia vapauksiaan. Koska eri vapauksien painoarvoille ei ole olemassa varsinaisia perusteluita, vapauksien välisestä rajanvedosta päätetään yleensä äänestämällä, vaikkei se tuota erityisen taatusti hyviä tuloksia.
Mutta kun mietitään keskenään ristiriitaisia arvoja, onko muita arvoja kuin vapaus? Onko vielä muita asioita, joiden painoarvoa suhteessa eri vapauksiin pitäisi miettiä? Minun vastaukseni tähän kysymykseen on nykyään (kiihkeä) ei. Tämä on liberalismin ydin. Oikeastaan se on ihan vain sanojen vääntelyä, sillä esimerkiksi kaikki hyvää oloa tuottavat asiat voi nähdä vapauden ilmentyminä tai kaikki vapaudet hyvän olon ilmentyminä. Mutta oikeasti kaikki ihmisen onnellisuus tavalla tai toisella palaa vapauteen - vapauteen sillä tavalla kuin minä sen määrittelen omia tarkoituksiani varten, eli tunteeseen siitä, että voi tehdä valinnan. Esimerkiksi perustavanlaatuiset elintarpeet ovat olennaisia vain siksi, ettei pahoinvoiva tai kuolemaisillaan oleva ihminen voi oikeasti keskittyä mihinkään valintoihin tai itsensä toteuttamiseen. Samoin turvallisuus on perusteltua vain siinä määrin, kuin se on vapauden instrumentti: turvallisuuden puute aiheuttaa pelkoa mikä rajoittaa vapautta, mutta jos turvallisuuden lisääminen ei lisää ihmisten vapautta, siitä on vain haittaa.
Miksi vapaus on näin perustavanlaatuista? Koska vain vapaus antaa ihmisille mahdollisuuden valita, mikä on juuri itselle arvokasta. Siksi arvot ovat alisteisia vapaudelle eikä päin vastoin. Vapaus on se perusrakenne, joka sallii ihmiskunnan kehittyä ja etsiä onneaan, ilman että kukaan on laatimassa toiselle sääntöjä siitä, mitä on hyvä elämä. (Neuvojahan toki saa antaa, kuten muissakin asioissa.)
Minun näkökulmastani siis yhteiskunta, ja politiikka yhteiskunnan keskusteluvälineenä, on vain menetelmä yrittää etsiä ihmisten suurin mahdollinen yhteinen vapaus. Ja olennainen perusymmärrys jokaisessa poliittisessa keskustelussa on se, että jokainen on ajamassa siinä jotain hyvää; on vain mietittävä, millaisesta vapauksien yhteen sovittamisesta seuraa eniten hyvää. Jos jokin uudistus ei lisää vapauksia ollenkaan, se on itsestään selvästi huono uudistus.