Ihminen on suosittu, jos monet muut osoittavat arvostavansa / suosivansa häntä. Suosittuus on ihmisen tyypillisesti saaman suosion määrä.
Suosittuuden eteen voi tehdä töitä. Tämä tarkoittaa, että yrittää käyttäytyä tavalla, joka kirvoittaa muilta suosiota. Koska eri ihmisiä miellyttävät eri asiat, on monta tapaa kerätä suosiota. Suosiontavoittelulla tarkoitetaan usein mahdollisimman suuren ihmisjoukon suosion tavoittelua, mutta useimmat siihen liittyvät asiat pätevät, vaikka kohdejoukko olisi rajatumpi tai valikoidumpi.
Ihmisillä näyttää olevan luontainen tarve tavoitella suosiota (kunnioitus). On ihmisiä, jotka eivät näytä tavoittelevan suosiota, mutta heillä on yleensä yksi tai useampia taustatukijoita (esim. vanhemmat), joilta he saavat yllin kyllin hyväksyntää ja kannustusta muutenkin. Ihmisillä on luontainen tarve olla tietyn vähimmäismäärän suosittuja; mutta helposti suosittuudesta tulee peli, jossa suurempi suosio on aina parempi.
Tiedän kolme syytä, miksi ihmiset päätyvät tavoittelemaan aina vain suurempaa suosittuutta. Yksi on se, ettei osaa luottaa siihen, että suosijat pitävät sinua oikeasti arvossa vaan pyrkii parantamaan suosiotaan siinä pelossa, että senhetkiset suosijat hylkäävät (valitettavan usein tämä aavistus pitää paikkansa). Tämä on varmaankin tyypillisin syy, ja siltä välttyvät lähinnä ne ihmiset, joille ystävyys on lähinnä sisältö- eikä arvostuspohjaista (ihmisten arvon aliarviointi).
Toinen syy suosittuuspeliin lähtemiselle on, ettei tiedä mitään muuta tekemistä. Jos ei ole elämässään oppinut tuntemaan riittävästi sellaisia asioita, joista olisi innoissaan ja joita haluaisi tehdä ihan itsensä takia, päätyy helposti tavoittelemaan sellaista, mitä muutkin näyttävät tavoittelevan: suosittuutta, rahaa ja valtaa.
Kolmas ja ehkä pirullisin syy on se, että on houkuttelevaa lähteä peliin, joka vaikuttaa siltä, että siinä pärjäisi hyvin. Jos tiedät olevasi kohtalaisen suosittu, tekee helposti mieli yrittää vielä vähän, niin että olisi aivan loistavan suosittu. Ja jokainen menestys houkuttaa yrittämään vielä vähän lisää.
Minä olen sitä mieltä, että suosittuutta ei kannata varsinaisesti tavoitella. Jos sinulla on minkäänlainen luonne, jos pidät oikeasti jostain, ja jos jokin innostaa sinua, niin on myös olemassa ihmisiä, jotka arvostavat sinua sen takia, millainen olet, eivätkä sen takia, että yrität saada heidän suosionsa. Suosittuuden tavoittelu on raskas harrastus, se vie tolkuttomasti aikaa. Usein se estää tekemästä mitään erikoista ja ennen kaikkea se hämärtää käsitystä siitä, mikä on ja mitä haluaa tehdä (itsepetos) sekä aiheuttaa pelkoa siitä, ettei kumminkaan ole tarpeeksi hyvä. Helpolla saatu suosio on myös helpolla menetetty, ja mitä enemmän on esim. tottunut käyttämään seksuaalista valtaansa, sitä jyrkemmäksi käy pudotus, kun sitä ei enää ole. Ja selvennykseksi: toki suosittuutta saa toivoa, kaikki tekevät niin, sitä vain ei pidä erityisemmin tavoitella.
Ja siis, koska minusta suosittuuden tavoittelu on pahasta, kehotan tarkkailemaan yllä olevia syitä siihen ja välttämään jumiutumasta niistä mihinkään. Erityisesti te ihanat ihmiset, joilla on oikeasti joitain intohimon aiheita jotka saavat teidät innostumaan: älkää vahingossa päätykö pelaamaan suosittuuspeliä, koska se oikeasti vie huomion siitä, mikä on teille oikeasti tärkeää.
(Samasta aiheesta, enemmän tarkkailun ja vähemmän valinnan näkökulmasta: http://www.paulgraham.com/nerds.html)
koeskoes: Joku aika sitten tuli vastaan kirjoitus, jossa määriteltiin (teini-ikäisten) nörttiyttä jonkinlaisen läpinäkyvän ja melko perspektiiviriippumattoman suosittuushierarkian näkökulmasta Amerikkalaisessa high schoolissa. Siinä esitettiin kanta, jonka mukaan nörtit ovat niitä ihmisiä, jotka toki haluaisivat olla suosittuja, mutta eivät ole valmiita uhraamaan suosituksitulemiselle riittävästi aikaa muista mielenkiinnonkohteistaan, kuten uusien asioiden oppimisesta.
Vaikka teini-iästä onkin jo aikaa, samastuin itse kovasti ko. tekstin nörttiyteen. :')
koeskoes: Kas, linkkasitkin ko. tekstin. :D
atehwa: olin nopeeeee