Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Satunnaisia huomioita vaikuttamisesta ja taistelusta.
Väkivallaton taistelu vaatii ainakin
Systeemisesti on odotettavissa väkivaltaista vastustusta kaikilta sellaisilta ihmisryhmiltä, joilta evätään nämä oikeudet tai osa niistä. Lisäksi oikeuksien poistaminen yksittäisiltä ryhmiltä lisää kevyttä epäluuloa muissa, ellei sillä ole jotain selkeää periaatteellista syytä.
Miksi protesteilla olisi merkitystä? Protestilla yleensä yritetään vaikuttaa massan mielipiteeseen. Demokraattisessa maassa massan mielipide vaikuttaa jonkin verran äänestyskäyttäytymiseen, mutta on suorempiakin syitä, miksi tyytymättömyydenosoituksilla on väliä. Ensinnäkin ihmiset ovat jonkin verran laumaeläimiä, eikä selkeä vastustus isolta ihmisryhmältä tunnu mukavalta. Epädemokraattisetkin vallankäyttäjät haluavat usein tuntea, että heidän toimillaan on jonkinlainen kansan tuki.
Mutta jos oletetaan, että valtaa käyttää diktaattori tai totalitaristinen taho, jota ei kiinnosta yhteiskunnan suurien ryhmien mielipide, miksi silloin protestoinnilla olisi väliä? Koska jokainen valtakoneisto tarvitsee ihmisiä toimiakseen; valtakoneisto, jonka osat eivät kannata johtajiaan ja jonka jäsenet eivät usko tekevänsä hyvää, menee helposti rikki eikä ole kunnolla hallinnassa muutenkaan. Protesteilla voi pyrkiä vaikuttamaan suoraan näiden eri tason vallanpitäjien mielipiteisiin, mutta myös epäsuorasti heidän tuttujensa ynnä muiden mielipiteisiin. Kauniit ajatukset saavat helposti kannattajia, eivätkä ne ole vähemmän vaarallisia valtakoneistolle vain siksi, että koostuvat unelmista.
Yhteiskunnallinen eriytyneisyys, segregaatio, hidastaa mielipiteiden leviämistä ja tekee kokonaisille hallitseville luokille mahdolliseksi jättää sorrettujen mielipiteet huomiotta. Vasta tällaisessa tilanteessa protestointi on ensisijaisesti massavastarinnan organisointia. Valtaapitävien luokkien välinpitämättömyys massojen eduista ei pidemmän päälle jää huomaamatta, ja tällöin protestointi on luokkatietoisuuden lisäämistä.
Ihmisten yhteisen vapauden juuri on kunkin henkilökohtainen vapaus. On mahdotonta saada sellaisia ihmisiä toimimaan hierarkiassa kyseenalaisten käskyjen välittäjinä, joilla ei ole pakottavaa tarvetta hakea tovereidensa hyväksyntää. Pelko voi toki pitää jonkin aikaa rakennelman koossa, mutta fiksu diktaattori huomaa, ettei pelolla ylläpidetyllä hierarkialla pysty saamaan mitään järkevää aikaan, ja vaikkei huomaisikaan, hierarkia romahtaa aikanaan, saatuaan ensin paljon pahaa aikaan.
Tarvitaan siis ihmisten uskoa, jotta repressiiviset mielipiteet ja mielivalta pääsevät toimimaan. Miksi sitten joku suostuu satuttamaan, vaientamaan toisen, raiskaamaan ja tappamaan, vaatimaan toiselta mielivaltaisten käytösnormien noudattamista ja määräilemään toisten oikeuksia? Ei mistään muusta syystä kuin siksi, että toivoo saavuttavansa sillä jotain. Ihmiset toimivat sen tähden, mitä he pitävät tärkeänä. Perustarpeiden tyydyttyä he pitävät tärkeänä toisten ihmisten kunnioitusta. Repressio kukoistaa siellä, missä ihmiset eivät arvosta toisiaan ihmisinä vaan erilaisten ulkoisten vaatimusten toteuttajina.
Machoilu on yksi tällainen ulkoinen vaatimus: machon kanssa tekemisissä olevat saavat kokea sen tylyytenä, vihana, välinpitämättömyytenä (erityisesti oikeudenmukaisuudesta) ja suvaitsemattomuutena; macholle itselleen se on valtava vapaudenrajoitus, joka sulkee suurimman osan käyttäytymistavoista sopimattomiksi. Jokaisessa tilanteessa pitää vaikuttaa tietyltä, käyttäytyä tiettyyn tapaan, puhua tietyllä äänenpainolla. On luonnollista, että ihminen, joka tuntee, että häneltä vaaditaan tällaista ennen kuin hänet hyväksytään, toimii hyväksymättömästi muita kohtaan. Samanlaisia vaatimuksia ovat siveys, tyylikkyys, omaisuuden kartuttaminen, jatkuva oman tuottavuuden todistaminen ja monet, monet muut. Onko ihme, jos ihmiset kohtelevat toisiaan keskimäärin niin kaltoin, kun elävät tällaisessa maailmassa?
Ainoa, mikä vapauttaa ihmisen ja antaa hänen sitten vapauttaa muutkin, on se, että kääntää katseensa negatiivisesta -- siitä, kelpaako kenellekään -- positiiviseen: siihen, mitä voi muilta ihmisiltä saada (ja mitä heille voi antaa). Ihminen, joka ei salli asettaa itselleen järjettömiä rajoituksia, ei aseta niitä muillekaan.
Kun kirjoitin poliittisten teorioiden toimeenpanon yleiset ohjeet, kiinnitin erityistä huomiota siihen, miten liikkeistä vältetään tulemasta haitallisia. Jonkin verran huomiota olisi hyvä kiinnittää siihenkin, miten niistä estetään tulemasta yhdentekeviä. Moni poliittinen liike alkaa tehdä kompromisseja edistääkseen lyhytnäköisiä valtaetujaan. Esimerkkinä vihreät edustajat ovat mielestäni aivan liian usein ajaneet puolueohjelmansa vastaisia uudistuksia: tuleepa mieleen vaikkapa ihmisoikeuksia loukkaava pakkotyölaki.
Tehokas poliittinen liike ei varsinaisesti sovittele eikä hyökkää ketään vastaan turhaan. Tehokkaalla poliittisella liikkeellä on selkeät päämäärät, joihin sen jäsenet voivat sitoutua. Hyökkäykset kohdistuvat tahoihin tai ihmisiin, jotka todistettavasti häiritsevät liikkeen päämäärien toteutusta. Päämääristä ei tehdä kompromisseja, vaan niiden edistämiseen käytetään jokainen relevantti tilaisuus, johon aika piisaa. Silloin, kun tehdään vaihtokauppoja, on oltava selvä, että kokonaisuutena kaupankäynti edistää liikkeen päämääriä.
Työläisille on vaikeaa tietää, kuinka tuottavaa heidän työnsä on eli kuinka suurta korvausta he siitä ansaitsisivat. Firmat taas lähtökohtaisesti saavat itse päättää, mihin voittonsa käyttävät. Nykyisten paskaduunifirmojen tyypillinen piirre on käyttää voittonsa laajentumiseen. Jokainen pikaruoka- ja kahvilaketjun uusi myymälä on yksi syy, miksi sen työntekijät saavat niin huonoa palkkaa.
Tästä syntyy tilanne, jossa työnantajien ja työntekijöiden välinen suhde perustuu jatkuvaan sumutukseen. Työnantajilla on tiedot, joita työntekijät tarvitsevat vaatimustensa kohtuullisuuden arviointiin. Rahat kulkevat tuotosta työntekijän taskuun työnantajan kautta, jolla on mielivaltaiset kriteerit ottaa jokin osa tuotosta itselleen. Yleensä tämä tuotto katsotaan korvaukseksi yrittäjän riskistä, joka kuitenkin on yrityskoon kasvaessa yhä pienempi.
Käsittääkseni kohtuullinen systeemi olisi maksaa kaikille työstä ja poistaa yrittäjäriski yhteiskunnallisin keinoin. Jos yrityksen perustamiseen liittyy tolkuton määrä työtä alkuvaiheessa, siitä on jälkikäteen kohtuullista saada sellainen korvaus kuin muustakin ylityöstä. Kun firma tulee tarpeeksi suureksi, sen työntekijöillä on joka tapauksessa sama oikeus työnsä tuottoon kuin perustajalla. Vain arviointi puuttuu.
Suuret ihmislaumat ilmeisesti noudattavat lakia, että ne yrittävät saada parannuksia oloihinsa aina pienimmällä mahdollisella vaivalla. Suoraan vaikuttamiseen pystyvät eivät ala perustaa yhdistyksiä; järjestymisvapauden piirissä toimivat eivät käy aseelliseen vastarintaan; ja avoimeen aseelliseen vastarintaan kykenevät eivät käy terrori- ja itsemurhaiskuihin. Vallanpitäjät voivat aina saada jonkin aikaa massat luulemaan, ettei vastarinnan koventaminen ole tarpeen, mutta jos kyseessä on hämäys, se ennemmin tai myöhemmin jättää ihmiset tyytymättömiksi ja kasvattaa katkeruutta järjestelmän ongelmia kohtaan.
Sen sijaan satunnaisen, monelta taholta yksilöön kohdistuvan sorron huomaaminen järjestelmälliseksi vaatii yleensä jonkinlaista luokkatietoisuutta tai luokkatietoisuuteen verrattavissa olevaa maailman rakenteen hahmottamista. Siksi on tärkeää esimerkiksi puhua pätkätöistä: se, että ihmiset mieltävät itsensä pätkätyöläisiksi, on välttämätön edellytys sille, että järjestelmän korjaamiseen on todellista poliittista painetta.
Pikalinkit: