Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Tällä sivulla ei oteta kantaa siihen, millaisia poliittisia muutoksia on tarkoitus saada aikaan tai miten muutokset oikeutetaan. Oletetaan nyt, että muutos on hyödyllinen -- hyvin ajateltu -- ja että ongelma on lähinnä se, miten se saadaan aikaan.
Poliittinen kehitys on erikoisessa kanssakäymisessä sosiaalisten sääntöjen kanssa. Lainsäädännön ja -toteuttamisen todellisuus ei voi olla koskaan kovin epäsoinnussa ihmisten tapojen, tottumusten ja käsitysten kanssa, koska ihmiset, joille lait ovat kaukaisia, eivät osaa lakeja toteuttaa. Oikeastaan laki on vain yksi erikoislaatuinen tapa vaikuttaa ihmisten tapakulttuuriin. Näin jokainen lainsäätäjä saa sekä vastuksia että apua vallitsevalta tilanteelta, sillä yksikään uudistus ei tule kulttuurilliseen tyhjiöön. Uudistustyössä pitääkin huomio kohdistaa ennen kaikkea selkeisiin ongelmakohtiin, joihin on kuviteltavissa jokin ratkaisu.
Omia näkemyksiään ei tule edistää ratkaisevasti erilaisin tavoin silloin, kun on kritisoijan asemassa, tai silloin, kun on saanut huomattavat määrät toimeenpanevaa valtaa. Molemmissa keskeistä on politiikan kasvatuksellinen tehtävä: politiikka on keskustelu siitä, miten saadaan aikaan hyvää. Jonkin verran pohjaa tälle suhtautumiselle on haiseeko systeemi -sivulla.
Poliittisella tekijällä, jolla on suuri määrä toimeenpanevaa valtaa ("joka on vallassa"), on erityinen vaara alkaa kohdella poliittisia vastustajiaan väärin keinoin. Keskustelussa ei pitäisi olla tarvetta vaientaa ketään: halu vaientaa on vain merkki siitä, että omat käsitykset eivät kestä kriittistä tarkastelua. Edelleen eriäville poliittisille mielipiteille on yritettävä antaa mahdollisuudet päästä voitolle muutenkin. Mikäli mielipiteiden toiminta vapaalla poliittisella kentällä estetään, ne etsivät muita toimintateitä. Jokaiselle mielipiteelle on syy, eikä se syy mene pois patoamalla.
Jos ollaan varsinaisessa taistelutilanteessa, esimerkiksi sotilaallisessa konfliktissa, voi olla perusteltuja syitä rajoittaa toisten toimintaa. Nämä rajoitukset voi oikeuttaa esimerkiksi se, että jonkin osapuolen toiminta rajoittaa muiden oikeuksia (esim. järjestynyt terroritoiminta) tai uhkaa tehdä niin. Tässäkin tapauksessa näiden ihmisten oikeuksiin puuttumisen tulee olla minimaalista, esimerkiksi ehdollinen tai pahimmassa tapauksessa ehdoton vapaudenriisto. Sananvapauden riistämistä ei oikeuta käytännössä mikään tilanne, kuten ei tappamistakaan.
On totta, että käyttämällä väkivaltaa vastustajiaan kohtaan on mahdollista saada pidetyksi valtaa tehokkaammin käsissään. Tällä tavalla on kuitenkin erittäin vaikeaa saada aikaan mitään hyvää.
Ihmisillä on taipumus luottaa joihinkin ihmisiin, johtajiin. Nykyäänkin, suhteellisen individualismin aikana, ihmiset toimivat yleensä siten, että hyväksyvät joistain lähteistä tulevat näkemykset jotakuinkin kritiikittä.
Poliittisten vaikuttajien on syytä ottaa tämä huomioon kahdella tavalla, hallinnollisesti ja kasvatuksellisesti. Jos antaa henkilökultin kehittyä rajoituksetta, poistuminen poliittiselta areenalta jättää tyhjiön, jonka jokin voima täyttää. Ylipäänsä suuren luottamuksen keskittyminen yhdelle ihmiselle on vallan keskittymisen yksi muoto, ja siinä on kaikki vallan keskittymisen vaarat: valta mädättää, se siirtyy eteenpäin, ja sen hyödyllisyys on riippuvaista sekä vallankäyttäjien hyvästä tahdosta että viisaudesta.
Hallinnolliselta kannalta poliittisen vaikuttajan on siis syytä huolehtia siitä, että valtarakenteet, joita hänen olemassaolonsa muodostaa, purkautuvat nopeasti, mieluiten hänen eläessään. Tämä tarkoittaa yhteisöllisten tehtävien delegoimista eteenpäin, yhteisöjen laajentamista sitä mukaa, kun niiden seuraajia kertyy, ja ylipäänsä luottamusta ihmisiin. Politiikan hienous on siinä, etteivät yhteistyötä tekevät ihmiset voi olla täsmälleen samaa mieltä kaikesta, ja siksi siihen ei pidä edes pyrkiä.
Kasvatuksellinen jatkuvuus on hallinnollisen jatkuvuuden perusta. Ilman kasvatuksellista jatkuvuutta ei yksinkertaisesti ole olemassa yksilöitä, jotka pystyisivät jatkamaan erilaisia poliittisia projekteja.
Jos on keskeisellä sijalla jossain muutoksessa, on helppoa ajautua ajattelemaan, että opit ovat "vähemmän keskeisille" ja itse on erityisasemassa, joten pitää käyttäytyä eri tavalla kuin opettaa. Tämä tuottaa yleensä ongelmia, ensinnäkin koska silloin on vaikea huomata virheitä omassa poliittisessa projektissaan, ja toisekseen koska se tuottaa itselle ihan henkilökohtaista haittaa. Jos nimittäin on näkemys siitä, miten on hyvä elää, niin itselleenhän siinä tekee vahinkoa, jos niin ei elä.
Karkea (ja siksi helposti havaittava) esimerkki tästä on se, että ottaa itselleen erioikeuksia. Tästä hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa kommunististen maiden diktaattorit. Mutta salakavalammin ja helpommin jumittuu siihen, että vaatii itseltään enemmän kuin muilta. Jos poliittinen projekti on ollenkaan varteenotettava, se ei saa puristaa toimijoitaan kuiviin. Tämä on otettava huomioon alusta alkaen.
Kuten sanottu, poliittisen projektin onnistuminen perustuu siihen, että se onnistuneesti uudistaa tapakulttuuria tavalla, joka on kaikille hyödyksi. Tämän vuoksi projektia edistävien ihmisten on syytä toimia vallitsevien arvojen mukaisesti siinä, missä he eivät niitä vastusta. Esimerkiksi Suomessa työnteko on edelleen korkea hyve, ja ellei tästä arvosta ole eri mieltä, sen mukaan on hyvä elää, jos haluaa kenenkään ottavan kannattamaansa asiaa vakavasti.
Huomautan tästä eritoten siksi, että ihmisillä on taipumusta lakata välittämästä "pikkuseikoista", kun poliittiset projektit paisuvat tarpeeksi suuriksi. Se, ettei pysty enää pitämään huolta käytännöstä, toisten ihmisten huomioonottamisesta tai omasta elämästään, on merkki siitä, että ideologian vaikutus on karannut käsistä.
....
Pikalinkit: