Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Tällä sivulla puhutaan ihmisten rikkoutumisesta. Rikkoutuminen on sitä, että menettää onnensa ja ilonsa lähes täydellisesti. Olen nähnyt ja kokenut tätä tapahtuvan kahdesta syystä: ensinnäkin siksi, että ihmiselle tapahtuu vastoinkäymisiä, kuten jonkin rakkaan ja/tai suuressa arvossa pitämänsä menetys tai tulevaisuuden mahdollisuuksien pilaantuminen; toisekseen siksi, että ihminen menettää sisäisen motivaationsa, esimerkiksi lakkaa uskomasta omaan pystyvyyteensä tai niihin aatteisiin, jotka nimittävät oman päämäärän. Kunnioitus on myös tärkeää ihmisen eheydelle ja sen loppuminen rikkoo molemmilla tavoilla.
Olen kuullut kahtalaisia mielipiteitä ensinnäkin siitä, onko rikkoutuminen väistämätöntä, ja toisekseen siitä, onko se toivottavaa. Jotkut näkevät rikkoutumisen tietynlaisina kasvukipuina, välttämättöminä vaiheina saavutettaessa "todellista" kehitystä. Itse en ole niinkään varma tästä. Koska rikkoutumista arvotetaan sen perusteella, minkälaisia vaikutuksia sillä on ihmiseen, sen hyvyys ja pahuus määrittyvät sen perusteella, mikä nähdään ihmisen tarkoitukseksi. Eikä ole ollenkaan selvää, onko ainoa tie "todelliseen" kehitykseen ahdingon kautta.
Sen sijaan paljon varmempaa on se, että liian usein tapahtuva rikkoutuminen on pahasta -- niin ihmisen hyvinvoinnille, oppimiselle, sosiaalisille vaikutuksille kuin suunnilleen mille tahansa kuviteltavissa olevalle vaikutusten mittarille.
Olen allerginen sekä sille katsantokannalle, jonka mukaan "kyllähän nyt kaikkia sattuu joskus, meistäkin tuli ihan hyviä kun kovassa koulussa käytiin", että sille, jonka mukaan "kaikkia pitää ymmärtää ja antaa mahdollisuudet tasaiseen kasvuun". Tämä asia ei ole niin yksinkertainen. Joskus ihmisiin vaikuttaminen tahtoa vastaan on hyvästä ja joskus ei.
Sekin näyttää toki pitävän paikkansa, että jos kaikista rikkoutumisistaan selviää (eli niitä ei tule liian tiheään / raskaita), niin on sitä vahvempi, mitä enemmän on ehtinyt kokea. Jos se vahvuus nyt sitten on hyvä asia.
Yksi tärkeä vaikuttaja on ainakin ideologioiden tason muutos. On vaikea välttää tokaisemasta jotain ympäripyöreää, sellaista kuin "rikki kun rikki". Kirjoituksesi kuvaa osuvasti rikkimenemistä. Rikkimeneminen ei ole kehittävää, siistiä tai rakentavaa, se on pimeydessä huutava ääni, joka huutaa menetettyjä tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Ilmaan lausutuksi kysymykseksi jää, mitä tapahtuu ihmisille, jotka ovat valinneet hyödyttömän, pienen piirin ideologian.
Vastoinkäymisissä oleellista tuntuu olevan
atehwa: En tahtoisi sanoa tätä sinulle, mutta joskus synkkyytesi tuntuu itsetarkoitukselliselta. Paljon rikkoutumista ja avointa konfliktia vaarallisempaa ihmiselle on hautominen, tyytyminen, jurnuttaminen hiljaa. (Tietysti parempi jurnuttaa täällä kuin sulkea suunsa kokonaan...)
Ihmiset eivät ole jatkuvassa sodassa keskenään. He eivät automaattisesti saa mitään erityistä nautintoa siitä, että jollakulla muulla on huono olo. Jos asiaan liittyy vallantunnetta, kostonhalua tai julmaa leikkiä, se voi toimia ihmisen motiivina, mutta vain muutamille täysin nyrjähtäneille yksilöille on tosissaan jotain iloa vain yksinkertaisesti siitä, että muut voivat huonosti.
Ihmiset kaipaavat toistensa arvostusta, mutta he vaihtavat helposti sitä, kenen arvostusta he kaipaavat. Muutaman sattuman kautta voit tulla jonkun ihmisen silmissä käsittämättömän arvostetuksi, tai menettää arvosi kokonaan. Useimmat ihmiset eivät osaa olla kilttejä niille, joita he eivät arvosta. Ja ainoa mahdollinen vastaus toisten välinpitämättömyyteen on tehdä jotain aivan muuta: ei siksi, että heitä alkaisi kiinnostamaan, vaan siksi, että sinua alkaisi kiinnostamaan jokin muu kuin he.
Onko tämä vapauden ideologiaa? Käytännössähän sanon: "jos tunnet itsesi onnettomaksi jonkun kanssa, irrottaudu, etsi itsellesi parempi ympäristö..." Toivon kovasti, että sinulla on joitakuita ihmisiä, joiden kanssa sinulla on hyvä olla. Jos ei ole, niitä saattaa hyvinkin olla tulossa; vain ani harvat jäävät kokonaan sielunsisaruksitta elämässään, ja kuka jää, sen määrää lähinnä sattuma (ja elinympäristön väestöntiheys).
Jos yksi pettää ja toinen jättää, niin kolmas ystävä on
vaan muista, hän on kyyneliisi täysin viaton
jo päivä vaihtuu ja murhe haihtuu, tutuksi vieras käy
et enää kerro tähdistä, jos tähtiä ei näy
siis tartu käteen kolmannen, hän ystäväsi on
on hällä silmät lämpimät ja sydän peloton
ja kolmas jos on mennyt pois, on vuoro neljännen
ja kenties yhä lähemmältä tuntuu ihminen
(viitaten tähän: atehwa: Ihmiset eivät ole jatkuvassa sodassa keskenään. He eivät automaattisesti saa mitään erityistä nautintoa siitä, että jollakulla muulla on huono olo...)
Ei pidä paikkaansa. Monissa yhteisöissä on täydellisiä tyylin mukana menijöitä, jotka eivät puolusta mitään kauniina, pyhänä tai arvokkaana. Ihmiset vittuilevat ja ovat ilkeitä toisilleen vain koska heitä sattuu huvittamaan se. Nuoret naiset kuin saalistavat viidakon pedot, miehet kuin alfauroksen paikasta kilpailevat karjut.
Jos joidenkin elämä näyttää mustalta kuin yön pimein hetki, on sinun turha syyttää heitä tummuudesta tai yrittämättömyydestä, sillä kukaan ei valitse sitä millaisilla valmiuksilla hänet varustetaan eikä edes sitä, millaisten yhteisöjen piiriin päätyy.
atehwa: En minä syytä. Enkä väitä, että tunne olisi jotenkin vähäpätöinen. Mutta jos yrittää selvittää sitä, millaista ihmisten sosiaalisuus on, oma synkkyys tai innokkuus vain hämärtävät näkymiä. Siinä mielessä väheksyn synkkyyttäsi, etten pidä sitä hyvänä perustana tehdä yleispäteviä päätelmiä maailmasta. Minulla on vaikutelma, että pyrit suureen yksilöllisyyteen (tai tavallaan eristyneisyyteen) turvautuaksesi yhteisöjen ongelmilta. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että tuo ratkaisumalli ei toimi kovin hyvin. Itse tarjoilen sitä, että ihmiset muodostaisivat yhteisöt, joissa heidän ei tarvitse tinkiä omasta tahdostaan, ja että yhteisöistä yritettäisiin tehdä sen verran väljiä, etteivät ihmiset joutuisi uhraamaan itseään yhteisöön kuulumisen vuoksi.
Yhteisöt ajavat ihmisiä julmuuteen ja hellyyteen, sotaan ja lojaalisuuteen. Mutta ihmiset eivät itsestään tule julmiksi, vaan yhteisön säännöt muodostuvat vähän satunnaisesti samalla, kun yhteisö muodostuu. Jos ei muodostu sääntöjä, ei muodostu yhteisöäkään. En edelleenkään ole sitä mieltä, että ilo toisten pahoinvoinnista olisi ihmisten luonteessa: kiusaaminen on leikkiä, jossa leikkivälineenä on toinen ihminen. Turhanpäiväinen ilkeys johtuu siitä, että ihmisissä ei ole sisäänrakennettua pakkoa empatiaan. Jos ei ajattele toisen näkökulmasta, on sama, heittääkö kivellä konetta vai ihmistä.
Tyylistä, iskemispelistä ynnä muista kilpailun keinoista on riittävä selitys se, että niissähän ihmiset uskovat saavansa jonkin palkinnon muita polkemalla... niinpä yksi olennainen keino tehdä yhteisöistä mukavia on tehdä kilpailuista vaarattomia (siinä mielessä, että kenelläkään ei ole liian paljon pelissä).
Relativismi taitaa kumota sen, että ihmisen tekemät päätelmät olisivat yleispäteviä. Samoin se meinaa sitä, että ihmiset voivat olla oikeassa, vaikka olisivat keskenään eri mieltä. Minkä varmaan tiedätkin jo...
atehwa: (Tai että ihmisten tekemät yleispätevät päätelmät olisivat todistettavissa.) Se, voivatko eri mieltä olevat olla yhtaikaa oikeassa, riippuu (taas) näiden käsitteiden määrittelystä... oikeassa olemisella tarkoitetaan hirmu monta asiaa, samoin erimielisyydellä.
Jep jep, ihmisen monimuotoisten päätelmien seassa usein hauskempaa on(kin) surrealismi. Ja sekin se millä perustein päätelmää voidaan sanoa pätevästi todistetuksi ompi päättelijäriippuvaista.
Atehwalle kehitys näyttää merkitsevän ennenkaikkea ryhmäytymistä ja riidoista oppimista. Ideologiat ovat ryhmien oikeuksia, eivätkä yksilön, ehkä niin. Ryhmäytymättömällä ihmisellä tuntuu olevan ylipäätään vähän väliä.
Välinpitämättömyys voi yhtä hyvin olla sitä että ihminen ei enää ymmärrä.
atehwa: Olet ehkä oikeassa, mutta sinun kanssasi käydyissä keskusteluissa on painottunut tämä yhteisökysymys aika paljon... yhtä lailla joutuisin puolustelemaan yksilöllisyyttä sellaiselle, joka uskoo, että mihin tahansa yhteisöön kannattaa kuulua hinnalla millä hyvänsä. Ja kehitysaiheelle on jo oma sivunsa.
Olen muuten yllättynyt, että pidät ideologioita jonkun "oikeuksina", ikään kuin arvottaen ideologiat hyödyllisiksi... mutta tietysti se, että jotain yksilön ajatusta voi kutsua joksikin ideologiaksi, edellyttää, että on olemassa ryhmä, joka myös kutsuu ajatuksiaan samaksi ideologiaksi. Minä muuten pidän ideologioita erillisinä elävinä olentoina vailla tietoisuutta.
Atehwa: 1) Ideologia on entiteetti ilman tietoisuutta. 2) Vain ryhmä voi synnyttää ideologia entiteettejä.
atehwa: elävä entiteetti ilman tietoisuutta.
niin. Tai sitten ideologia on vain ajatusrakennelma.
atehwa: Ajatusrakennelmat voivat olla eläviä. Mutta tuntuupa menevän hiusten halkomiseksi.
Elävät olennot ovat organismeja. Ajatus itsessään ei millään ole elävä, vaan se on organismin osa, tuotos tms. Mielenkiintoisimmatkaan ajatukset eivät kasvata itselleen siipiä, aineenvaihduntaa ja lähde vapaina taivaalle lentoon...
atehwa: No sitten olemme tästä eri mieltä... minusta ajatusrakennelma voi olla elävä, sen elinmedia vain on kommunikaatiossa eikä hiilivety-yhdisteissä. Kaikki organismithan eivät ole "yksilöitä" siinä mielessä, että niillä olisi selkeästi nähtävissä olevat rajat, eikä mikään organismi ole riippumaton sillä tavalla, että se pärjäisi ilman elinympäristöään.
Jonkinlainen organismin määritelmä on yhteenveto darwinismin käsitteistä -sivulla.