Peliraportti, LoF-seikkailut

Tapahtumat

Hyökkäyksen jatko

Rohkaistuneena voitoistaan, seikkailijat jatkoivat lyhyen hengähdystauon jälkeen ylös nousevaa tietä Kelmaranen sydämeen. Pian he tulivat vartiotuvalle, jossa gnolli piti vahtia. Vaikkei tämä aluksi havainnutkaan seikkailijoita, vahti näki Amran tämän yrittäessä ryömiä lähemmäksi ja suoritti hälytyksen. Lyhyt laukaustenvaihto seurasi ja gnolli tuli ulos hyeenojensa kanssa. Fenthor loitsusi vihollisten eteen illusion suuresta kivimuurista, jonka turvin ryhmä lähti vetäytymään, lisäjoukkojen tullessa markkina-areenalta päin.

Ryhmä vetäytyi alas mäkeä surmaamaansa pahkasian pesän katolle, mistä he turvallisesti kykenivät surmaamaan osan hyeenoista, jotka kuitenkin kutsuttiin pian pois. Bouzak, Burburtep ja Fenthor lähtivät vetäytymään vanhaan majataloon Amran jäädessä alemman Kelmaranen kaduille ampumaan piilosta lähestyviä gnolleja.

Useimmat gnolleista olivat rivisotureita ja heikkoa vastusta, mutta niiden joukoissa oli myös Amralle vastusta, piiloutumisen ja erätaidot hallitsevan jousimiehen muodossa. Kaksi jousimestaria ajoivat toisiaan kauan takaa raunioituneiden rakennusten varjoissa kunnes gnolli kaatui Amran miekkaan joen rannalla.

Samoojien taistellessa raunioiden uumenissa, Fenthor, Bouzak ja Burburtep kävivät vanhan majatalon puolustukseen, torjuen hyökkäyksen niin ylhäältä jyrkänteen laelta kuin maastakin.

Surmattuaan kaikki heitä jahdanneet viholliset, sankarit päättivät vielä kerran jatkaa ylös rinnettä. Tällä kertaa, heitä ammuttiin nuolilla ylhäältä rinteen laelta ja heidän kimppuunsa loikkasi suuri vuohenpäinen demoni, joka haavoitti pahasti Burburtepia sarvillaan ja iski Bouzakin miltei maahan ikävännäköisellä hilparilla. Otus lopulta kaatui Amran nuoliin.

Tämän jälkeen, Burburtep onnistui houkuttelemaan ryhmän niskaan vielä joukon hyeenoja, gnollien edelleen sataessa nuolia heidän päälleen korkealta. Burburtepin siirryttyä katveeseen jyrkänteen viereen, ne keksivät pudottaa hänen päälleen rauniotalon vapaana seisovan seinän.

Lopulta, pahoin haavoittuneena, loitsunsa tuhlanneena ja yllätysmomenttinsa käyttäneenä, ryhmä palasi luostariin.

Paluu luostariin

Pölyisinä, verissäpäin, hikisinä ja auringonpaahtamina seikkailijat saapuivat luostarille, missä porttia vartioiva palkkasoturi päästi heidät sisään, varoittaen samalla luostarissa riehuvasta pugwampista, joka ilmeisesti ratsasti jättiläishämähäkillä. Palkkasoturit olivat olleet kykenemättömiä taltuttamaan sitä.

Seikkailijat löysivät parivaljakon helposti ja ampuivat hämähäkin. Burburtep litisti pugwampin leveän ruhonsa alle.

Saatuaan parantavia loitsuja isä Zastoranilta, seikkailijat vaipuivat uneen.

He nousivat ylös jo aamuhämärässä ja valmistautuivat palaamaan Kelmaraneen lopettaakseen sen, minkä olivat jo aloittaneet. Yksi vartijoista kuitenkin hälytti heidät paikalle, sillä pohjoisesta lähestyi joukko kulkijoita. Lähempi tarkastelu osoitti ne gnolleiksi, mutta niiden aikeet eivät vaikuttaneet suoranaisen vihamielisiltä.

Suurin viidestä gnollista esitteli itsensä Hargkiksi, lähettilääksi Kolmen leuan heimosta, joka on kauan ollut Kulldiksen vihollinen. Nyt, Kulldiksen salliessa johtajakseen jonkun, joka ei ole gnolli, oli aika iskeä ja tuhota heidät ja herkutella heidän pennuillaan. Hargk ehdotti täten liittoa. Yllättäen Dashki puolsi gnolleja ja sanoi heidän olevan luotettavia.

Empien, ryhmä hyväksyi gnollit lihakilvikseen. Ennen lähtöä, Almah ohjeisti ryhmää surmaamaan gnollit kun tehtävä on suoritettu.

Dashki vaikutti puolestaan liiankin ystävälliseltä gnollien kanssa ja paljastui että gnollinmetsästäjä puhui sujuvaa gnollia, niin virheetöntä kuin ihmiskurkku kykenee muodostamaan.

Dashkin ja gnollien johtaessa tietä, ryhmä lähti kohti Kelmaranea.

Päivämäärät

Calistrilin 7. ja 8. päivä, 4709 AR.

Sivuhahmoja

  • Kaupparuhtinatar Almah Roveshki
  • Dashki, tyly gnolliekspertti
  • Isä Zastoran, Nethysin pappi
  • Fixx, Keldon, Podarn ja Vodrave, Almahin henkivartijoita
  • Trevvis, Utarchus, Dullen, Kallien, Brotis ja Yesper, palkkasotureita
  • Felliped, Tiennäyttäjien killan jäsen, bardi
  • Hargk, gnollisoturi Kolmen leuan heimosta

Palkkiot

  • expaa kullekin 3415 pistettä.
  • +1 halberd, vuohidemonilta Säilöön, hittoako tällä mitään tekee.

Palaute

  • Edelleen taagia kamaa. Tykkäsin jousimiesten kaksintaistelusta, maaston vaikutuksesta pelitilanteisiin ja jännistä taktiikoista sekä pelaajahahmoilla, että gnolleilla. En hiffannut miksi se demoni oli sitä mieltä, että olisi hyvä idea hyökätä yksin. Liika ylimielisyys syöverin asukeilla? Pugwump-encounter oli hieman turhan oloinen; vaaraton time sink, joka lähinnä turhauttaa. Onhan ne "hauskoja", mutta josko vaikka riittäisi taas vähäksi aikaa. ;) En tykkää sääntökeskusteluista pelin aikana, jotka ei liity suoraan pelitilanteeseen. En myöskään pelinjohtajan päälle puhumisesta. Tulkitsen tämän oireiluksi siitä, että kolme sessiota Diablo-tyyppistä pelaamista saa aikaan aavistuksenomaista kisaväsymystä. Tai sitten kyseessä on pelikulttuuriero. -Navdi
  • Deflect Arrows on oikein hassu. Pelinjohtajan päälle ei ymmärtääkseni puhuttu, en ainakaan huomannut moista. Joka tapauksessa lopun Pugwampi ratsastamassa hämähäkillä oli oikein nerokas comic relief minusta. :) -Deus
  • Pelissä oli tilanne, jossa mä en kuullut mitä pelinjohtaja sanoi, koska pelaajat puhuivat pöydän yli sääntökohdasta, jolla ei ollut oikeastaan mitään tekemistä pelitilanteen kanssa. -Navdi
  • No, se demoni ei ollut järin viisas ja olihan sillä jonkin verran tulitukea. Se ei vaan oikein odottanut että Fenthor pääsee DR:stä läpi ja että ne gnollit eivät saa nopasta kolmosta korkeampaa. -NiTessine

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped