Toiminnot
Sivusto
Burburtepin palattua Pharasman valtakunnasta, Kelmaranen ritarit palasivat Pedon huoneelle, halki Vaskihuippujen. Matka kului nyt nopeammin, reitin ollessa tuttu ja gnollien partioiden harvempia. Amra surutta surmasi jokaisen heidän kohtaamansa hyeenamiehen. Haaskaruhtinaan kuoltua pelkoa järjestäytyneestä vastarinnasta tai kostoiskuista ei enää ollut.
Pedon huone oli samassa kunnossa mihin he sen jättivät. Korppikotkat nokkivat gnollien ruumiita ja pihamaalla haisi kuolema. Sankarit astelivat halki kärpästen pilvien temppeliin sisälle, portaita alas ja Haaskaruhtinaan valtaistuinsaliin, kohtaamatta muuta vastarintaa kuin tyrmäävän löyhkän. He avasivat salakäytävän Haaskaruhtinaan valtaistuinta siirtämällä ja laskeutuivat jyrkkiä portaita tuntemattomaan, syvälle Golarionin uumeniin.
Portaat johdattivat Kelmaranen ritarit outoon paikkaan. Maanalainen puutarha oli pieni, mutta vehreä. Sitä valaisivat katosta pehmeästi loistavat vihreät kristallit ja yhdellä seinämällä pulppusi puro yhdestä seinän raosta toiseen. Tilan keskellä oli kirkas suihkulähde ja seinäsyvennyksessä kasvoi suuri mantelipuu. Lisäksi puutarhaa koristi neljä suurta patsasta, jotka esittivät irvistäviä päitä.
Sankarit eivät olleet kauaa ehtineet ihailla puutarhaa kun patsaiden suut aukesivat ja niistä kiipesi ulos neljä outoa, punasuomuista olentoa, jotka lensivät ilman halki ilman siipiä ja haroivat heitä lukuisilla kynsillään. Jokin taikuus halvaannutti Fenthorin, mutta Bouzakin rasteiksi tunnistamat viholliset oli helppo lyödä.
Puutarhan toisessa päässä oli ovi tyhjään, pyöreään huoneeseen. Toisesta päästä johti käytävä suurempaan huoneeseen, jota hallitsi kummallinen kivisistä pylväistä muodostuvat kellon muotoinen häkki. Muita uloskäyntejä ei ollut. Kumppaniensa kummastellessa ilmestystä, Fenthor rupesi tutkimaan sitä lähempää ja sai sen aktivoitua huolimattomalla hipaisulla. Pylväät alkoivat pyöriä ja kivilattia alkoi aaltoilla kuin lammen pinta tuulessa. Oudot kääpiöriimut nousivat lattiasta, sulautuivat siihen takaisin ja ilmestyivät sitten uudelleen toisella puolella huonetta. Kukaan ei tunnistanut niiden kieltä.
Nopeasti ajatteleva bardi nappasi vyöltään loitsukäärön ja luki sen, saaden hetkeksi kyvyn ymmärtää vieraita kieliä. Teksti paljastui terraaniksi, maan elementaalitasojen asukkaiden kieleksi, ja luki: "Komennostasi on Kirkuvien aaveiden kuoppa avattaman."
"No, avaapas meille tie Kirkuvien aaveiden kuoppaan," Fenthor totesi. Käskystä, hänen jalkojensa alla lattia asettui aloilleen ja rupesi sitten veden lailla virtaamaan ja valumaan aukkoon, joka hitaasti muotoutui keskelle lattiaa, paljastaen jälleen kerran portaat, jotka johtivat pimeyteen ja tuntemattomaan.
Kelmaranen ritarit laskeutuivat yhä syvemmälle ja syvemmälle Golarionin uumeniin. Porraskäytävä laskeutui kierrellen satoja jalkoja alaspäin ja lopulta johti heidät valtavaan luonnonluolaan, satoja jalkoja halkaisijaltaan, jonka keskeltä he itsensä löysivät. Luolan lattioita peittivät kultapalojen ja aarre-esineiden röykkiöt, jotka kimmelsivät heidän soihtujensa valossa.
"On muuten illuusio," Fenthor totesi, hetken näkyä ihmeteltyään. "Vettä."
Muut huokaisivat helpotuksesta. Tänään ei tarvitsisikaan taistella lohikäärmettä vastaan. Kun heille oli kerrottu illuusiosta, taikuus menetti heistä otteensa ja he kykenivät näkemään mustan järven ympärillään vaivoitta. He seisoivat pienellä saarekkeella, jolta johti joukko astinkiviä luolan seinämässä olevalle oviaukolle.
Astinkivissä oli kussakin sama, suuri riimu, jonka Fenthor nopeasti tunnisti maagiseksi lukoksi, jolla jokin oli vangittu kiveen. Niiden päällä tuli siis astella varovaisesti. Ketään ei kuitenkaan huvittanut kokeilla vedessä uimista, joten niinpä Fenthor loikkasi ensimmäiselle kivelle.
Esiin putkahtaneet aaveet Bouzak ja hän kumpainenkin tunnistivat edimmuiksi, epäkuolleiksi, jotka olivat muodostuneet elementaalisista hengistä, joiden sielut eivät päässeet kuoleman jälkeen palaamaan omalle maailmantasolleen. Niiden aavemaisen ulinan nuotti kantoi mukanaan ylimaallisen pelon, mutta Fenthorin taikuus oli sitä mahtavampi.
Taistelu oli pitkä, mutta epäkuolleet eivät kyenneet osumaan vikkelästi liikkuvaan ja taitavasti väistelevään Burburtepiin ja maagisilla aseillaan sekä voimallisilla loitsuillaan Kelmaranen ritarit voittivat tämänkin esteen.
Hävitettyään edimmut, sankarit jatkoivat astinkiviä pitkin luolan suulle ja mutkittelevaan käytävään, joka johti heidät lopulta suurille kaksoisoville. Ne tutkittiin ja avattiin nopeasti. Niiden takaa paljastui kookas temppelihuone, pyhitetty Rovagugille, jonka keskellä suurella korokkeella oli jonkinlainen suuri ja niljakas lonkeropeto, luonnottomasti ylikasvanut hietakraken, vuosisatojen aikana kertyneen, läpinäkyvän mineraalien kerrostuman vankina.
Se ei tietenkään pysynyt sellaisena kauaa vaan hajotti vankilansa välittömästi kun Fenthor astui uteliaana huoneeseen. Tämä ei kuitenkaan tullut kenellekään yllätyksenä vaan varautuneet seikkailijat räjähtivät toimintaan ennen kuin hietakraken ehti iskeä lonkeroitaan puolituiseen.
Heidän hyökkäyksensä oli murskaava, ylivoimainen ja vastustamaton, eikä kraken saanut koskaan tilaisuutta hyökkäykseen kun sen lonkerot jo valahtivat lattialle ja suuri kita ammotti avoimena, verinoro virraten sen pielestä.
Sen takaa seikkailijat löysivät oven, jonka takaa paljastui apilanmuotoinen hautakammio. Sen keskellä oli suuri musta sarkofagi, jonka Burburtep ja Bouzak muitta mutkitta avasivat. Ikiaikainen noituus ja muinaiset kiroukset haihtuivat kuin huokaus pimeässä arkun ympäriltä kun sen kansi putosi haljeten lattialle.
Arkussa makasi kuolleen gnollin muumioitunut ruumis, täydessä sotisovassa, kirves rinnallaan, haarniska päällään. Kirveen alta paljastui myös käärökotelo, jonka täytyi olla haluttu Kakishonin käärö.
Saaliinsa kera seikkailijat palasivat nopeasti portaita ylös, Haaskaruhtinaan valtaistuinsaliin. Siellä Zayifid jo odottikin heitä, istuen rennosti valtaistuimella.
"Olenkin jo odottanut teitä. Antakaa minulle Kakishonin käärö," hän sanoi.
"No, ei anneta," Fenthor vastasi.
Zayifid osoittautui paljon heikommaksi vastukseksi kuin toverinsa Kardswann.
He palasivat voitokkaina Kelmaraneen.
Kakishonin käärö on kookas, repaileinen paperi. Siinä näyttäisi olevan vain yksi valtava riimu, joka välillä värjyy ja muuttuu kun kääröä katsoo oikeasta kulmasta. Tällöin se välillä näyttäisi kartalta alueesta, jonka rantaviiva muistuttaa riimua. Comprehend languages näyttää riimun karttana saaristosta.
Kääröä on ilmeisen mahdotonta vahingoittaa mitenkään.
Fenthor osaa sanoa kääröstä seuraavaa:
Aroduksen 5.-10. päivä, 4710 AR.
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped
