Toiminnot
Sivusto
Hahmot ovat reissanneet Garavelin, kaupparuhtinatar Almahin oikean käden, mukana Solkusta kohti Kelmaranea, pysyen savannien reunalla ja välttäen Valkeaa kanjonia viikon verran. Suuren shakaalin patsaan kohdalla käännyttiin tiukasti luoteeseen ja päädyttiin Uwagan ylämaille. Pelin alkaessa hahmot ovat ylittämässä viimeistä harjannetta Almahin leirille Sulttaanin kyntenä tunnetun maamerkin juurella.
Ryhmän saapuessa karavaanille oli jo täysi härdelli päällä kun yksi vaunuista oli ilmiliekeissä. Almah käskytti nopeasti seikkailijat auttamaan. Fenthor rauhoitti vauhkoontuneet elukat musiikillaan ja Bouzakin vesiloitsut sammuttivat palon ja estivät sen leviämisen. Bouzak myös paransi pari pahoin palanutta palkkasoturia, Trevviksen ja Kallienin. Ennustaja Eloais kuitenkin menehtyi tulessa.
Palo ei kuitenkaan itsestään syttynyt ja Almah nimitti Garavelin tutkimaan asiaa. Garavel delegoi sen seikkailijoille, jotka sitten puolestaan panivat hihat heilumaan. Kaikkia kuulusteltiin ja vaikka yleiset epäilyt lankesivat lähinnä gnolliekspertti Dashkin päälle, tämä syytti pugwampeja, aavikon pikkuisia pahantekijöitä. Almah lähetti hahmot yöhön jahtaamaan pugwampia.
Pugwampi löytyi kaktusten keskeltä, mukanaan Robard, karavaaniajureilta kaapattu vuohi. Sankarit ottivat valtavasti naarmuja tunkeutuessaan kaktusten läpi, mutta lopulta onnistuivat läpäisemään tiensä aukealle, nappaamaan pugwampin kiinni ja pelastamaan Robardin.
Almah joutui toteamaan ettei Sulttaanin kynsi ole riittävän suojaisa tukikohdaksi ja lähetti seikkailijat seuraavana aamuna puhdistamaan Sarenraen luostarin raunioita, jotta karavaani voisi asettua taloksi.
Luostarista putsattiin paviaaneja, stirgeja sekä monen monta monituista pugwampia, joiden kuningas Mokknokk kävi taisteluun valtavan vasaransa kanssa kuin läski, raivotautinen Yoda. Erilaiset ansaviritelmät kuten keittiön lasinsirujen peittämä lattia ja kappelin huterat kattoparrut veivät veronsa.
Luostari on ilmeisesti pyhitetty pyhälle Vardishaille, josta niin Bouzak kuin Fenthorkaan eivät ole koskaan kuulleet. Pyhän Vardishain urotekojen kuvaukset koristavat luostarin seiniä.
Luostarin kellarin laboratoriossa, oudon liman hyökättyä hänen kimppuunsa, Fenthor päätti että luostarin puutarhan alla on piilossa jotain - ja olihan siellä, skorpioniruoska. Maaginen, jopa.
Luostari putsattiin onnistuneesti, lukuun ottamatta jättiläiskorppikotkan pesää pihalla.
Calistrilin 4. ja 5. päivä, 4709 AR.
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped