Peliraportti, LoF-seikkailut

Tapahtumat

Katapeshiin

Kelmaranessa sankarit keskustelivat Kakishonin kääröstä Almahin kanssa ja saivat kuulla hänen hyvästä ystävästään, tietäjä Rayhanista, joka asui Katapeshin kaupungissa, joka saattaisi kyetä kertomaan esineestä ja sen taustoista enemmänkin.

Karavaani varustettiin lähtemään matkaan seuraavana aamuna. Sen johtajaksi asetettiin Garavel ja myös kolme Senaran leijonaa tulivat mukaan, muutamien karavaanivartijoiden lisäksi. Mukaan liittyi viime hetkellä myös mattokauppias Radi Hamdi.

Matka Kelmaranesta Katapeshiin sujui suurelta osin ongelmitta, lukuun ottamatta gnollien ja hiekkamatojen hyökkäyksiä. Viimeisenä päivänä, miltei jo Katapeshin muurien suojissa, he joutuivat taistelemaan suurta gnollien joukkoa vastaan, joka oli kaikesta päätellen peräisin Kalpealta vuorelta. Kaukana kotoa kuolivat.

Katapeshissa

Ensi töikseen kaupungissa sankarit saattoivat Amwyr Yuseifahin päämajaansa, missä kaikki olivat kovin yllättyneitä että mies oli vielä elossa. Hän palkitsi kunkin neljästä pelastajastaan vapaavalintaisella orjaneidolla. Heidät tietenkin vapautettiin, minkä lisäksi heidät palkattiin töihin ja kolme heistä lähetettiin suoraan kartanolle Kelmaraneen Garavelin ja karavaanin mukana. Lisäksi sankarit pyysivät Yuseifahilta majapaikkaa kaupungissa, minkä hän tarjosi.

Yuseifahin luota matka johti Rayhan Xobhadin kartanolle, kaupungin eteläpuolelle, meren rannalle. Rayhan otti heidät mielellään vastaan kuultuaan heidän asiastaan ja tarjosi heille majapaikkaa tutkimustyön ajaksi. Lisäksi hän lupasi suorittavansa käärön tutkimuksen ilmaiseksi sillä ehdolla, että kunhan työ oli suoritettu, hän pääsisi sankareiden mukaan tutkimaan Kakishonin valtakuntaa.

Seikkailijat asettuivat taloksi, joskin Fenthor säilytti myös huoneensa Yuseifahin luona.

Seuraavana päivänä

Seuraavana päivänä oli aika tutkia, mitä maailman suurimmilla markkinoilla oli tarjottavaa neljälle seikkailijalle, joilla oli aivan liikaa rahaa.

Bouzakin ja Fenthorin selatessa basaareja, heidät yhytti palveluspoika, joka ilmoitti olevansa mestarinsa Marzuk Mus'adin asialla. Mus'ad oli läheisessä teehuoneessa ja mielellään tapaisi heidät, keskustellakseen kaupanteosta. Hän osoittautui nuoreksi ja kohteliaaksi katapeshilaiseksi kauppiaaksi, joka tarjosi heille huomattavaa summaa Kakishonin kääröstä, jos se osoittautuisi aidoksi. Hän ei odottanutkaan vastausta vielä nyt, mutta ilmoitti olevansa tavattavissa basaarissa päivisin.

Fenthorin ja Bouzakin kyseltyä, mistä voisi ostaa taikuutta, heidät neuvottiin lopulta Kolra Kazbegin luo. Kazbegi asui suuressa kartanossa satamassa ja lupasi toimittaa listan myyntiartikkeleistaan Xobhadin kartanolle.

Kolra Kazbegin hinnasto

  • Belt of incredible dexterity +2. 4 000 gp.
  • Immovable rod. 2 kpl, 5 000 gp/kpl.
  • Pipe of grief. This long smoking pipe, when filled with tobacco and lighted, can create a single 5-foot-radius cloud that remains for 3d8 minutes, once per day. The cloud stays in place for the duration unless acted on by a magical force such as a gust of wind. Anyone within the cloud except the user must succeed at a Will save (DC 17) or take a -4 morale penalty on attack rolls, saving throws, skill checks, and ability checks for 10 rounds. 3 000 gp.
  • Powder of Ibn-Gazi. This fine white powder renders invisible things visible. It is used by blowing it through a pope or throwing a handful of it at a target. The invisible objects, creatures, or magical energies remain visible for two rounds. 150 gp/dose.
  • Ring of shooting stars. 50 000 gp.
  • Rod of metal and mineral detection. 10 500 gp.
  • Rod of the python. 13 000 gp.
  • Zannin kirja, loitsukirja, jonka kannet saattavat olla ihmisen nahkaa. Sisältää loitsut addiction, extract drug, dance of ruin, sekä sahir-afiyunin loitsut Dark Marketsista. 2 500 gp.

Päivämäärät

Aroduksen 10.-19. päivä, 4710 AR.

Sivuhahmoja

  • Almah Roveshki, Kelmaranen kaupparuhtinatar
  • Garavel, Almahin oikea käsi
  • Andrus, chelaxialainen taistelija, Senaran leijona
  • Felliped, chelaxialainen bardi, Senaran leijona
  • Oxvard, Abadarin pappi, Senaran leijona
  • Radi Hamdi, mattokauppias
  • Rayhan Xobhadi, velho, entinen seikkailija ja historiantuntija
  • Marzuk Mus'ad, katapeshilainen kauppias
  • Amwyr Yuseifah, tyhmä orjakauppias
  • Kolra Kazbegi, varisialainen kauppias

Palkkiot

  • 6 185 xp

Palaute

Vaikka Kalpean vuoren gnollien kostoyritys olikin tarinan puolesta perusteltua, niin tappelu(t) olivat silti minusta hieman liian pitkä, ainakin siihen nähden miten vähän vaarallisia ne olivat pelaajahahmoille. Koko pelisession tarinallisesti mielenkiintoisin kohtaus oli minusta palkkio-orjien vastaanottaminen. Sinänsä harmi, että tällä kohtauksella ei ole juuri mitään tekemistä itse kampanjan pääjuonen kanssa, ja varmaankin siksi ohitettiin varsin kursiivisesti. -Navdi

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped