Kuuntelin aamiaiseksi Prodigyn biisiä Break and Enter (lapsuuteni tärkeä biisi!) ja mietin -- sointukaavojen lisäksi -- sitä, miten sen tyylinen systeeminvastainen uho tuntui silloin jotenkin paremmalta ajatukselta kuin nykyään.
Kyse voi toki olla siitäkin, että olen löytänyt hyvän paikan yhteiskunnassa ja koen sen vuoksi, että systeemi on jotenkin "minun puolellani". (Systeemi tarkoittaa siis tässä yhteiskuntaa ja maailmanjärjestystä.) Mutta enemmän ajattelen eron johtuvan siitä, että kun systeemi oli hyvin paikoillaan, oli helpompaa puuttua sen vääriin ja yksilövapautta rajoittaviin osiin. Tuntui niin ylivoimaiselta saada esimerkiksi biletiloja joista ei tultaisi ajamaan ulos, lieviä huumeita sallituksi tai seksuaalivähemmistöille kadulla turvallista, että yleinen systeeminvastaisuus oli helpoin tapa ilmaista sitä, kun jokin on vialla.
Yksi koronan ja salaliittoteorioiden nousun ikävimpiä seurauksia omalta kannaltani oli se, että tämä porukka, jonka tunsin omakseni, nämä hipit ja vaihtoehtoihmiset, alkoi tuntua sekopäiltä jotka vastustavat mitä sattuu. Se oli varmasti aina ollut niin, mutta valtioiden (kuten Venäjän) kiinnostuminen nettikeskusteluista altisti epäilijät suunnatulle propagandalle ja suuntasi heidän epäilyään aiempaa hajottavampiin asioihin, ja se että kaikki jurnuttajat kokivat yhtäkkiä joukkovoimaa sosiaalisen median alustoilla teki näkyvämmäksi sitä että "vastustajat" vastustivat myös asioita joiden puolella olin, kuten vaikkapa sukupuolen määrittymättömyyttä.
Mutta oikeasti tämänkin päivän kaikenepäilijöiden joukko on erittäin heterogeeninen joukko, jonka yhteisvoima perustuu siihen, ettei kovin tarkkaan määritetä mitä vastustetaan, vaan vastustetaan vain vähän kaikkea. Siitä joukosta ovat nyt savustuneet ulos kaikki jotka haluavat rakentaa jotain, ja mukaan on tullut sen sijaan kaikenlaiset yhteiskunnallisesta keskustelusta kiinnostumattomat, jotka ovat innostuneet mahdollisuudesta valittaa kaikesta isossa joukossa. Ja siihen systeeminvastustajien joukkoon en tietenkään halua kuulua, koska en edes nuorena ollut sitä mieltä, että "kaikki" pitää muuttaa, vaan että tietyt asiat ovat maailmassa vialla, kuten esimerkiksi varallisuuden kasaantuminen jo valmiiksi varakkaille.