Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Kannanpa minäkin korteni kekoon tähän Nokia-kommentointiin.
Tänään tapahtui jotain erittäin hauskaa ja mielenkiintoista: Metro-lehden (suuri ilmaisjakelulehti) välissä oli 8 sivun mainos, jonka pointtina oli vakuuttaa ihmiset nykyisen talous- ja rahajärjestelmän epäluotettavuudesta ja kehottaa ihmisiä muuttamaan rahansa (tai siis pitkäaikaisesti säilytettäväksi tarkoitettu osuus siitä) kullaksi. Lehdykkä vakuutteli ihmisiä sekä käytännöllisin argumentein, kuinka hyvinkin hajautettujen sijoitusten arvo voi romahtaa tai mitätöityä laman aikana, sekä hurjin (joskin puolivillaisin) teoreettisin argumentein, joiden taustalla oli termodynamiikan toinen laki ja itävaltalainen taloustiedekoulukunta. Se, mikä minusta tässä on hauskaa, on se, että jollakulla voi olla taloudellinen intressi levittää epäluottamusta talouteen ja että sen vuoksi kyseenalaistavaa taloustiedettä löytyy 8 sivun lämiskästä, joka on koko pääkaupunkiseudun ilmaisjakelulehtien välissä.
Minulla ei ole mitään erityisesti kultaa vastaan, mutta 1930-luvun lama johtui ilmeisesti muun muassa stagnaatiosta, kun kapitalistit mieluummin istuivat rahojensa päällä ja nauttivat elintasostaan kuin sijoittivat rahansa, jolloin ne olisivat tuottaneet jotain (jos nyt vaikka vain huonosti palkattua työtä) muille yhteiskuntaluokille. Tuntuu jotenkin kitsaalta sijoittaa rahojaan metalliin, joka ei tuota mitään, paitsi ehkä sen, että kullan arvon nousu on jonkinlainen indikaattori epäluottamuksesta rahaan ja siksi sillä voi saavuttaa joitain poliittisia päämääriä (vähään samaan tapaan kuin vähäinen äänestäminen aiheuttaa myös "joitain" poliittisia muutoksia). Mieluummin sijoittaisin rahani tuotantoinfrastruktuuriin, jolloin ne ovat sekä aineellisia että tuottavia hyödykkeitä; ja vielä parempi, jos tuota tuotantoinfraa hallinnoidaan rahoitusmarkkinoilta suojatulla tavalla, kuten esimerkiksi perustamalla osuuskunta tai useampi tuotantovälineiden omistamiseen.
Kuvani iskemispelistä on muuttunut jonkin verran. Olen alkanut olla sitä mieltä, että käytöksen antama viesti siitä, mitä haluaa toiselta, on usein rehellisempi kuin tahtoisi, ja siksi on vaikea saada sitä, mitä ei todella halua.
Olen viime aikoina miettinyt taas pitkästä aikaa merkintäkieliä (markup languages). Koko konseptissa on jotain kummallisen kaunista: tulen aina jotenkin hyvälle päälle, kun löydän jonkin kivan merkintäkielen. Nyt huomasin, että TEIstä voisi olla hyväkin ottaa selvää, ja tässä on hyvä aloituskohta: http://www.tei-c.org/release/doc/tei-p5-exemplars/html/teilite.doc.html
Toinen asia, minkä tajusin vasta, on se, että "kevyet merkintäkielet" (eli strukturoitu teksti) ovat oikeastaan aika uusi keksintö, mikä on outoa. Tässäkin wikissä puhutaan kolmesta sellaisesta: stx2any, yaml ja wikin omat tekstimuotoilut.
Yay! Sain viimeinkin miniläppäriini mieleiseni käyttöympäristön: xmonad-ikkunamanageri + gnome-härpäkkeet. Itse asiassa suurimman vaivan aiheutti se, että xmonad piti konfiguroida toimimaan yhteen gnomen kanssa. xmonadin konfigurointi puolestaan toimii siten, että sille kirjoitetaan uusi main-funktio tiedostoon .xmonad/xmonad.hs, ja kun xmonad käynnistetään, se huomaa kyseisen tiedoston muuttuneen, kääntää itsensä uudestaan siitä, tallettaa tuloksen tiedostoon .xmonad/xmonad-i386-linux, ja suorittaa itsensä uudestaan. Ja jotta xmonad pystyy tekemään tämän, minun piti asentaa ghc6 ja järkyttävä määrä Haskell-kirjastoja, yhteensä 150 megatavua roinaa. Pystyin toki poistamaan nämä heti, kun xmonad oli saanut itsensä uudelleenkäännetyksi, mutta jotenkin tuntuisi helpommalta, jos konfigurointitiedosto olisi ihan tekstiä vain, eikä ohjelma, joka korvaa vanhan ohjelman uudella.
Mutta siis: nyt minulla on gnomen taustahärpäkkeet laitteiden, tulostimien ja verkkoyhteyksien käyttöön, ja silti kunnollinen ikkunamanageri, joka oikeasti järjestelee ne ikkunat puolestani eikä pakota minua vetelemään niitä ympäri näyttöä.
Anoppiehdokkaani pyysi minua kommentoimaan Jaron Lanierin kirjaa Et ole koje - manifesti ("You Are Not a Gadget, A Manifesto"), ja ainakin tähän mennessä se on ollut äärimmäisen ärsyttävä (olen lukenut 36 sivua). Siinä on jatkuvasti faktisia väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa, kirjoittaja luokittelee teknisiä ratkaisuja "humanistisiin" ja "epäinhimillisiin" ilmeisesti sen perusteella, sattuvatko ne miellyttämään häntä, ja kirjaa piti lukea 16 sivua, ennen kuin kirjoittaja suostui kertomaan, että hänen vastustamansa ideologia on singularitarianismi. Itse muuten pidän singularitarianismia aika älyttömänä "ideologiana", ainakin siinä muodossa, jossa siihen viimeksi törmäsin.
Olen ollut pari päivää kotona sairastamassa. Paluumatkalla lääkäristä kuulin bussissa pitkästä aikaa CMX:n biisin Pelasta maailma, tuon ihmeellisen, CMX:n peruslinjasta poikkeavan tekeleen, joka sai CMX:n musiikista pitävän ystäväni puuskuttamaan turhautumisesta tullessaan suosituksi. Muu CMX:n musiikki on "oikeaoppisen synkkää", mutta omalla tavallaan Pelasta maailma on kyynisin kannanotto kaikista, sillä se ei kerro unelmien murskautumisesta, vaan siitä, kuinka suuret unelmat korvautuvat pienillä. (Tästä tulkinnasta saa, ja ehkä pitääkin, olla eri mieltä.)
Olen viime aikoina lukenut Alec Waugh'n kirjaa The Loom of Youth. Päädyin oikeastaan lukemaan tätä kirjaa vain, koska olin päättänyt lukea jonkin "e-kirjan" ja päädyin tähän kirjaan Gutenberg-projektin kiellettyjen kirjojen listasta. Kirja on osoittautunut hyvinkin lukemisen arvoiseksi: se on mm. ensimmäinen kirja, jossa olen nähnyt koulukiusaamista kuvattavan kiusaajan näkökulmasta. Ja kuvaavaa on, että vaikka siinä kuvataan suoraan koulukiusaamista ja yleistä koulujärjestelmän hyödyttömyyttä, niin kielletty se on ollut sen takia, ettei siinä peitellä oppilaiden välillä olevan homoseksuaalisia suhteita (lähde: Wikipedia).
Haluaisin kirjoittaa pilkunviilauksen käytössäännöt. Mutta miksi?
Halveksunta ansaitsisi oman sivunsa.
Hauskasti kirjoitettu artikkeli: http://www.cracked.com/article_18821_5-examples-americans-thinking-foreign-people-are-magic_p1.html . Harmi, että tämäkin kuuluu siihen luokkaan huumoria, jossa osa huvista tulee samaa mieltä olemisesta ja vain osa siitä, että asia on esitetty hupaisasti. No, ei sattunut loukkaamaan juuri minun arvojani. Paitsi että pointti 1 (artikkelin lopussa) on huono: se on suunnattu kokemuksilla rehentelyä vastaan, mutta ei määrittele kovinkaan hyvin, mikä on rehentelyä tai mikä siinä on vialla.
Toinenkin linkki: Samin sikahieno satukirja! http://hardwick.fi/satuja/index.html
Lisäsin vanhat www-sivuni (noin 15-20-vuotiaana tehdyt) tänne, koska niitä ei taida olla enää missään muualla. Muunnos ei ollut ihan suoraviivainen, koska sivut on kirjoitettu sekaisin raakatekstinä, HTML:lla ja m4:llä, joka tuottaa HTML:a. Sivut voisi integroida paremminkin tähän wikiin, mutta sitten pitäisi myös katsoa ne läpi ja varustaa kontekstuaalisilla huomautuksilla siitä, että ne ovat osittain vanhentuneita ja kuuluneet alun perin eri sivukokonaisuuteen.
Muuten olen sitä mieltä, että Suomen lastenvalvonnassa lähtökohtana oleva lasten etu jollain tavoin (jos nyt edes tilastollisesti) toteutuukin (katso myös yhteenveto Suomen lastenvalvonnasta erotilanteessa), mutta yksi asia kusee. Lähivanhemman tilanne on erittäin edullinen, mikä ajaa vanhempia taistelemaan lähivanhemmuudesta. Tämä lapsista tappeleminen, joka on varsin tyypillistä Suomessa, taas rasittaa lapsia. Systeemi tuntuu kasatun siltä pohjalta, että jompikumpi vanhemmista "lähtee pois" perheestä, jolloin tietysti lapsista huolehtimaan jäänyt ansaitsee paljon tukea muuttuneeseen tilanteeseen. Mutta jos molemmat vanhemmat ovat tosissaan kiinnostuneet lähivanhemmuudesta, lapsikysymyksestä tulee erittäin nopeasti myös rahakysymys. Etävanhemmaksi jäänyt huolehtii lapsista omalla kustannuksellaan, kun taas lähivanhempi saa lasten huoltoon elatusapua arvioidun tarpeen mukaan. Lasten luonapitomäärät etävanhemman luona eivät vaikuta asiaan juuri mitään.
Tein kaikille tutuille (ja vähemmän tutuille) joululahjaksi pukusuolitestin.
Voisin itse asiassa sanoa, mitä mieltä olen Haskell-ohjelmointikielestä.
Pikalinkit: