Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Haluatko tulla yli-ihmiseksi? Haluatko nousta sen massan yläpuolelle, joka sinua tuomitsee ja palkitsee, alati arvioi ja yrittää vetää tahtoasi lokaan? Lakata miettimästä muita ihmisiä ja heidän sääntöjään, lentää vapaana, vahingoittumattomana, ylpeänä? Oletko sellainen? Mikä on yli-ihminen? Millainen hän on?
Aloita vähästä. Aloita vihasta. Vihaa kaikkea ympärilläsi. Vihaa ihmisiä. Sukella oman mielesi syövereihin ja etsi sieltä oikeutus kaikelle tekemällesi, häpeällisimmällekin, sillä häpeä on heikoille ja sääli on sairaita varten. Odota synkeänä, älä paljasta korttejasi, odota sitä hetkeä, jolloin voit syöstä vihasi jonkun noista heikoista päälle, jonkun, joka pystyy näkemään ylemmyytesi; sillä onhan jonkun oltava alempi sinua, jos olet yli-ihminen, onhan? Odota tarkoin, odota kunnes kohtaat sen, josta olet varma, että voit hänet alistaa ja taivuttaa tahtoosi. Kulje sillä aikaa ylpeänä ja sylje myrkkyä toisten silmille, sillä jos se heidät taittaa, hehän olivat heikkoja ja ansaitsivat sen, eikö?
Mutta viha ei ole kaikki. Viha on heikkoutta; viha merkitsee, että välität jostain; eikö viha olekin osoitus siitä, että maailma on jo sinut voittanut? Muutu välinpitämättömäksi. Mieti päivät pitkät, miten vähän merkitystä millään on. Sehän pitää paikkansa -- voiko siis korkeampaa ajatusta olla? Olet löytänyt totuuden, mutta sillähän ei ole väliä. Et kuitenkaan ehkä malta olla räväyttämättä tätä totuutta toisten ihmisten silmille, kuin jokin oikein herkullinen tilaisuus siihen tarjoutuu. Mutta teet sen välinpitämättömästi: sillähän ei ole väliä, mitä muut tietävät, koko turha ihmisten joukko, joka luulee, että jollain on väliä ja jollain ei; kaikki nuo hiirulaiset, jotka juoksevat onnen perässä... ja joskus saavuttavatkin sen... mutta onhan sentään epätoivo, kun onnen menettää, niin suuri rankaisu, ettei olisi alun perinkään kannattanut onnea etsiä... eikö niin? Ja helppohan on nähdä onnensa menettäneitä ihmisiä. Houkat! Mitä he oikein odottivat elämältä? Et malta olla huomauttamatta, että heidän vikansa olikin se, että he alun perinkään välittivät mistään. Ja sinähän tietenkin et sano tätä, koska noilla ihmisillä olisi sinulle jotain merkitystä, tai koska sinulle olisi jotain merkitystä sillä, miltä näytät noiden ihmisten silmissä. Jää synkkänä aatoksiisi, ja ilmaise mielipiteesi vain, kun tapahtumat jo osoittavat sinun olleen oikeassa...
Mutta jossain vaiheessa hajoaa tämäkin ylemmyys. Yksi syy siihen on epärehellisyys, koska et pysty noudattamaan agendaasi täydellisesti muuten kuin tekemällä itsemurhan (ja kuolleenahan sinulla on kovin vähän merkitystä, mikä kummasti vihlaisee, vaikkei pitäisi). Mutta vielä tärkeämpi syy on tylsyys: mitä järkeä on istua elämänsä paikoillaan mutisten rikkiviisauksia itselleen? Viimeistään kymmenen vuoden jälkeen se alkaa pikku hiljaa maistua puulta, varsinkin ellei saa nauttia siitä heikkojen vastarinnasta, jota riitely muiden ihmisten kanssa (joilla ei tietenkään ole sinulle merkitystä) tarjoaa. Sitä paitsi on loukkaavaa, että on olemassa ihmisiä, jotka elävät onnellisina, ikään kuin jollain olisi jotain merkitystä, ja vähät välittävät nurkassa lojuvasta yli-ihmisestä, kun juuri tämän piti olla välittämättä heistä eikä päin vastoin.
Niin astuu esiin valta. Nyt olet elämän puolella. Sinä olet voimakas, ylpeä, kaunis, ihailtu. Voit heittää vaatteesi yltäsi, sillä sinulla ei ole mitään hävettävää. Voit kohdella muita miten sattuu, koska sinulla on yli-ihmisenä siihen oikeus. Sitä paitsi, toisin kuin edellisiä, valtaa on vaikeaa saada; jos olet saanut valtaa, eikö se jo ole osoitus siitä, että olet kovempi kuin muut? Tottahan jokainen muukin etsisi valtaa, jos vain pystyisi? Vahvemman lakia vääristävät vain nuo heikot kusipäät, jotka yhdessä yrittävät painaa lokaan nämä kauniit ja julmat oman onnensa herrat. (Etiikan ja evoluutioteorian suhteesta) He elävät valheellista eloa, huutavat tasa-arvo- ja keskinäisen auttamisen vaatimuksiaan; tietysti heidän todellisena tarkoituksenaan on päästä valtaan, kukistaa ne herrat, jotka olisivat todellisuudessa arvolliset heitä hallitsemaan; punomalla juonia he vievät yksinäisiltä, kuntoisilta yksilöiltä heidän luonnollisen oikeutuksensa valtaan. Jos tätä vielä jatkuu, luonnonvalinta ei toimi, ja keskinkertaiset, dekadentit, arvottomat hyypiöt täyttävät maailman ja lopullisesti osoittavat, että ihminen on arvottomin eläin, joka milloinkaan on kehittynyt. Onneksi kaikki tarpeeksi korkealle nousseet tietävät, ettei ole mitään muuta todellisuutta kuin valta. Ainakin arvelet niin; et ole vielä ehtinyt nousta huipulle ja ehket pääsekään kuin "tarpeeksi hyväksi", mutta tuletpa osoittaneeksi kelpoisuutesi niiden silmissä jotka myös ovat tajunneet todellisuuden oikean luonteen ja nousseet yli-ihmisiksi.
Mutta miksi antaisit luonnon sanella päämääräsi? Tulitko yli-ihmiseksi sillä, että annat vallan luonnollisille pyrkimyksillesi, toisin kuin muut? Ja mikä osoittaa, että olet siinä parempi kuin jotkut muut? Millä tavoin on vääremmin se, että heikot ottavat valtansa yhteistyöllä, kuin se, että vahvat ottavat valtansa yksin? Jos luonto on antanut heikoille kyvyn yhteistyöhön ja vahvoille suuremmat voimat kuin muille, mitä valittamista sinulla on, jos edelliset pääsevätkin voitolle? Eikö ole selvää, että suurissa konflikteissa, sodissa ja sellaisissa, on kunkin osapuolen sisäinen yhteistyö se, joka ratkaisee? Ja ketkä kaikki ihmiset olet valmis torjumaan liittolaisuudestasi? Noinko varmasti tiedät, mitkä ovat ne ominaisuudet, joiden perusteella valikoimalla nousette maailman huipulle? Ja mikä on tuo uusi maailmanjärjestys, jota niin innolla odotat? Vahva kuin Sparta, oikeudenmukainen kuin Neuvostoliitto, ylpeä ja riemukas kuin natsien elämäntapaleiri Brasilian sademetsässä! Jokainen jäsen valmiina käymään toisten kurkkuun aina, kun vain uskaltaa? Ainoa yhtenäisyyden merkki se, että on olemassa niin paljon ihmisiä, joista te kaikki olette varmoja, että he ovat teitä huonompia?
Todella, kun olet osoittanut olevasi näin erinomainen, mitä aiot tehdä? Elääkö tuollainen ylpeä kultaihminen mistään muusta kuin alempiensa vihasta ja kateudesta? Mitä, jos nuo alemmat todella poistettaisiin? Hankkiutuisitte eroon dekadenteista epäsikiöistä, jotka peittävät maailman saastaan... jäljelle jäisi vain ylpeä, puhdas, haltioitunut rotu, varma omasta erinomaisuudestaan ja epävarma vain siitä, milloin jokin sen jäsen taas julistetaankin rappeutuneeksi, vain ihmiseksi, yli-ihmisen arvoon sopimattomaksi... tuo pelko omasta kelpaamisesta, joka on lähellä kilpailevia ihmisiä, tunne siitä, ettei kestäisi, jos ei osoittautuisikaan oman luottamuksensa arvoiseksi... voit elää hybriksessä niin kauan, kuin et kohtaa yhtäkään vastoinkäymistä, mutta vastoinkäymiset ovat suuria iskuja -- et voi kohdata niitä, niiden on oltava jonkun muun syy, sillä jos ne olisivat sinun, sinulla ei olisi oikeutta elää oman filosofiasi mukaan... niin kasvaa syyttely ja epäsopu, ja ainoa, jolla tämä järjestys pidetään pystyssä, on sen kaikkien jäsenten niin täydellinen uppoutuminen toistensa kanssa kilpailemiseen ja ulkopuolisten halveksumiseen, etteivät he huomaa elämänsä tyhjyyttä ja tarkoituksettomuutta. Sillä mitä muuta on valta kuin lupaus jostain tulevasta, vaihdon väline vielä suurempaan valtaan, ja heikko turva siltä, ettei kukaan muu sovella valtaansa sinuun? Niin, ehkä elämänsä omistaminen taisteluun on uljasta, mutta jos sille on vaihtoehtoja, miksei niitä ottaisi?
Ja muut! Et kai tuhoaisi heitä vain sen takia, että todellisuudessa kadehdit sitä, että he voivat puhua keskenään, oppia ja pitää hauskaa, tanssia, keksiä runoja, piirtää sarjakuvia, nauraa? Mistä muuten koko tuhon ajatus? Miksi tappaa heikompia -- hehän ovat heikompia, mitä väliä heillä on? Ettet vain pelkäisi sitä, että he ovat löytäneet elämälleen merkityksen, joka on suurempi ja kauniimpi kuin omasi? Todistaako se, että silloin tällöin saat tehdyksi jollekulle pahaa, elämäsi päämäärän oikeammaksi kuin tuon toisen, joka ei olisi vahingoittanut hiustakaan päästäsi? Jos ilosi on muiden häiritsemisessä, mikset vain löisi kadulla vastaantulevia ihmisiä naamaan? Jos teet sen tarpeeksi yllättävässä paikassa, on lähes varmaa, ettei sitä koskaan pystytä kostamaan... mutta tämähän on naurettavaa... todellista valtaahan on se, että sinun valtasi tunnustetaan ja sinua kunnioitetaan... mutta alempien tunnustuksella ei pitäisi olla sinulle väliä, silloinhan heillä on valtaa sinuun, ja samanveroisten tunnustus taas ei ole varaukseton vaan vastavuoroinen: joudut tunnustamaan heidät siinä missä he sinut. Ainoa tapa on saada tunnustusta ylemmiltään; mutta oletko valmis alistumaan heidän kriteereihinsä? Miksi alistuisit niihin?
Paras siis, mihin voit päästä, on suuri vertaisten yhteisö, joka ei pyri mihinkään muuhun kuin palkitsemaan toisiaan siitä, minkä kaikki hyväksyvät hyvyydeksi. Kuinka suureksi luulet tällaisen järjestelmän voivan tulla? Ja miksi muuten sitä valtaa piti alun perinkään tavoitella? Sillä totuus on se, että toisille on yhtä helppo olla ilkeä kuin mukava, ja epäilenpä vahvasti, että ainoa syysi olla ilkeä oli kaiken aikaa se, että haluat kostaa jotain. Muutenhan jättäisit kaikki muut rauhaan, eikö vain? Sillä on totta, että valtaan pääseminen ja vallan käyttäminen on vaikeaa, mutta miksi halusit siihen ryhtyä? Etkö voisi olla erinomainen omassa rauhassasi?
Nyt alat ensimmäisen kerran miettiä, mikä todella on yli-ihmisen päämäärä. Muiden alistaminen vaikuttaa pikkumaiselta ja merkityksettömältä, ja sitä paitsi edellyttää sitä, että alistettavia löytyy, siis tekee yli-ihmisen suorastaan riippuvaiseksi alemmistaan. Ei, yli-ihmisen päämäärän on oltava sisäinen. Näin saavumme hyveeseen (sanan vanhassa merkityksessä, johon ei sisälly nöyryyden ajatusta): viisauteen, oikeudenmukaisuuteen, urheuteen, totta kai, mutta myös malttiin, järkevyyteen hädän hetkellä, sanalla sanoen, kaikkeen siihen, mikä syystä antaa ihmiselle oikeuden olla ylpeä itsestään.
Katso! Nousee kaunis ihminen, joka häikäisee erinomaisuudellaan. Häntä ihaillaan, eikä se häntä haittaa: sillä hän ei pyri voittamaan muita, vaan voittamaan itsensä, ostamaan oikeuden olemassaoloonsa, tekemään oman osansa maailman parantamisesta. Hän pyrkii oikeudenmukaisuuteen, sillä oikeudenmukaisuus on vaikeaa ja palkitsevaa. Hän todella ansaitsee elämänsä.
Nyt sinulle avautuvat myös elämän ilot: kauneus; terveys; ilo, jonka saa raa'asta työstä; totuuksien tunteminen; ajatukset, jotka koskettavat monia ja monenlaisia asioita; ja niin edelleen... ensimmäisen kerran elämäsi ei ole muista riippuvainen: se ei ole muiden hyväksynnän etsintää eikä muiden tuhoamista, vaan päämäärä itsessään, voittamaton; kukaan ei voi viedä sinulta ajatuksiasi pois; ei kukaan voi riistää sinulta hyvettä, jonka olet saanut. Pelkosi, joka esti sinua olemasta ystävä muille, on väistynyt: tiedät, ettet tarvitsisi muita, mutta sinun ei tarvitse todistaa sitä jatkuvasti hankkiutumalla muista eroon. Sinä olet suuri ihminen, täydellinen itsessään, tai ainakin kasvamassa täydelliseksi (sillä ehkei täydellisyyttä voi tavoittaa -- yli-ihmisyyteen riittää jo sen varteenotettava tavoittelu...).
Jos olet todella lakannut olemasta kateuden riivaama, jos todella olet vapaa vertailemasta itseäsi muihin, voit myös hyväksyä sen, että totuuden etsijöitä on paljon muitakin. Tulet sen huomaamaan. Voit ehkä hiljaa mielessäsi olla varma, etteivät he yllä omalle tasollesi, mutta voit ainakin rehellisesti sanoa itsellesi, että voit antaa muillekin oikeuden olla sielultaan suuria. Sillä nyt, kun elämälläsi on jokin merkitys itsessään, vaikuttaa vallantavoittelijoiden kilvoittelu idioottimaiselta pyörittelyltä... ainoa tilanne, jossa sillä on väliä, on se, jossa heidän säälittävät yrityksensä todistaa itselleen omaa erinomaisuuttaan ajavat heidät häiritsemään muiden eloa. Silloin nousee esiin oma luontosi, oma ylpeytesi; voit näyttää, että uljuutta löytyy niistäkin, joiden ei tarvitse sitä koko ajan muille todistaa; ja todella, saat huomata, että he vähenevät edessäsi, perääntyvät, sillä he arvasivat väärin, millaisen vastuksen tulevat saamaan...
Kun olet kerran alkanut antaa kaikkien kukkien kukkia, tulet huomaamaan, että moninaisuus on voimaa. Pienet ajatukset, sirpaleet, meemit, lentävät ihmiseltä toiselle ja saavat voimaa matkan varrella; hyvien ihmisten sopuisat yhteisöt tuottavat hienoja asioita, tuotoksia, joista heidät muistetaan (kunnioitus) sen jälkeen, kun heitä "hallinneet" ihmiset ovat vajonneet toisten, uudempien vallan vaatijoiden alle... ja koska olet ylen vahva, aivan tarpeeksi vahva hengeltäsi ollaksesi järkkymättä vaikutteista, saat nähdä koko ihmisten tunteiden kirjon. Ajan myötä saat tuntea säälin, tuskan, rakkauden, riemun, kauhun, jännityksen; kaikki nuo uskomattomat hyvyyden loistavat timantit, jotka odottivat kulman takana niin kauan kuin olit kiireinen osoittaessasi erinomaisuuttasi muille.
Mutta tiedätkö, mikä sinua on ohjannut koko ajan? Hyvä ja paha. Alkuun olet vastannut muiden ihmisten pahaan pahalla; sitten mielenosoituksellisesti kielsit heidän näkemyksensä hyvästä ja pahasta; aivan kuin yhden ihmisen julistus tekisi hyvän ja pahan olemattomaksi... seuraavaksi aloit ajaa omaa hyvääsi kaikkien hyväksi, mutta sitten omistauduit kokonaan omalle hyvällesi, ja lakkasit häiritsemästä muita... mutta miksi arvostella itseään senkään vertaa... ota viimeinen askel, astu pois hyvästä ja pahasta! Ota vastaan kaikki tuo, jonka suljit pois: heikkous, väsymys, vaarattomuus... riippuvaisuus muista... ole vain itsesi, sillä oletpa mikä olet, sinun ei tarvitse osoittaa mitään. Olet jo oppinut olemaan osoittamatta mitään muille, olemaan riippumaton heistä; mikset lakkaisi osoittamasta jotain itsellesi? Miksi rangaista itseään? Jos elämä on pakko täyttää mielekkäällä tekemisellä, miksi sen pitäisi olla epämiellyttävää? Anna mennä, sinä tunnet jo tuulen allasi, se kutsuu sinua, nostaa sinut tähtien yläpuolelle... en tiedä, oletko yli-ihminen, mutta olet hyväntuulinen ei-kukaan ja ei-mikään.
Ehkä juuri tästä on kysymys. Tulkitse kommenttini heikkojen (ja herkkien) ihmisten puheenvuorona teille vahvoille. Olen saanut niin tarpeekseni vahvoista ihmisistä jotka vaikuttavat miten sattuu ympäriinsä sohien miettimättä seurauksia. Tahdon pistää teidät edesvastuuseen, hyökätä teidän kimppuunne ilman pelkoa, retalioida. Teidän sosiaaliset sääntönne eivät todentotta ole kaikille ymmärrettävissä. Puolustan oikeutta olla tunteellinen ja naiivi, ainakin niin kauan kunnes itse tajuaa olevansa yksi.
Katsokaa: miten joidenkin käy, heistä tulee romanttisia haahuilioita ja totuuden kieltäjiä. Silmänsä ummistajia. Nyt nämä taivaanrantaan tuijottavat uneksiat jopa uhmaavat kunniallista, paikkansa lunastanutta ja tunnollista yhteisöä vaalivaa totuuden soturia ja hänen pyhää sääntö kokoelmaansa. (Herää vain kysymys: Olemmekohan vihdoin löytäneet uuden vapahtajan ja hänen testamenttinsa 2000-luvulle?) Siitäs muuten saavat kun eivät ymmärrä kunnioittaa oikeita teorioita.
En tiedä kuinka tarkkaan olen täällä edustanut sitä mitä pidän arvokkaana. Ehkä idea oli enemmän läväyttää jotain päin teidän naamaa. Ja mietin siihen tehokkaita keinoja. Ylimielinen tyyli sopi kontekstiin. Pyrin ohella toki myöskin ymmärtämään teoriat. Yli-ihmisistä puheen, ketä täällä oikeastaan voisi osoittaa sormella moiseksi kysyvän katseen kera? Ei yli-ihmisiä kyllä ole ainakaan täältä katsoen. Ennemmin vähän surullisia tarinoita. Pyydän anteeksi olen ollut kohtuuton, ilkeäkin. Keväällä kannattaa muuten siivota.
atehwa: Puhut erittäin kauniisti ja mielestäni jotakuinkin niin oikein kuin puhua voi. Mutta en pitäisi kovinkaan itsestään selvänä, että olen eri puolella kuin sinä. Tähän on kaksi tärkeää syytä:
Minä en vastusta sinun puheessasi oikeutta olla omassa rauhassa, oikeutta miettiä omia ajatuksia, oikeutta välttää rikkoutuminen. Minä vastustan sitä julmuutta, jolla käyt moittimaan niitä, jotka uskaltavat yrittää: mikä oikeus sinulla on kertoa muille, mitä he saavat ja eivät saa kertoa ystävilleen, minulle, sinulle, tai niille, jotka sattuvat olemaan kuuntelemassa? Meidän muiden oletettu vahvuutemmeko siihen oikeuden antaa? Mistä oma oikeutuksesi tulee -- heikkonako on aina oikeassa, niinkö? Ja oletko yhä heikko, jos alat tätä oman käden oikeuttasi toteuttaa? Eikö juuri yli-ihmisen ominaisuus ollut se, että muodostaa oman oikeansa ja vääränsä? Kas, olet muuttunut vihaamaksesi ihmiseksi, olet muuttunut vahvaksi!
Miksi tästä pitää vääntää niin mahdottomasti? Ei vahvuus (kuten sinä ja kristinusko sanotte) tai heikkous (kuten Nietzsche ja Aristoteles sanovat) tee ihmistä pahaksi, vaan välinpitämättömyys, typeryys, ymmärtämättömyys omasta vastuusta. Jos minä olen vastuuni huonosti kantanut, voit syyttää siitä minua, mutta sinun on turha syyttää minua siitä, että olen (ehkä?) vahva. (anon-3: Huom. riitelemisen tärkeydestä) Heikkoja ja vahvoja on siedettävä, ei maailma tule hyväksi poistamalla jommatkummat. Keinot näiden parantamiseen vaihtelevat; vahvoja pitää opettaa (tekemään oikein), heikkoja rakastaa (luulisin). Ja annettakoon ihmisille oikeus tulla heikosta vahvaksi ja vahvasta heikoksi! Ei kukaan kestä noita rooleja loputtomiin.
Olen miettinyt tätä asiaa ja näyttää siltä että kaikki erehtyvät aika ajoin. Se oikeastaan näyttää suht mukavalta että kaikki saavat erehtyä ja että se erehtyminen on ihan okei. Jos yksilö on olemassa yksilönä niin yksilö muodostaa itse oman yksilöllisen oikeansa ja vääränsä. Asia näyttää muuttuvan aika tavalla, jos ihminen on olemassa yhteisön jäsenä, asia, mille en ole uhrannut suuremmin ajatusta. Tietenkin yksilön pitää huomioida muut yksilöt (tässä on kyse etiikasta). Lähteä liikkeelle yhteisön olemassa olosta on kovin intiimi ajatus kun tottunut pitämään itseään omana omaisuutenaan.
atehwa: Taidatpa osua aika lailla ajatusteni ytimeen (jos nyt ei tämän sivun ajatusten...). Minä olen tullut siihen näkemykseen, että ihminen voi erehtyä jopa sen suhteen, mikä hänelle on hyvää: eettisen relativismin malli. Mutta oppia ikä kaikki. Nykyinen kulttuuri on julma, kun se palkitsee mielipiteiden esittämisestä, mutta pilkkaa erehtyviä -- ihan kuin ihmisille olisi luonnollista saada kaikki heittonsa suoraan kohdalleen, totuuden ytimeen... jokainen ihminen on nuori vielä, ja aina on asioita, joista ei ole kokemusta. Vanhaksi tulee sitten, kun päättää, ettei aio enää oppia.
Yksilön asemaa korostavat etiikat taitavatkin vedota heihin, ketkä eivät pärjää yhteisöissä.
Mieti, mitä ihmiselle, joka on nonkonformisti ja joka ei ole tullut toimeen yhteisöissä, voi merkitä lupaus yksilön vapaudesta? Ja mitä jää jäljelle kun tuota mahdollisuutta ei enää ole.
atehwa: Pitäisi vastata perusteellisemmin, mutta lyhyesti: jäljelle jää lupaus siitä, että voit olla osa jotain, mikä ei ole pahaa.
Niin, no kuitenkin paras lopputulos mihin pääsin oli se että jäljelle jää jossain määrin kauneus ja estetiikka sekä tieto siitä ettei ole harmiksi kenellekkään.
atehwa: Aa, oikeastaan täydellisen riippumattomuuden puute ei mielestäni ole kovinkaan paha asia, esimerkiksi luovuus on silti olemassa... eli tavallaan ihmiset eivät menetä yksilöydestään juuri mitään, vaikka heidän vapautensa onkin rajallinen.
Höm, en tarkoittanut ihan tuota. Vaanpi sitä, että etsimälläkään en löydä motivaatiota ja halua olla osa jotain, mitä tahansa.
anon-3: miksi ihminen haluaa olla osa jotain.
Toinen tarina yli-ihmisyyden etsinnästä on Gilgamesh.
kategoria: filosofia kategoria: mytologia
Zarahustra: Olet ymmärtänyt täysin väärin koko yli-ihmisen käsitteen, kusipää.
atehwa: Mutta jännittävä kysymys onkin, miksi se harmittaisi sinua.
Zarathustra: Anteeksi