Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
(Katso myös yhteenveto darwinismin käsitteistä sekä yli-ihminen.)
Pelästyin, kun luin Opettaja-lehdessä (11/2005) olleen Matti Leisolan kirjoituksen. On hälyttävää, että professoritason ihminen saattaa näin karkeasti sekoittaa keskenään kaksi selkeästi erillistä asiaa: tutkimuksen siitä, mikä on luonnollista, ja tutkimuksen siitä, mikä on oikein.
Mitä "luonnollisella" tarkoitettaneenkin, luulisi, että jos tavalla tai toisella havaittaisiin esimerkiksi vastasyntyneiden surmaaminen luonnolliseksi, järkevä ihminen päättelisi tästä, että mikä tahansa luonnollinen ei ole oikein. Leisola lähtee päinvastaiseen suuntaan ja leimaa moraalittomiksi teoriat (kuten darwinismin), joista edes saattaisi seurata tällaisia väitteitä luonnollisuudesta.
Mikäli tällainen alkeellinen käsitys, että kaikki luonnolliset asiat ovat oikein, hyväksytään, moraalimme on heikoilla. Ateistisessa maailmankatsomuksessa se johtaa helposti, muttei väistämättä, moraalinihilismiin: jos kaikki on pohjimmiltaan luonnollista, kaikki on myös pohjimmiltaan oikein. Uskonnollisessa maailmankatsomuksessa se johtaa helposti, muttei välttämättä, sokeaan uskoon kaiken tarkoituksenmukaisuudesta.
Leisolan mainitsemat "darwinistisen etiikan vastustaja-darwinistit" eivät suinkaan pidäkään tilannetta hälyttävänä, vaan perustavat maailmankatsomuksensa tähän yksinkertaiseen oivallukseen: vaikka jokin olisikin luonnollista, se ei välttämättä ole oikein. Myös uskonnollisen ihmisen soisi ymmärtävän, että vaikka raamatussa puhuttaisiin oikeudesta pitää orjaa, ihmisten orjuuttaminen ei välttämättä ole oikein.
Myös Petri Kivenheimo samassa lehdessä tuntuu antavan nihilismin ja dogmatismin ainoiksi etiikan opetuksen vaihtoehdoiksi. Kuitenkin nämä kaksi ääripäätä ovat juuri ne sudenkuopat, jotka etiikan opetuksessa on vältettävä, jotta sitä voisi pitää etiikan opetuksena ollenkaan. Kivenheimon mukaan mahdollisuudesta valita itsekkyys tai myötäeläminen automaattisesti seuraa, ettei oppilaiden tarvitse ottaa etiikan opetusta vakavasti -- aivan, kuin ihmisten valintoja ei voisi tutkia, arvostella ja perustella.
Darwinismi ja etiikka liittyvät toki toisiinsa, mutta eivät ollenkaan sellaisella suoraviivaisella ja yksinkertaistetulla tavalla, kuin kirjoittajat antavat ymmärtää. Syyt hylätä darwinismi, jos sellaisia on, ovat tieteenfilosofisia, eivät eettisiä.
PK: Hakukone toi minut tälle sivulle jo aikaa sitten ja ajattelin jo silloin, että keskusteluun on syytä jossain vaiheessa käydä "oma puumerkkinsä" lisäämässä, kun se siis täällä on näköjään helposti mahdollista. Nyt koulusurmien ja vuodenvaihteen 2009/2010 alla Helsingin Sanomien yleisönosastossa käydyn aihepiiriä sivuavan keskustelun jälkeen asia on näköjään yhä ajankohtaisempi, joten päätin tarttua toimeen.
(Päädyin kirjoittamaan tähän väliin päästäkseni mahdollisimman lähelle kommentoitavaa tekstiä. Aiempi keskustelu, johon en osallistunut, on siis alempana tällä sivulla.)
Artikkelitekstin kanssa olen yhtä mieltä siitä, että se, miten asiat ovat, ja se, miten niiden tulisi olla, ovat kaksi aivan eri asiaa. Tästä ei kuitenkaan sinänsä seuraa, että darvinismin ja etiikan suhde olisi helposti kuitattavissa. Artikkelissahan tämä kuittaaminen tapahtuu "järkevän ihmisen" käsitettä käyttäen. Yleisen mielikuvan mukaan järkevä ihminen on sellainen, joka onnistuu päätymään oikeaan käsitykseen, ja oikea käsitys vastaavasti se, mihin järkevä ihminen onnistuu päätymään. Perustelussa ei siis ole ristiriitaa, mutta tietyltä kehäpäättelyllisyyden vaikutelmalta en oikein onnistu välttymään. Perustelun retorinen toimivuus joka tapauksessa lepää nähdäkseni sen varassa, että voidaan olettaa useimpien lukijoiden pystyvän kokemaan itsensä tässä tarkoitetussa mielessä järkeviksi ja että näin ollen ei muita perusteluja tarvitakaan.
Olen samaa mieltä siitäkin, että enimmäkseen tämä ihan oikeasti toimii juuri näin. Useimmat ihmiset kokenevat asian samoin kuin kirjoittajakin ja samaistunevat hänen hahmottamaansa "järkevään ihmiseen". Darvinismin yhteydessä nouseva etiikkaan liittyvä kysymys menee kuitenkin nähdäkseni syvemmälle: Miksi näin on? Missä mielessä nämä ihmiset siis ovat järkeviä? Miksi ne, jotka eivät tähän kantaan yhtyisi, eivät olisi järkeviäkään?
Klassinen kristillinen vastaus sanoo, että nämä ihmiset ovat järkeviä siinä mielessä, että heidän moraalinen aistinsa eli omatuntonsa toimii tässä tilanteessa oikein. He siis välittömästi, intuitiivisesti ymmärtävät, että kyseessä on ilmeisen väärä asia, ja siinä mielessä vähät välittävät, onko se mahdollisesti jossain merkityksessä "luonnollista" vaiko ei. Tämä kanta siis perustuu sellaiseen todellisuuskäsitykseen, jossa moraali on olemassa ja velvoittaa jokaista ihmistä, halusipa hän sitä tunnustaa tai ei. Tämä taas johtuu siitä, että on olemassa Jumala, joka on moraalinen, muuttumaton ja kaiken moraalin lähde, joka on luomisessa antanut muiden aistien ohella myös moraaliaistin jokaiselle ihmiselle ja joka myös vetää itse kunkin ihmisen aikanaan tämän teoista vastuuseen. Siksi omaatuntoaan seuraava ihminen on tässä katsannossa sikälikin järkevä, että hän niin menettelemällä toimii omankin etunsa mukaisesti, kun taas omantuntonsa paaduttaja on viime kädessä oma vihollisensa.
Darvinismin pohjalta mitään tämäntapaista vastausta ei kuitenkaan tietääkseni voida antaa. Miksi-kysymys saa siis vastauksekseen jotain sentapaista, että tämmöinen moraalinen tuntemus on ainoastaan pitkän evoluutioprosessin myötä jostain syystä meihin periytynyt ja pesiytynyt "tabu" tai "esto", jolla ei sen kummempaa järkiperustetta ole. Sillä voi kyllä olla esim. yhteiskunnan kannalta hyödyllisiä seurausvaikutuksia, tai sitten haitallisia, tai molempia. Darvinistinen ajatusmalli joka tapauksessa ymmärtääkseni välttämättä kiistää omantunnon järkähtämättömään seuraamiseen pyrkimisen periaatteellisen järkevyyden. Moraali voi siinä todellisuuskäsityksessä olla vain sattumien satoa, aikanaan eloonjäämismielessä hyödyllisten mutaatioiden sivuvaikutusta tai yhteisön tai yksilön valintoja, jotka olisivat voineet olla toisenlaisiakin. Todellista objektiivista velvoittavuutta millään tällaisella ei viime kädessä voi olla, ja siksi omaa (esim. välitöntä aineellista) etua vastaan omantunnon velvoittamana tehdyt valinnat ovat darvinistisesti ajatellen pikemminkin säälittävän tyhmiä kuin ihailtavan järkeviä.
Nämä seikat osoittavat, että objektiivisesti velvoittava moraali ja darvinistinen todellisuuskäsitys ovat keskenään loogisesti yhteensopimattomat eivätkä näin ollen voi molemmat olla totta samassa maailmassa.
Se, että todellakin on olemassa darvinisteja, jotka haluaisivat ihmisten kesken elettävän "epädarvinistisittain", ei ole edelläsanotun vasta- vaan "myötäesimerkki": ihmisiähän hekin ovat, joten moraalinen taju toimii heissäkin. Kun he eivät kuitenkaan pysty löytämään "kannattamalleen" (sillä objektiivisesti velvoittavanahan he edelläsanotuista syistä eivät voi sitä esittää) moraalille mitään pohjaa omasta todellisuuskäsityksestään, he yrittävät ratkaista tämän dilemmansa erottamalla moraalia ja todellisuuskäsitystä koskevat kysymykset tiukasti toisistaan.
Erona aiemmin myöntämääni (että tässä todella on kaksi eri kysymyksenasettelua) on nyt se, että kysymyksiä väitetään paitsi erillisiksi myös toisistaan riippumattomiksi. Poliittisten prosessien tasolla tämä väite kyllä tietyssä määrin toimiikin: Evolutionistille on mahdollista "valita" vaikkapa kristillistyyppisen moraalin yhteiskunnallinen ylläpito poliittisesti kannattamakseen tavoitteeksi. Hän voi siis tavalla tai toisella pyrkiä toimimaan tällaisen eettisen normiston vaikuttavuuden säilyttämiseksi tai vaikkapa lisäämiseksikin, mutta ei voi ilman älyllistä ristiriitaa pitää sitä kuitenkaan objektiivisesti velvoittavana. Siltikin hänen tämänsuuntaisen poliittisen toimintansa käyttövoimana mitä todennäköisimmin on sellainen moraalinen tuohtumus, jolle hänen halveksimansa kristillisen todellisuuskäsityksen puitteissa voidaan esittää sisäisesti johdonmukainen perustelu mutta joka hänen oman evolutionistisen todellisuuskäsityksensä mukaan olisikin viime kädessä vain jokin "geenien synnyttämä illuusio" tms. Voiko tällaisen sisäisen tilansa ylläpitämiseen tietoisella päätöksellään sitoutunutta ja siinä savotassa sitkeästi sinnittelevää yksilöä sitten pitää ihailtavan järkevänä vaiko pikemminkin säälittävän tyhmänä, se onkin sitten jo toinen kysymys.
atehwa: Jos ymmärsin oikein, pointtisi on: darwinismi ei ole moraaliohje, kristillinen usko on, joten darwinismi antaa vähemmän ohjeita elämään kuin kristillinen usko. Olen samaa mieltä siitä, että darwinismi ei ole moraaliohje, ja mielestäni ei ole olemassa sellaista "darvinilaisittain käyttäytymistä", jonka mainitset (darwinismihan ei ole myöskään käyttäytymisohje). Darwinistiseen kehitysteoriaan voi yhdistää mielestäni lähes millaisia moraalikäsityksiä tahansa, mukaanlukien kristillisen moraalin, sillä darwinismi yrittää selittää lajien synnyn ilman jumalaa, muttei kiellä jumalan olemassaoloa.
Haluan myös huomauttaa, että käsitys objektiivisesta moraalista, tulee se jumalalta tai ei, ei ole ainoa mahdollinen moraalinen järjestelmä. En ylipäänsä yritä puuttua kirjoituksellani moraalijärjestelmien vertailuun, vaan huomauttamaan, että darwinismi ei ole sellainen eikä ole sellainen yrittänyt olla. En ole myöskään sitä mieltä, että darwinismi tarjoaisi "riittävän" moraaliohjeen ihmisille, sillä eihän se tarjoa sellaista ollenkaan.
PK: Jos nyt vaikka koettaisimme jotenkin löytää yhteisiä käsitteitä, ettemme puhuisi täysin toistemme ohi. Siinä vaiheessa, kun ruvetaan puhumaan moraalisista järjestelmistä, on jo menty ohi siitä, mistä edellä kirjoitin. Ennen kuin voidaan mielekkäästi puhua moraalin sisällöstä (moraali- tai käyttäytymisohjeista tai moraalisista järjestelmistä), on loogisesti välttämätöntä ottaa jonkinlainen kanta siihen, millaisesta asiasta ylipäänsä puhutaan, kun aiheena on etiikka tai moraali.
En ole itsekään edellä ollut vertailemassa moraalijärjestelmiä. Koetin sen sijaan selvittää, että itse moraalin käsite riippuu ratkaisevasti todellisuuskäsityksestä. Koska todellisuuskäsitys puolestaan riippuu mm. siitä, pidetäänkö darvinismia perustavasti todenmukaisena vai perustavasti harhaisena käsityksenä, moraalin käsite riippuu mm. suhtautumisesta darvinismiin. Kaikki ohjeita ja järjestelmiä koskeva keskustelu puolestaan riippuu (hienosyisesti mutta kokonaisvaltaisesti) käytetystä etiikan ja moraalin käsitteestä, joten darvinismi ja siihen asennoituminen ei ole näitä koskevan keskustelun ulkopuolella vaan päinvastoin leimaa koko keskustelua. Näin siis siinäkin tapauksessa, että sitä ei edes nimeltä mainita.
Koko sivun otsikkoonkin vedoten pyrin täällä keskustelemaan ennen muuta juuri tästä todellisuuskäsityksen kautta kulkevasta etiikan ja evoluutioteorian välisestä syvästä suhteesta. Se "darvinistisittain käyttäytymisen" käsite liittyy juuri tähän: mikä on ihailtavan järkevää, mikä taas säälittävän tyhmää, jos darvinismia pidetään perustavasti todenmukaisena käsityksenä. Tämä on siis aivan eri asia kuin väittää darvinismia sinänsä moraaliohjeeksi tai -järjestelmäksi. Daniel Dennettin "universal acid" -käsite on tässä paljon lähempänä. Dennett ei - sikäli kuin ymmärrän - ole laisinkaan sitä mieltä, etteikö darvinismilla ja sen tähänastisella aatehistoriallisella voittokululla olisi laaja-alaisia, jopa jokseenkin kaikenkattaviakin yhteiskunnallisia vaikutuksia.
En luule, että tällaisia aiheita tarkemmin käsiteltäessä kaikkia järjestelmävertailujakaan tulisi tai voisikaan välttämättä rajata kokonaan keskustelun ulkopuolelle, mutta ei niihin mielestäni kannata suin päin syöksyäkään - ja ainakin tästähän me käsittääkseni siis olemme aivan samaa mieltä.
Wilfred: Darwinismi on tieteellinen teoria, jonka paikkansapitävyys tai virheellisyys määritetään tieteellisen menetelmän avulla eli vastaako teoria havaittuja tosiasioita. Siihen ei tarvita edes tieteen filosofiaa. Kun teoria, tässä tapauksessa darwinismi, on todettu paikkansapitäväksi suuren todistusaineiston perusteella, sillä voi olla filosofisia seurauksia. Darwinismista seuraa tunnetusti, että yhä monimutkaisempien lajien kehittymiseen ei vaadita mitään tietoista suunnitelmaa, vaan monimutkaisempien lajien kehittymiseen riittää kolme asiaa. Nämä ovat: ominaisuudet periytyvät jälkeläisille, periytyminen ei ole tarkkaa vaan sisältää sekoitusta ja pieniä vaihteluita, ympäristö valitsee kilpailukykyisimmät (parhaiten eloon jäävät ja eniten lisääntyvät) yksilöt. Nähdään siis, että luonnon yläpuolelle tai ulkopuolelle ei tarvita mitään viisasta suunnittelijaa tai luojaa.
Toisaalta etiikka on aivan eri asia kuin luonnon kuvaaminen. Ihminen rationaalisena olentona ei ole sidottu toimimaan luonnon määräämien viettien tai taipumusten mukaisesti, vaan ihminen voi valita toimintansa luonteen harkinnan pohjalta. Kuten yllä sanotaan, luonnollinen ja eettinen ovat aivan eri asioita. Ihminen tajuaa järjellään (T.M: Epäilen suuresti, ettei järki yksin tuohon riitä, vaan tarvitaan lisäksi tunteita, jotka järjen kanssa tuottavat järkevyyttä so. järkevän ymmärryksen kyseisistä käsitteistä) sellaisia arviointiperusteita kuin oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus ja hyväntahtoisuus. Näillä ei ole mitään tekemistä luonnonlakien kanssa eikä myöskään uskontojen kanssa. Eettisyys puhtaana on vapaa historiallisista painolasteista mutta vaatii kyllä tietoa.
atehwa: Haluan puuttua muutamaan ensimmäiseen väitteeseesi; myöhemmistä minulla ei ole kovin paljon huomauttamista.
Sanot, että tieteellinen menetelmä teorian vahvistamiseen on katsoa, vastaako se havaittuja tosiasioita. Tämä lähes itsestäänselvä toteamus on jo sinänsä lievä tieteenfilosofinen kannanotto, mutta jos siihen lisättäisiin olennainen tarkennus, nimittäin teoria siitä, miten havaitut tosiasiat vaikuttavat käsitykseemme testattavasta teoriasta, saataisiin kunnollinen tieteenfilosofinen väite.
Tieteelliseksi menetelmäksi ei nimittäin riitä, että teorian katsotaan pitävän paikkansa niin kauan, kunnes tehdään teorian kumoava havainto. Jos tämä olisi riittävä ehto tieteellisyydelle, voisin esittää tieteellisen teorian, jonka mukaan kaikki tapahtuu juuri niin kuin tapahtuu, koska jumala tahtoo niin. Koskapa ei ole olemassa tilannetta, joka ei olisi saattanut tapahtua jumalan tahdosta, teoriani on täysin kumoutumaton tosiasioita tarkastelemalla.
Tämä johtaa kuuluisaan kantaan, jota edusti Karl Popper: falsifikationismiin. Falsifikationismi edellyttää teorioilta, että tilanteita, joissa ne osoittautuvat vääriksi, on olemassa (mielellään mahdollisimman paljon). Tieteellinen teoria on siis sellainen, joka kumoutuisi mahdollisimman monessa tilanteessa, muttei ole kumoutunut (eli niitä tilanteita, joissa se kumoutuisi, ei vain tapahdu). Tällaisella kriteerillä on julistettu epätieteelliseksi monenlaista, kuten mm. psykoanalyysi, tietyt taloustieteen teoriat, ja -- kuinka ollakaan -- darwinismi.
Nyt onkin niin, että darwinismi ei näytä olevan varsinainen testattavissa oleva hypoteesi, vaan pikemminkin jonkinlainen yleinen jäsennysmalli, jonka puitteissa kehitellään tarkempia teorioita. Tietyt darwinismin osat, kuten erilaisten geeniristeymien prosenttiosuudet jälkeläisissä, ovat helposti testattavia ja laajasti hyväksyttyjä. Toiset darwinismin osat ovat kyseenalaisempia vaikean testattavuutensa vuoksi: esimerkiksi teoria luonnonvalinnasta lajien kehittymisen moottorina on tällainen. Erilaiset havainnot tukevat sitä hyvin, mutta koska on vaikea kuvitella tilannetta, jossa se kumoutuisi, sen tieteellisyys on kuitenkin kyseenalainen.
Ylipäänsä ihmisten psykologinen taipumus kiinnittää huomiotaan ensisijaisesti omaa teoriaa tukevaan evidenssiin ja sulkemaan silmänsä oman teorian vastaisilta ajatuskuluilta on varmaankin tärkeimpiä tieteellisen ajattelun vihollisia. Esimerkiksi kreationistien ja darwinistien välisessä kiistassa tieteellistä olisi ajatella, millaiset havainnot mahdollistaisivat valinnan näiden kahden välillä, sen sijaan, että heitetään hatusta erilaisia esimerkkejä ilmiöistä, jotka "tukevat" jompaakumpaa teoriaa.
Kreationismi, samoin kuin "älykkään suunnittelun" teoria, on myös siinä mielessä tieteellisesti kyseenalainen, että se jättää vähän tutkittavaa. Ihmisten ensisijainen motiivi näiden kantojen ylläpitämiseen näyttääkin olevan oman, totunnaisen ajattelumallin ylläpito.
Wilfred: Edellä toteamukseni siitä, että teorian testaamiseen riittää selvittää vastaako se havaintoja, on kansantajuinen kuvaus sille, että suuri määrä tutkijoita tekee erinomaista työtä ilman että tietävät mitään tieteenfilosofiasta. Richard Feynman jopa lievästi halveksi filosofiaa. Pitää kuitenkin paikkansa, että kun lähdetään selvittämään teorioiden paremmuutta, tarvitaan tieteenfilosofiaa. Niinpä täydennän hieman yllä esitettyjä hyviä ajatuksia. (atehwa: Feynman halveksi myös japanin kieltä siksi, että siinä verbeillä on kohteliaisuusluokkia. Tieteenfilosofian halveksiminen gurun auktoriteetin takia on aika epätieteellistä.)
Popperin ajatus, että teorian täytyy olla falsifioitavissa, on hyödyllinen siinä, että sen avulla voidaan siivota pois teorioita, jotka ovat sisällöltään tyhjiä. Tarinan mukaan erään esitelmän jälkeen tunnettu tiedemies totesi: "Hän ei ollut edes väärässä". Olemassa olevat tieteelliset teoriat ovat ihmisten luomuksia, ja siksi ne eivät ole sellaisia ideaalirakenteita, jotka ovat joko tosia tai epätosia ja siten hyödyllisiä tai hyödyttömiä maailman ymmärtämisessä. Vaikka suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka korvasivat Newtonin mekaniikan, lentokoneet edelleen rakennetaan Newtonin mekaniikan avulla. Vastaavasti teoria voi saada positiivista vahvistusta havainnoista. Kun mitattu ja kvanttielektrodynamiikasta laskettu Lamb-siirtymä osoittautuivat samaksi monen desimaalin tarkkuudella, tämä oli tärkeä vahvistus sille teorialle.
Vakavammin puhuen tieteellisen tutkimuksen tulee täyttää ainakin seuraavia tunnusmerkkejä: a) se tutkii jotain hyvin määriteltyä kohdetta, b) teorian käsitteet on selkeästi määritelty, c) tutkimus käyttää yhteisesti hyväksyttyä menetelmää teorian testaamiseen, d) tulokset alistetaan julkisen kritiikin kohteeksi. Näillä keinoin saadaan vähennettyä inhimillisistä heikkouksista aiheutuvia virhemahdollisuuksia, kuten ylläolevassa tekstissä mainitut, joskaan ei tietenkään täysin eliminoitua. Yleistajuisessa keskustelussa esitetään usein väite, että kun tiede ei voi saavuttaa lopullista totuutta, se jättää tilaa uskomuksille. Tässä on ymmärretty tilanne väärin; uskomukset ovat myös teorioita, mutta niillä on vain heikommat perustelut. Tieteen valtava vaikutus ihmisen hyvinvointiin myös osoittaa sen ylivoimaisuuden.
Yllä kysytään, millaiset havainnot mahdollistaisivat valinnan darwinismin ja kreationismin välillä. Useat tieteenalat yhdessä, kuten geologia, biologia, perinnöllisyysoppi, arkeologia, jne ovat yhdessä luoneet sangen monitahoisen kuvan kehityksestä maapallolla. Ajoitusmenetelmillä saadaan selville tarkkaa tietoa eri vaiheiden ajankohdista ja tapahtumien aikajärjestyksestä. Mitä havaintoja ja tutkimusmenetelmiä on kreationisteilla asettaa vastapainoksi: yhden vanhan kirjan perustelemattomat väitteet. Eiköhän tämä vertailu riitä.
atehwa: Ennusteiden toteutuminen (esim. mainitsemasi Lamb-siirtymä, josta en tiedä mitään) on tärkeä mittari teorioille juuri siksi, että ennustukset rajaavat valtavan alueen, jolla teoria kumoutuu: nimittäin kaikki ne tapaukset, joissa havainnot eivät olisi vastanneet ennustetta. Monimutkaisempi kysymys on se, mitä sitten tehdään, kun ennuste ei toteudu -- kuten osoittaa yllä mainitsemasi esimerkki Newtonin mekaniikasta. Näistä lienemme samaa mieltä.
Sen sijaan jälkemmäinen osa ajattelustasi on mielestäni hyvin kyseenalaista. Mainittakoon nyt aluksi kuitenkin, että kreationismi ja älykkään suunnittelun teoria ovat molemmat tieteellisinä teorioina naurettavia juuri falsifioitumattomuutensa vuoksi, eli siksi, että niitä ei pysty mitenkään testaamaan (niille voi etsiä vain vahvistusta, ei kumoamisia) -- sekä siksi, että niiden antamat mahdollisuudet jatkotutkimukselle ovat olemattomat. Mutta ei darwinismi ensinmainitussa suhteessa niin paljon paremmin porskuta.
Otettakoon esimerkeiksi mainitsemasi kriteerit. Mitenkäs (a)? Tutkiiko darwinismi jotain hyvin määriteltyä kohdetta? Tuskinpa, koska on jonkinmoinen tieteellinen debatti siitä, mitä "darwinismi" edes tarkoittaa. Itseään darwinisteiksi kutsuvatkin jakautuvat ainakin kolmeen koulukuntaan, joiden teoriat eivät ole kaikilta osin yhteensopivia. Entä (b)? Ovatko teorian käsitteet selkeästi määriteltyjä? Heikolta näyttää. "Luonnonvalinta" on suhteellisen hyvin määritelty, mutta "evoluutio" ei ole enää niinkään varma, ja kaiken perustana oleva "yksilö" on erittäin epäselvästi määritelty -- onko muurahaiskeko yksilö vai monta yksilöä, entä silmikoivat kasvilajit, mitenkäs suvuttomasti lisääntyvät bakteerit? Jos yhteistyötäkin tekevät solut kuuluvat eri yksilöön pärjätessään omillaan, ei kaikkia ihmisenkään osia voine pitää samaan yksilöön kuuluvina. No entäs (c)? Miten "darwinismia" testataan, jos ensin saadaan selvitetyksi, mitä se tarkoittaa? Tämä lienee juuri se syy, miksi darwinismi päätyi falsifikationistien hampaisiin. (d)-suhteessa darwinismilla menee hyvin.
Viimeinen kappaleesi on mielestäni yksinkertaisesti löysää ajattelua. Listaat nimenomaan vahvistavia testejä, muttet mitään, mikä sallisi kumota yhden tai toisen teorian. Miksi? Koska molempia on niin vaikea kumota. Lisäksi on ylimielistä väittää, että juuri darwinismi edustaisi noiden yhdistettyjen tieteenalojen tutkimustyötä, kun taas kreationismi edustaisi raamattua. Kyseisten teorioiden kannattajat selkeästi edustavatkin näitä, mutta se ei sano vielä mitään näistä teorioista. Niinpä: esitä todellinen testi, joka sallii valita näiden kahden teorian väliltä, äläkä houkuttele ihmisiä epätieteelliseen ajatteluun vetoamalla asiassa muiden tieteenalojen vs. raamatun auktoriteettiin.
Wilfred: Minä en oikein tiedä, mistä me väittelemme. Minä ymmärrän darwinismin teoriaksi siitä, miten luonnossa esiintyvät elolliset oliot ovat kehittyneet. Koska aihe on laaja enkä ole alan asiantuntija, viittaan tässä yhteen sattumanvaraiseen lähteeseen:
Darwinism (The Columbia Encyclopedia, Sixth Edition. 2001)
... the variations that prove helpful to a plant or an animal in its struggle for existence better enable it to survive and reproduce. These favorable variations are thus transmitted to the offspring of the survivors and spread to the entire species over successive generations. This process he called the principle of natural selection. Modern knowledge of heredity -- especially the concept of mutation, which provides an explanation of how variations may arise -- has supplemented and modified the theory, but in its basic outline Darwinism is now universally accepted by scientists.
Viimeisimmässä panoksessa tähän keskusteluun kysytään tapaa falsifioida teoriat. Kreationismin väite on että maailma luotiin muutama tuhatta vuotta sitten. Väite voidaan falsifioda selvittämällä minkä ikäisiä ovat löytyneet fossiiliset jäänteet eri eliöistä luonnossa. Osoittautuu, että ne eivät ole korkeintaan muutaman tuhannen vuoden ikäisiä, vaan vanhimmat ajoittuvat 3850 miljoonan vuoden päähän ja nuorempia löytyy tasaisen virtana aina meidän päiviimme asti on. Darvinismi voitaisiin falsifioida vaikkapa löytämällä jokin muu mekanismi kuin perinnöllisyys, joka määrää eliöiden havaitut ominaisuudet.
atehwa: Kiitos vaivannäöstäsi. Valitettavasti molemmat esittämäsi falsifiointitavat ovat riittämättömiä. Ensinnäkään kreationistit eivät yleensä ole sitoutuneet luomiskertomuksen sananmukaiseen paikkansapitävyyteen, vaan pelkästään siihen, että eliöiden olemassaolo on saanut alkunsa luomisesta. Lisäksi on tämä ärsyttävä "valmiina luomisen" teoria, jonka mukaan fossiilit on luotu "vanhoina".
Darwinismin falsifikaatio on mielenkiintoisempi kysymys. Mekanismejahan eliöiden havaittujen ominaisuuksien selittämiseen on perinnöllisyyden lisäksi vaikka kuinka paljon: kulttuurillinen periytyminen, ylipäänsä elinympäristön vaikutus, sekä lisäksi kunkin eliön sisäisessä kehityksessä tapahtuvat (todennäköisesti sattumanvaraiset) muutokset (esimerkiksi tiikerin raitojen muoto ei periydy). Mutta sinänsä periytyminen on jotakuinkin kiistämätön mekanismi, jota on varmistettu risteytyskokeilla (jossa se esittää tarkan ennusteen, jonka toteenkäymättömyys olisi helppo nähdä).
Huomaan kuitenkin sinun olevan yhä hämmentynyt darwinismista. Etsimäsi määritelmä nimittäin ei puhu periytyvyydestä muuten kuin hyödyllisten geenimuutosten säilyttäjänä. Etsimäsi määritelmän mukaan darwinismin olennainen ydin olisi lajikehitys luonnollisen valinnan seurauksena. Millä tämä falsifioidaan? Tunnetaanhan toki muitakin mekanismeja, jotka vaikuttavat lajikehitykseen, kuten seksuaalinen valinta (joka "parantaa" suvullisesti lisääntyvien mahdollisuuksia saada elinvoimaisia jälkeläisiä), geneettinen ajelehtiminen ("genetic drift"), jne. Luonnonvalinnan falsifiointi lajikehityksen moottorina edellyttäisikin jotain paljon konkreettisempaa. Mitä?
Lisäksi esittämiesi falsifiointien implikoimat muotoilut kreationismista ja darwinismista eivät ole edes toisilleen vastakkaiset. Maailma olisi voitu luoda pari tuhatta vuotta sitten, ja silti ominaisuudet voisivat periytyä eteenpäin. Mikä on se kysymys, johon sekä kreationismi että darwinismi vastaavat, mutta eri tavalla?
Wilfred: Minun on hieman vaikea hahmottaa mihin tämä keskustelu pyrkii. Koska en itse ole alan tutkija, voin sanoa seuraavan ilman että puolustaisin mitään reviiriä. Darwinismi ja sen jälkeen syntynyt molekyligenetiikka ovat sekä periaatteelliselta kannalta että sovellutuksiltaan niin valtavia ja hienoja ihmiskunnan saavutuksia, että sen sijaan että puolustaisi niitä joitakin maallikkokriitikkoja vastaan, paljon hyödyllisempää on käyttää aikaansa vaikkapa niiden sisällön ja filosofisten seurauksien pohdintaan. Emmeköhän voi lopettaa tähän?
atehwa: Voimme.