Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Vapaa kilpailu (tai vapaat markkinat) tarkoittaa sitä, että yksilöt tai yhteisöt voivat:
Nämä ehdot ovat niin rankat, että ne eivät toteudu käytännössä missään. Niitä ei tosiaankaan uhkaa liiallinen valvonta vaan mm. se, että ihmisten valinnat eivät ole ollenkaan vapaita useissa asioissa, kuten henkiinjäämiseen liittyvissä palveluissa, eikä missään ole kaikilla toimijoilla yhtäläisiä mahdollisuuksia hyödykkeen tarjoamiseen.
On kuitenkin totta, että yksi ihmisten perustavimmanlaatuisia vapauksia on vapaus olla tekemättä yhteistyötä jonkun kanssa. On tärkeää, että yksilöt tai yhteisöt eivät joudu pakon edessä hankkimaan hyödykkeitään juuri tietyltä tuottajalta; mahdollisuus tuottajan vaihtamiseen on olennainen osa tätä vapautta.
En ole missään törmännyt kunnon määritelmään, mikä on "hyvää" kilpailua. Niinpä on vähän vaikea määritellä myöskään, milloin kilpailujärjestelmä kusee. Omaksi lähtökohdakseni valitsen sen, että hyvä kilpailujärjestelmä on sellainen, jossa hyödykkeiden tuottajat ja kuluttajat molemmat hyödyttävät sekä itseään että toista osapuolten subjektiivisesta näkökulmasta. Tämä ei koske ainoastaan tuottajan ja kuluttajan välistä sopimusta vaan tuottajan ja kuluttajan muutakin toimintaa.
Jos vapaata kilpailua ei ohjailla (esimerkiksi monopolilainsäädännöllä), se ei yleensä muodostu kaikille osapuolille hyödylliseksi vaan muodostaa tilanteita, joissa yksi ryhmä toimijoita hyötyy toisten kustannuksella. Erilaisia tapoja tähän ovat:
1. Likainen peli.
Jos toimijoilla on mahdollisuus kilpailla paitsi aiheuttamalla hyötyä omille sopimuskumppaneilleen myös aiheuttamalla haittaa kilpailijoidensa sopimuskumppaneille, vapaasta kilpailusta muodostuu sotatanner. Usein on paljon helpompaa haitata kuin hyödyttää ihmisiä, ja kilpailu tuottaa tähän usein ylittämättömän kimmokkeen.
2. Tuottajien liitto kuluttajia vastaan.
Tällä on monta muotoa. Mitä vähemmän tietyn hyödykkeen tuottajia on, sitä helpompaa heidän on sopia (tietoisesti tai spontaanisti, seuraamalla muiden toimia) siitä, että tarjonta pidetään kuluttajille epäedullisena. Liittoutuminen kuluttajia vastaan kostautuu kahdella tavalla: vähentyneenä kulutuksena ja uusien tuottajien suurempana kysyntänä. Kumpikaan näistä ei helposti tuota tuottajille yhtä suurta taloudellista haittaa kuin se hyöty, joka liittoutumalla kuluttajia vastaan saadaan.
3. Niukkuuden kannattavuus.
Jos hyödykettä on liikaa eli tarjonta ylittää kysynnän, kaikille tuottajille ei riitä hyödykettä tarvitsevia kuluttajia ja periaatteessa (poislukien edelliskohdan liitot) tuottajien kannattaa huonontaa tarjousta kannaltaan. Jos taas kysyntä ylittää tarjonnan, jotkut kuluttajat jäävät ilman hyödykkeitään ja tuottajat voivat sen turvin huonontaa tarjousta kuluttajan kannalta. Normaalisti tämä korjautuu tarjonnan tai kysynnän lisääntymisen tai vähentymisen turvin. Kuinka paljon resurssin vähyys suosii tuottajaa.
Jos kuitenkin on kyseessä tilanne, jossa koko alan tarjonta tai kysyntä on rajoitettua (kyseessä esim. jokin tuote, jota ei voida tuottaa tiettyä määrää enempää tai hyödyke, joka kiinnostaa vain suhteellisen erikoistunutta kuluttajajoukkoa), ero kysyntää suuremman tarjonnan ja tarjontaa suuremman kysynnän välillä on valtava. Tällöin kuluttajien kannattaa pitää määränsä (tai kulutuksensa) pienenä ja tuottajien kannattaa pitää tuotantonsa pienenä. Tämä tuottaa suuren houkutuksen spontaaniin liittoutumiseen, jotta toinen osapuoli saadaan pidetyksi puutteessa.
4. Olemassaolevien toimijoiden liitto potentiaalisia vastaan.
Ylipäänsä markkinoilla olevien kannattaa aina tukkia markkinoita, koska uudet kilpailijat merkitsevät heikentynyttä kilpailutilannetta. Ne toimijat, joita ei vielä ole, ovat helppoja vastustettavia, koska eivät pysty organisoimaan toimintaansa. Ns. "vapaa" markkinayhteiskunta onkin täynnä toimia, joilla pyritään estämään kilpailijoiden syntymistä markkinoille, kuten patentit: kaikki patentit pitäisi kieltää.
5. Yhden tuottajaryhmän liitto toista vastaan.
Mikäli tuottajat pystyvät jollain tavoin identifioitumaan toisiinsa siten, että pystyvät käymään yhteisvoimin toisia tuottajia vastaan, tämä on melkein aina kannattavaa. Esimerkiksi suojatullit ovat paikallisten tuottajien kollektiivinen tapa estää etätuottajia tuottamasta hyödykkeitä kannattavammin.
6. Tiedonpuute.
Vaikka vapailla markkinoilla hankintasopimukset tehdään omasta valinnasta, toimijat eivät voi tietää tarpeeksi tehdäkseen aina fiksuja sopimuksia. On vaikea sanoa, mikä on huijausta ja mikä vain huono sopimus, ja huijaaminen on vaikeaa tehdä niin kannattamattomaksi, että sitä ei esiintyisi.
7. Tyhmien toimijoiden toisille antama valta.
Ideaalisessa rahajärjestelmässä tuotteen hinta koostuu sen tuotantoedellytysten kustannuksista ja tuotantoon kuluneen työn hinnasta. Mikään ei kuitenkaan estä kuluttajia maksamasta paljon enemmän, kuten esimerkiksi merkkituotteiden tapauksessa, ja tämä ylimääräinen raha antaa hyödykkeen tuottajille hirveästi ylimääräistä valtaa, jonka nämä sitten voivat käyttää kuluttajien tyhmentämiseen mainostamalla, yksityisarmeijan perustamiseen, lakimiesten pestaamiseen etsimään laista porsaanreikiä tai ihan mitä vain.
Lisäksi toimijoilla ei yleensä ole mahdollisuuksia päätellä, mikä on minkäkin tuotteen "oikea" hinta. Välistävetämiseen syntyy säännöllisesti mahdollisuuksia, ja aina joku käyttää niitä hyväkseen, ennen kuin markkinamekanismi poistaa tilaisuuden. Jos välistävetäminen tuottaa valtaa ja tätä valtaa käytetään uusien välistävetämismahdollisuuksien luomiseen, vapaa markkina on itse asiassa vain väärinkäyttäjien temmellyskenttä, jossa sopimuksia tehdään vain, koska parempiakaan ei ole tarjolla.
8. Kasvottomuus.
Koska markkinoilla käytetään yleensä kirjanpitojärjestelmänä rahaa, kuluttajat eivät voi tietää, millä keinoin tuotteen hinta on saatu sellaiseksi kuin se on. Jos yrityksellä on mahdollisuus toimia likaisemmin ympäristössä A kuin ympäristössä B, sillä on kilpailuetu yritykseen nähden, joka voi toimia vain ympäristössä B. Tämä ohjaa yrityksiä käyttämään hyväkseen markkinasääntelyn heikkouden siellä, missä sitä vain on -- esimerkkinä halpatuotanto maissa, joissa työntekijöiden ihmisoikeuksien valvonta tai firmojen ympäristövastuu on olematonta.
Kuluttajien ei voi olettaa seuraavan loppuun asti, mitä heidän rahoillaan tehdään. Niinpä vapaat markkinat luonnostaan luovat tilanteita, joissa yhden kulutusvalinta on toisen mahdollisuus hyväksikäyttöön.
Valot päälle.: Tässä on kyllä nyt niin paljon disinformaatiota, että toivottavasti kukaan ei ota tosissaan. Ja hullulta kuulostaa, että joku tosissaan kannattaa monopoleja vielä tänään päivänä kun kaikki informaatio on helposti löydettävissä. Oon sitä mieltä että jos joku toimija tuottaa jonkun palvelun/tavaran paremmin kuin toinen, ostan mielummin sen palvelun, ja siihen liittyy moni asia, ei pelkästään hinta. Ja se on laissa kiellettyä että tuottajat yhdessä sopisivat tuotannosta ja hinnasta. Kutsutaan myös kartelliksi. Rehellisyyden nimissä, näissä järjestelmissä on tietysti haittoja ja vikoja, sekä jotkut osaa kieroilla järjestelmän avulla itselleen paremman taloudellisen tilanteen. Monopolit ei kuitenkaan ole ratkaisu, eikä kilpailun sääntely, koska ne estävät tasa-arvon toteutumisen, sekä vapauden valita se paras vaihtoehto. Kilpailu kannustaa olemaan muita parempi, mikä näkyy asiakaspalvelunlaadussa, hinnoissa, laadussa ja niin edelleen.
atehwa: Jotenkin kommentistasi tulee sellainen olo, ettet ole oikeasti lukenut, mitä tällä sivulla lukee :) Mutta ei se mitään! Oletko tosiaan sitä mieltä, että monopoli-, trusti- ja kartellilainsäädäntö eivät ole kilpailun sääntelyn muotoja? Vai eivätkö ne ole hyödyllisiä? Vai kannatatko sittenkin tällaista sääntelyä?