Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
(nettipäiväkirja 24.09.2026) Epäilen, että tästä on tulossa vähän pitkä ja sekava kirjoitus. Ensiksi haluan sanoa, että en halua rajata kenenkään vapautta itsemäärittelyoikeuteen. Tämä on nimittäin se oikeus, joka sukupuolikeskustelussa tunnetaan nykyään usein eniten uhatuksi, mutta tietysti muutkin ihmisoikeudet, kuten oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, ovat tärkeitä, ja ihme kyllä, tätäkin oikeutta nykyisessä sukupuolikeskustelussa joskus uhataan.
Ensin selitän nykyisen identiteettipoliittisen "oikean" tavan suhtautua sukupuoleen sellaisena, kuin olen sen ymmärtänyt keskusteluista. Siinä sukupuoli on ihmisen ominaisuus, ja sukupuoli määrittyy sen mukaan, mitä ihminen "tuntee" olevansa. Pohjimmiltaan siis jokaisella on oikeus määritellä sukupuolensa, koska vain ihminen itse voi tietää, mitä sukupuolta hän tuntee olevansa. Sukupuoli, taas, on epäselvä käsite. Sukupuolia on ainakin "nainen" ja "mies" ja lisäksi lähes varmasti "muunsukupuolinen" eli "muusu" ja "sukupuoleton". Koska sukupuoli on ihmiselle tärkeä ominaisuus (viite puuttuu), ympäristön tulee ottaa kunkin ihmisen sukupuoli huomioon siten, että tukee toimillaan ihmisen omaa kokemusta tämän sukupuolesta ja siten vähentää ihmisen dissonanssia (tai dysforiaa) siitä, mitä sukupuolta tämä on. Eli: ihmisillä on parempi olla, kun heitä kohdellaan sen sukupuolen mukaan, jota he tuntevat olevansa. On hiukan epäselvää, mitä tarkoittaa naisena/miehenä/muusuna kohteleminen, mutta se tarkoittaa vähintään sukupuolittuneiden sanojen käyttöä oikein, kun tästä ihmisestä puhutaan: tyttöä kutsutaan tytöksi, poikaa pojaksi, sukupuoletonta esimerkiksi nuoreksi, ja ihmisistä käytetään nimiä, jotka he tuntevat omikseen tai sukupuoli-identiteettinsä mukaisiksi.
Sitten aion selittää, millaisen käsityksen sukupuolesta olen itse omaksunut lapsena. Kuten vielä myöhemmin saatte huomata, en todellakaan halua esittää vastakkainasettelua näiden kahden käsityksen välille, vaan pikemminkin etsin synteesiä niistä.
En tiedä, onko minulle opetettu tämä käsitys vai onko se omaa päättelyäni tai kokemusteni tarkastelua, mutta olen oppinut näkemään sukupuolen näin: pohjimmiltaan ihmiset eivät ole mitään sukupuolta. Sukupuolet eivät ennaltamäärää yhtään mitään, vaan ihminen kasvaa ilmentämään sukupuolista käyttäytymistä enemmän tai vähemmän elämänsä aikana. Eli sukupuolet ovat vähän kuin työvälineitä: niitä voi ottaa elämäänsä niin kuin muitakin rooleja, vaikkapa työntekijän, vanhemman, bilehileen ja nörtin rooleja. Tässä ajattelussa sukupuolen ja luonteenpiirteiden välillä ei ole olennaista eroa, paitsi ehkä se, että sukupuoli on vielä huonommin määritelty kuin useimmat luonteenpiirteet (mitä ihmettä tarkoittaa käytännössä, että on henkisesti mies?). Kuitenkin on olemassa stereotyyppisen sukupuolisia käytöstapoja (voin esimerkiksi kikattaa larpatakseni tyttömäisyyttä), joista voi valita omaan palettiinsa kaikenlaista sen mukaan, mikä on viihtyisää.
Lisäksi näistä molemmista riippumatta, uudesta ja "vanhasta" sukupuoli-identiteetin katsantotavasta riippumatta, on olemassa tiettyjä fyysisiä ominaisuuksia, jotka yhdistetään tiettyihin sukupuoliin. Itse en panisi kummoista painoarvoa sille, pystyykö siittämään lapsen, kun arvioidaan, onko joku mies vai ei. En haluaisi sotkea sitä sukupuoleen, koska on niin paljon ihmisiä, joille on epämiellyttävää, että heidän sukupuolensa määritellään ulkoa heidän fyysisten ominaisuuksiensa perusteella.
Omaan sukupuoliajatteluuni on kuulunut, että koska sukupuoli on yksi stereotyyppi muiden joukossa, on vahvasti sukupuolisten ihmisten käytös stereotyyppisempaa kuin niiden, joiden sukupuoli on häilyvä. Sukupuoli on siis rooli, jota voi valita esittää (ja lähestyä stereotyyppia) tai heittää pois (ja etääntyä stereotyypista). Tällä tavoin ne, joilla ei ole sukupuoli-identiteettiä, olisivat enemmän omia luonteitaan, koska heillä on yksi stereotyyppi vähemmän determinoimassa käytöstä ja luonnetta.
No. Olen sitten saanut huomata, että tämä ajatustapa ei aina toimi, koska on niin paljon ihmisiä, jotka oikeasti tuntevat olevansa jotain sukupuolta ja joille ei siksi ole ollenkaan valintakysymys, millaisia stereotyyppeja he noudattavat. (Tokihan ihminen voi tuntea olevansa mies ja noudattaa silti kaikkia naisen stereotyyppisia käytöstapoja, ja tämän voi tehdä olivat fyysiset sukupuoliominaisuudet mitä tahansa -- mutta ehkä se juuri aiheuttaa sitä ristiriitaa, joka on minulle niin tuntematonta subjektiivisella tasolla?) Olen siis tahattomasti vähätellyt ihmisten tuntemusta omasta sukupuolestaan, koska en ole itse kokenut, että oma sukupuoleni olisi minulle jotenkin annettu -- olen kokenut, että valitsen tai olen valitsematta sen, joka päivä, sillä miten käyttäydyn. Yhtenä päivänä pinkki reppu, toisena totisen harmaa.
Mutta olen sitä mieltä, että ehdottomasti on olemassa ihmisiä, joille sukupuolikokemus ei ole sisäsyntyinen eikä selvä, ei ehkä olemassakaan. Olen itse sellainen. Ne, jotka kokevat vahvasti jotain sukupuolta, päättelevät tästä usein seuraavasti: ei tunne olevansa sukupuolta -> ei sukupuoliristiriitaa -> cis -> sitä sukupuolta, jota on virallisesti.
Tämä on minulle loukkaavaa, vaikkei nyt ehkä aivan hirveän vakavasti loukkaavaa. En pysty hyväksymään tätä hyppäystä statuksesta "ei ole harmissaan, että pidetään miehenä" statukseen "tuntee olevansa mies". Ne ovat minusta ihan eri asioita. Niin kuin minä olen katsonut muiden sukupuolen etsintää omasta näkökulmastani ja ollut ymmärtämättä, miten vahva kokemus se voi joillekuille olla, niin katsovat muut minun sukupuolen etsinnättömyyttäni eivätkä ymmärrä, miten olematon kokemus se voi olla. Ja eikö tarkoitus ollutkin juuri korostaa sitä, miten ihminen itse asian kokee? Miten ihmeessä minun kokemuksiani ("tuntee olevansa mies") nyt yhtäkkiä määritelläänkin sen perusteella, miten muut minuun suhtautuvat ("ei harmistu, kun luokitellaan mieheksi")?
Joten ehkä pääsisin nyt vihdoin viimein siihen synteesiin.
Tärkeintä minun näkökulmastani on se, että ihmiset ovat onnellisia ja että heillä on eheä, turvallinen olo niin itsessään (mielenterveyden kannalta) kuin yhteisöissään ja yhteiskunnassa (mihin oikein pyrin). Siksi ensiarvoisen tärkeää on tukea ihmisten hyvää oloa ja noudattaa heidän ohjeitaan siitä, miten heihin viitataan ja suhtaudutaan. Ei se ole vaikeaa! Se, ettei kykene käyttämään ihmisestä hänen uutta, itse valitsemaansa nimeä, on vähän kuin ei kykenisi sanomaan norsua norsuksi kun se osoittautuu norsuksi eikä mursuksi.
Kukaan ei edelleenkään tiedä, mitä sukupuolet tarkoittavat. Jos joku sanoo "olen nainen" ja tarkoittaa sillä "haluan perustaa perheen peniksellisen ihmisen kanssa", se on tavallaan OK, mutta olisi parempi sanoa "haluan perustaa perheen peniksellisen ihmisen kanssa" koska jos sanoo "olen nainen" ja luulee sen automaattisesti tarkoittavan myös tätä tarkempaa asiaa, tulee tasan varmasti väärinymmärretyksi jossain yhteydessä. Jos sanoo "olen nainen" ja tarkoittaa sillä "tunnen olevani nainen", ei oikeastaan voi erehtyä, mutta harmi kyllä voi silti tulla väärinymmärretyksi.
Eli tavallaan sukupuoli on edelleen täydellisen turha käsite, sillä vaikka ihmiset voivatkin kertoa, mikä heidän sukupuoli-identiteettinsä on, kyseinen identiteetti voi sitten kuitenkin realisoitua käytökseksi ihan miten vain, ja ainoa tapa kertoa miten on tiettyä sukupuolta, on kertoa se, siis että mitä se sitten käytännössä merkitsee. Jos mitään.
Ja tämä on maailma, jossa me minun kaltaiseni ihmiset, joilla ei ole mitään hajua, miltä "tuntuu olla jotain sukupuolta", pärjäämme myös hyvin. Jokainen kertokoon, edellyttääkö hänen sukupuoli-identiteettinsä muilta toimia. Jos edellyttää, yleensä nämä toimet ovat aivan kohtuullisia eikä niiden noudattamisessa ole mitään vaikeaa. Ihan turhaan valitetaan siitä, ettei mitään saa sanoa.
Älä oleta. Kuuntele. Opi.