Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Ehkä minun pitäisi aloittaa lopusta: mikä on sukupuolipahan loppu, mikä on se varsinainen "paha", mitä sukupuolissa on? Sukupuolet aiheuttavat joskus tilanteita tai pysyviä asetelmia, jossa ihmisten vapaus kärsii. Tätä tapahtuu kahdessa muodossa. Ensinnäkin ihminen voi sukupuolensa tai sukupuolikäsityksensä takia asettaa itselleen sellaisia rajoitteita, jotka rasittavat häntä, kuten kiellon itkeä, haista hielle tai näyttää vartaloaan. Toisekseen ihmiseen voi kohdistua ulkopuolisia rajoitteita hänen sukupuolensa perusteella, esimerkiksi odotuksia kiltteydestä tai siitä, minkä mittainen tukka saa olla. Vapauden rajoittuminen puolestaan saa ihmiset onnettomiksi tavoilla, joita he eivät aina itse huomaa. Osa roolien tuomista rajoituksista on ihmisten avoimesti vihaamia, osa näkyy esimerkiksi siinä, että ihmiset kostavat nonkonformistille, joka ei asetu samaan muottiin kuin he.
Mutta sukupuolista pahaa ei ole kaikkialla, missä on sukupuolia. Joskus miehet ja naiset kohtaavat rooliensa vankeina, joskus niiden hyödyntäjinä, joskus täydellisesti niiden ulkopuolella. Joskus kaikki osapuolet ovat tietoisia rooleista, mutta se aiheuttaa vain huvittuneisuutta. Siksi en usko, että sukupuolipahan alkuperä on sukupuolissa. Missä ihmeessä se sitten on? Mikä saa ihmiset asettamaan itselleen ja toisilleen rajoitteita, ja miksi he eivät osaa suhtautua ihmisiin, joiden sukupuolta he eivät tiedä? Ja jos sukupuolipahan alku ja juuri saadaan löydetyksi, miten tällainen prosessi voidaan estää? Tärkeitä kysymyksiä, eivätkä muuten rajoittuneita sukupuoliin: samat ongelmat tulevat vastaan muidenkin roolien kanssa.
Lienee selvää, että sukupuolipahan säilyttäjä on kulttuuri: ilman kulttuurillista perintöämme ei olisi mitään kanavaa, jota pitkin sukupuoliset odotukset välittyvät. Sukupuoliset käytöstavat voivat olla perinnöllisiä, mutta biologia ei voi selittää ihmisten pelkoa poiketa näistä malleista. Siedettävän yksinkertaisen lähestymistavan saamme, jos katsomme, mitä sisältöjä kulttuurin on välitettävä, jotta sukupuolirajoitukset ylipäänsä pääsevät toimimaan.
Ensinnäkin kielen on kannettava niitä sanoja, jotka auttavat luokittelemaan maailman siten, että rooliodotuksia ylipäänsä pystyy kohdistamaan. Tällaisia sanoja ovat tietysti "mies" ja "nainen" mutta myös "nyhverö", "miehenkipeä", "tunnollinen", "hulvaton" ja niin edelleen. Toiseksi, kulttuurin on kannettava käsityksiä, stereotypioita, siitä, miten eri luokitukset liittyvät toisiinsa. Esimerkiksi mies ei voi olla miehenkipeä, tytöt ovat sosiaalisia, kutominen on naisten työtä ja niin edelleen. Ja viimeiseksi, kulttuurin on kannettava arvoja, jotta tietyt luokitukset vaikuttaisivat houkuttelevilta ja tietyt pelottavilta: huolimaton nainen on epäilyttävä, nyhveröt säälittäviä, sosiaalisuus kannustettavaa.
Feministinen kritiikki on edennyt tätä hierarkiaa päinvastaisessa järjestyksessä. Laajamittaisen feminismin ensimmäiset aallot (käsittääkseni teollistumisen yhteydessä 1800-luvulta 1900-luvun puolelle) enimmäkseen hyväksyivät erilaiset naisellisuuden assosiaatiot, mutta pyrkivät nostamaan niiden arvostusta, erityisesti naisten tekemän työn arvostusta. 1960-luvun "uuden aallon" feminismi veti luokitukset suurennuslasin alle; tältä ajalta on peräisin se (minun kokemuksestani hyvinkin uskottava) ajatus, että miehen ja naisen sukupuoleen ei liity luonnostaan mitään roolia. Ei siis ole miesten ja naisten töitä, ei miehisiä ja naisellisia käytöstapoja, tai oikeastaan, niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka on "mies" ja kuka "nainen" (miesten ja naisten ero). Ja vaikka molemmat näistä feminismeistä elävät yhä, tuli vielä uusi aalto (moderni/postmoderni feminismi?), joka alkoi kyseenalaistaa sanoja. Mitä esimerkiksi tarkoittaa sukupuoli, mikä on "perhe", mikä "perheen pää"? Onko oikeasti olemassa "frigidiys"? Ensin siis puhuttiin siitä, mikä on hyvää, sitten siitä, miten asiat ovat, sitten siitä, mitä asioita oikeastaan on olemassa. Viimeiseen liittyy käsitteiden demarkaatio-ongelma.
Koska sukupuolirooleihin liittyy monia kyseenalaisia käsityksiä, kaikki nämä ovat pohdinnan arvoisia aiheita. Miten suojata ihmisiä siltä kulttuurilliselta perinnöltä, josta vapaudenrajoitukset aiheutuvat? Ulkopuolisten ihmiseen kohdistamat odotukset ovat räikein esimerkki, puhdasta yhteiskunnallista syrjintää. Useimmiten riittää, että yksilö tiedostaa tarpeeksi selvästi, että häntä syrjitään. Se antaa hänelle kyvyn nousta status quota vastaan, levittää käsityksiään ja liittoutua muiden kanssa. Joskus joutuu näkemään vaivaa siihen, että kyseenalaistavat käsitykset otetaan vakavasti. Esimerkki tästä tällä hetkellä on se, ettei tahdo voida puhua vakavasti ihmisten kanssa siitä, että rajoitus olla käyttämättä tyllihametta on ihan oikea rajoitus. Vakavasti ottamista pystyy edistämään sillä, että puhuu maltillisesti siitä, kuinka rajoittavat käytösmallit ovat todellinen ongelma.
Mutta mitä tehdä rajoituksille, joita ihmiset kohdistavat itseensä? Kysymys on ennen kaikkea kasvatuksellinen (mihin oikein pyrin), enkä usko, että lapsen mieltä pystyy tosissaan suojaamaan näiltä vaikutuksilta. Paras suoja onkin opettaa lapset ajattelemaan ihan itse ihan omilla aivoilla, ja oudot arvot, kyseenalaiset kategorisoinnit, ja merkityksettömät käsitteet antavat siihen oivallista ruokaa. Siis: opettakaamme lapsille käsitteiden yhteydessä se, mitä niillä yritetään tarkoittaa ja mikä siinä on ehkä ongelmallista. Minä uskon vakaasti, että sukupuolirajoitukset karisevat, kun ihmiset pikku hiljaa oppivat olemaan ihan omia itsejään, vapaita.
Joskus kuulee esitettävän käsityksen, että tyttöjen ja poikien eroista olennainen osa on myötäsyntyistä, ei siis vain fyysisistä eroista, vaan myös käyttäytymismalleista, kiinnostuksen kohteista ja niin edelleen. En kiellä, etteikö biologinen sukupuoli voisi vaikuttaa toinen toistaan salakavalammilla tavoilla ihmisen ominaisuuksiin, mutta suhtaudun silti ynseästi tähän luonnollisuuskantaan. Tämä johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin luonnollisuutta käytetään usein selittelynä sille, ettei mitään oikeastaan ole tehtävissä eikä tarvitsekaan tehdä. Paitsi, että tämä jättää räikeästi huomiotta sen, että sukupuolten väliset erot eskaloituvat usein ihan todellisiksi oikeudenmukaisuusongelmiksi, se myös perustuu omituiselle ajatukselle, että kaikki luonnolliset asiat ovat toivottavia tai väistämättömiä. Luonnollisuus on kyllä hyvä heuristiikka hyvään elämään, mutta on selvää, etteivät ihmiset kaikessa voi seurata luonnollisuuden vaatimuksia menettämättä onnellisuuttaan.
Toisekseen, ihmiset eivät useimmiten näytä tajuavan, miten täydellisen vallitsevaa sukupuolinen indoktrinaatio on. Lapset kuulevat kaiken, ja jokainen sukupuolitettu kuva, jokainen äänenpaino, joka kerta, kun yhteen ihmiseen kiinnitetään enemmän huomiota kuin toiseen, ja jokainen vääryys jää lapsen mieleen, eikä ole ollenkaan yllättävää, että lapset enimmäkseen valitsevat konformismin selviytymiskeinokseen näiden, kuten useimpien muidenkin yhteisöllisten paineiden edessä. Siksi sukupuolikysymyksiä ei voi jättää huomiottakaan: lapset kyllä kiinnittävät niihin huomiota, vaikket itse kiinnittäisi.
Lopuksi haluan tuoda esiin esimerkkejä asioista, joita lapselle pitää opettaa. Ensinnäkin lapsille on hyvä näyttää, että he voivat ottaa pojan tai tytön roolin siten, kuin parhaaksi näkevät. Heidän on hyvä huomata, että suuri osa medioiden ihmiskuvista on ainakin jollain tavoin stereotyyppisia: julkinen moninaisuus on suurempi, ja yksityinen moninaisuus -- vielä suurempi. Lapset on syytä opettaa kyseenalaistamaan yhteiskunnallisia arvostuksia, kysymään sitä, mistä työn arvo todella tulee, ja miettiä, kuka ansaitsee korkeaa palkkaa ja millä perusteella. Useissa sanoissa on syytä käydä läpi sen eri merkityksiä, syitä, miksi sanaa käytetään, ja eritoten värittyneissä sanoissa (kuten "vanhapiika", "paska" tai "kestävä parisuhde") käydä läpi, miten ihmiset suhtautuvat niihin ja miksi.
Tavallani olen siis hyvin optimistinen: minusta sukupuolipahan säilymisen syy ei ole salaliitto eikä ihmisten pahuus, vaan ihan yksinkertainen tietämättömyys, puutteellinen itsetietoisuus. Ja siihen, kuten hämmästyttävän moneen muuhunkin ongelmaan, parannus tulee lisäämällä ymmärrystä.
kategoria: kulttuuri kategoria: seksuaalisuus kategoria: kasvatus