Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Usein kuulee, että nykyaika on "individualistista". Tällä tarkoitetaan monia erilaisia asioita: joskus individualismia käytetään synonyymina egoismille, joskus yksinkertaisesti lyhytnäköiselle ahneudelle; joskus sillä tarkoitetaan kulttuurikentän pirstoutumista siten, ettei suurta yhtenäiskulttuuria enää ole. Individualismi onkin epämääräinen käsite, joka tarkoittaa yksilön tai itseyden korostamista tavalla tai toisella. Mikä tämä tapa on, jää yleensä tarkemmin määrittelemättä.
Siinä mielessä nykyaika on individualistista, että yksilöiden toimintaa korostetaan yhteisöjen jäädessä taka-alalle. Olen huomannut kirjoittaessani tarinoita, että on hirveän vaikeaa puhua ihmisistä kollektiivisesti: että jokin ryhmä "ajatteli" jotain tai teki jotain. Jokainen ryhmä koostuu yksilöistä, ja melkein asiassa kuin asiassa ryhmän jäsenten asenteet, toimintatavat ja roolit eroavat tavalla, joka tekee kollektiivisen puhumisen jotenkin karkeaksi, valheelliseksikin. Myös lehdissä näkee (onneksi!) yhä harvemmin kannanottoja, joiden mukaan "suomalaiset" ovat sitä tai tätä mieltä tai "talouselämä" vaatii jotain. Yleensä mediassa annetaan ääni joko jollekin yksilölle, joka saa edustaa tiettyä yhteisöä tai ryhmää, tai sitten tilastolle. Mutta tilasto on eräänlainen projektio ihmisten mielistä, eikä se voi tehdä oikeutta sille moninaisuudelle, joka oikeasti vallitsee noiden vastausten takana. Siksi tilastojen tulkinta on varovaista ja hillittyä. Kysymyksiin vastanneet ihmiset eivät muodosta varsinaista kollektiivia, vaikka kuinka olisivat vastanneet samaan kysymykseen samalla tavalla.
Tällainen individualismi on mielestäni positiivista, koska mielestäni se auttaa ihmisiä paremmin ymmärtämään todellisuutta. Yhä useammin ryhmät määritellään sen perusteella, millaisia yksilöitä niihin kuuluu, sen sijaan, että yksilöt määriteltäisiin sen perusteella, mihin ryhmiin he kuuluvat. Tämä on oikein: ryhmällä ei ole "piirteitä" ilman jäseniään, joten ryhmä ei voi määritellä jäsentään muuten kuin sen kautta, mitä muita jäseniä ryhmällä on. Asiaa hämärtää se, että on paljon sanoja, joita käytetään sekaisin yhteisön ja yksilöominaisuuden niminä. Kun sanomme, että X on "sosialisti", saatamme viitata yhtä hyvin ajatustapaan kuin tiettyyn ryhmään kuulumiseen. Mutta jos emme tarkalleen tiedä, mistä ryhmästä puhumme, on ryhmätulkinta toivottoman epätarkka merkitykseltään: ei kenestäkään voi väittää, että hän on jossain mielessä samassa yhteisössä jokaisen kanssa, joka päättää kutsua itseään sosialistiksi. Lisää tästä jaottelusta on sivulla, jolla selitetään, miksi ajatuksiaan on helpompi vaihtaa kuin ajatustensa nimeä.
Individualismi viittaa siis ainakin siihen, että yksilöt nähdään yksilöinä riippumatta siitä, mihin ryhmiin he kuuluvat (ja millä perusteella). Tämä on myös olennainen edellytys syrjinnän poistumiselle. Mutta individualismilla on toinen, henkilökohtainen merkitys: se tarkoittaa, että henkilön itsemäärittelyssä korostuu hänen yksilönsä. Individualisti ei määrittele itseään eri yhteisöjen jäsenenä, vaan ensisijaisesti yksilönä, jolla on omat mielipiteensä, omat tapansa ja joka lisäksi (tai näiden takia) kuuluu johonkin yhteisöön. Tämä on hyvin tärkeää. Vahvasti yhteisöjen kautta itsensä määrittelevä ihminen on taipuvainen muuttumaan yhteisöjensä mukana. Tämä tarkoittaa, että ihminen on altis yhteisölliselle vallankäytölle. Individualismin ymmärtäminen ahneudeksi on nähdäkseni seurausta tästä ajatuksesta ja lisäoletuksesta, että ihminen tarvitsee yhteisöllistä tarkkailua ja rajoittamista osatakseen käyttäytyä siivosti ja kohtuullisesti.
Mutta oletus on väärä. Ihminen tarvitsee kyllä toisia ihmisiä oppiakseen elämään toisten ihmisten kanssa, mutta yhteisöt eivät ole mitään kaikkivoipia valtiaita, jotka eivät voi tehdä virheitä. Tyhmä yhteisö on itse asiassa paljon vaarallisempi kuin tyhmä yksilö, sillä tyhmän yksilön rajoittaminen vaatii vain yhteisön yksimielisyyteen pääsemistä, kun taas tyhmän yhteisön muuttaminen on pitkällinen ja kivulias prosessi (sovinnaisuuden ongelmista). Mitä enemmän yksilöt antavat yhteisöjensä ohjailla mielipiteitään, sitä varmempaa on yhteisömielipiteiden muodostus: mielipiteiden, jotka ovat yhteisössä julkisesti hyväksyttyjä vaikka niitä ehkä yksityisesti epäiltäisiinkin, ja joita ei lähdetä kyseenalaistamaan, koska niiden tiedetään olevan yhteisössä hyväksyttyjä. Yksilömielipiteiden typeryyden syyt, eli kapea näkökulma ja rajallinen mahdollisuus miettiä, eroavat yhteisömielipiteiden typeryyden syistä, eli joukkopaineesta, hitaasta tilannereagoinnista ja yhteisön sisäisistä asemista. Mutta typeryys on typeryyttä, ja jos pitää valita itsepäisyyden ja massatyhmyyden välillä, on itsepäisyys ilman muuta parempi.
Olen siis sitä mieltä, että meidän pitäisi olla ylpeitä individualismistamme. Meidän oikeutemme on vaikuttaa kanssaihmisiimme, mutta velvollisuutemme on edes yrittää saada heidät ymmärtämään, miksi haluamme heidän tekevän tai ajattelevan tietyllä tavalla. Ennen kaikkea ihmisten on hyvä olla periaatteellisia: mitä selkeämmin tiedämme, mihin itse uskomme, sitä paremmat eväät meillä on tarkastella vastaan tulevia asioita omien näkemystemme valossa, ja sitä nopeammin olemme valmiit liittymään yhteen tarpeen vaatiessa yhteisten tavoitteiden edistämiseksi.
Individualismi on muuten liberalismin yksi muoto.