Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
(nettipäiväkirja 16.04.2024) Minä olen alkanut epäillä viime aikoina, että se, mihin erikoistun, siis erikoiset vahvuuteni, ovat jotenkin vanhentuneita. Minun erityisalaani on olla innostunut; kohdistaa kiihkeä kiinnostus erilaisiin asioihin, iloita niistä, oppia uutta, pohtia ja keksiä. Olen kyllä itsekin muuttunut (lue vaikka kirjoitukseni katkeruudesta), mutta vielä enemmän minulla on tunne, että maailma on muuttunut ympärilläni, sen säännöt ovat muuttuneet, sen ihmiset ovat muuttuneet ja niitä hallitsevat uudet lait, joiden kanssa en oikein pärjää. Minä olin pitkään poissa kiireiden vuoksi, ja kun palasin, ei ollut oikein mitään, minkä luokse palata.
Konkreettisesti hankaluus näkyy siinä, että minulla on vaikeuksia löytää ihmisiä, joiden kanssa pystyisin puhumaan asioista, jotka minua kiinnostavat. Aiemmin sama ongelma on ollut tiettyjen aiheiden kanssa -- minulla on aina ollut puheenaiheita, joihin tarvitsee paljon taustatietoja -- mutta nyt tuntuu, että ihan "helpotkin" aiheet, sellaiset kuin vaikkapa ruotsalaisiin tutustuminen tai metsässä kävely, aiheuttavat ihmisille vaikeuksia, vaikeuksia keksiä mitään sanottavaa; mielenkiintoa ehkä kyllä, mutta ei osallisuutta, ei mitään mitä peilata ja kehittää eteenpäin...
Eikä kyse ole vain puheesta. Minä olen pitkään antanut ihmisille ehdottamalla mahdollisuuksia tanssiin, kokeiluihin, peleihin, uskaltamaan. Onko se vanhentunutta?! Eivätkö ihmiset enää tarvitse kokemuksia? Vai enkö vain löydä heitä? Olenko aina väärässä paikassa ja ajassa?
Minulla on tunne, että korona on pirstonut ihmisten luottamuksen siihen, että ulkona, näkymättömissä, tuntemattomissa paikoissa olisi asioita, jotka ovat tutustumisen arvoisia ja jännittäviä. Tai että asioita ei kannata kokea yhdessä, koska siihen liittyy sosiaalista ahdistusta. Mutta en tiedä, onko koronaeristys se, joka rikkoi kaiken, vai olenko itse esimerkiksi liian vanha, kasvanut ulos maailmasta, enkä enää huomaa asioita jotka kuohuttavat ihmisiä nyt.
Minä yritän olla edelleen hyödyllinen ja vastata siihen tarpeeseen, mikä maailmalla on minulle nyt. Yritän olla luotettava, hyödyllinen, opettaa ikätovereilleni millainen on maailma, jossa kaikilla on täysi itsemäärittelyoikeus, kertoa nuoremmilleni oman alani (ohjelmoinnin) kokemusta, antaa tilaa ja järjestää, mutta haluaisin silti ymmärtää, missä tämä homma on rikki; mihin hävisi innostunut keskustelu? Enkä voi luovuttaa siitä, että pidän ilon ja naurun puolta, sillä siitä luopuminen on kuin luopuisi auringon nousemisesta.
Pakko yrittää järjestäytyä pitämään ihmeellisyyden, yllättävyyden ja sadunomaisuuden puolta, kunhan keksisi, mikä sen lipun nimi on, jonka luokse tässä kokoonnutaan.