Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Aikuisella on aikuisen murheet, ja minä olen tottunut jo tosi pitkään olemaan se, johon muut luottavat, ja joka huolehtii muiden tarpeista. Mutta onhan minulla sentään sekin puoli, joka ei ole tarpeeseen vaan taikaan, se osa, joka ei pyri huolehtimaan vaan luomaan jotain hämmentävää ja uutta, se taso, joka on esteettinen eikä tavoiteorientoitunut. Ja kun elämä on ollut pitkään vähän suorituskeskeistä, on hyvä raottaa oman mielensä verhoa, kurkata toiselle puolelle ja varmistua, että siellä on vielä jotain. Sillä minkä arvoinen minä olisin, jos tekisin vain sitä, mikä pitää?
Oman luovan puolensa voi mokata aika monella tavalla. Ehkä unohtaa, mitä kaikkea jännää voi tehdä? Kun on pitkästä aikaa vapaata aikaa, voi olla niin väsynyt, ettei tule enää mieleen mitään, mitä sillä ajalla olisi voinut tehdä. Ei muista puihin kiipeämistä, veden läiskyttämistä rantahiekalle, pieniä maamerkkejä, joita voi rakentaa muiden hämmentämiseksi... tai itse tehtyjä "uutislehtiä" ja "ilmoituksia", runoja, kuvakollaaseja. Ehkä muistaa, mitä voi tehdä, mutta sen tekeminen ei tunnukaan miltään? Jos on tarpeeksi stressaantunut, jopa itsensä toteuttaminen tuntuu väkisin väännetyltä, eräänlaiselta omien odotusten täyttämiseltä: minä menen keinuun, koska tiedän, että sen pitäisi olla hauskaa ja hullua, ja onko se? No ei.
Mikä kaikkein vaikeinta, ehkä minä olen vielä olemassa ja minun ajatukseni edelleen luovia, mutta koko ympäristöni on epäsynkassa kanssani ja lakannut heijastamasta ja peilaamasta sitä, mitä minä sille annan. Ehkä kukaan ei haluakaan lähteä mukaani, kun tanssin? Ehkä ihmisiä vain pelottaa, jos puhun heille? Lehtien jutut eivät olekaan mageista aiheista? Jos minun puuhasteluni on samanlaista, kuin kuusikymppisten prätkäpuuhastelu?
Mutta paskanko sillä on väliä! Minä juoksen auringonlaskuun ja kierrän maailman ympäri. Minä luon maailman uusiksi, teen ohjelmat, joita kukaan ei olisi osannut haluta, ennen kuin näki ne olevina. Minä kirjoitan runon, joka koskettaa minua. Ja jos niitä ei nyt olekaan, kyllä joskus syntyvät vielä ne ihmiset, joita minun runoni myös koskettaa.