(toiminnot)

hwechtla-tl: Pariutumisen markkinateoria

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Pariutumisen markkinateorian mukaan ihmisten parinmuodostus muistuttaa markkinoita, joissa jokaisella ihmisellä on "markkina-arvo" ja kaikki yrittävät saada mahdollisimman korkea-arvoisia kumppaneita. Vertauskuva markkinoiden ja parinvalinnan välillä on kuitenkin ontuva monestakin syystä. Ensimmäiseksi ja olennaisimmaksi, parinmuodostus ei ole vaihtokauppa eikä siihen liity lähtökohtaisesti mitään sopimusta. Koska seksistä ei suurimmalla osalla pariutumismarkkinoista anneta mitään muuta kuin seksiä, ei ole mitään mittaria yhden ihmisen markkina-arvollekaan. Onkin melkein yhtä järkevää puhua "keskustelumarkkinoista" joissa ihmisillä on "keskustelullinen markkina-arvo".

Tietysti pariutumisessa on kyseessä markkina siinä perinteisessä mielessä, että pariutumismarkkina on paikka, johon ihmiset tulevat tapaamaan toisiaan ja tutustumaan. Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä kaupankäynnin kanssa eikä tässäkään mielessä ihmisillä ole "markkina-arvoa".

Vaikka markkina-arvo-termi tarkoittaakin siis väistämättä eri asiaa pariutumismarkkinoilla kuin muilla, se ei välttämättä ole järjetön käsite. Sen käyttötavoista olen päätellyt, että sillä tarkoitetaan yleisesti ottaen ihmisen haluttavuutta, siis sitä, kuinka kovasti tekee mieli saada kyseisen ihmisen huomiota, hellyyttä, seksiä tai jälkeläisiä (mutta nämä neljä annettavaa eivät välttämättä aseta ihmisiä samaan haluttavuusjärjestykseen).

Minua ärsyttää, kun ihmiset puhuvat tästä "markkina-arvosta" eli haluttavuudesta, ikään kuin se olisi jotenkin tunnettu ja mitattavissa oleva asia. Yleensä argumentointi on luokkaa "kyllähän nyt kaikki tietää, ketkä niitä haluttuja on". Vaikka ihmisten markkina-arvolle perustuvaa teoretisointia on paljon, en ole edes nähnyt pariutumisen markkinateorian kannattajia, jotka olisivat osanneet antaa tällaiselle markkina-arvolle määritelmän. Tämä, kuten sosiaalinen markkinateoria yleensäkin, ärsyttää minua epätieteellisyydellään. Jos joku vaivautuisi määrittelemään markkina-arvon, voisi oikeasti tutkia, muodostaako se lineaarisen jatkumon, kuinka paljon markkina-arvo vaihtelee subjektiivisen mielipiteen mukaan, ja niin edelleen.

Itse muotoilin tällaisen ehdotuksen, johon Traubert näytti varovaisesti vihreää valoa: jos laitetaan kaikki ihmiset vertaamaan ihmistä X haluttavuudeltaan kaikkiin muihin ihmisiin, X:n markkina-arvo on se osuus ihmisistä, jonka edelle X keskimäärin asetetaan. Tällaisen määritelmän perusteella voisi myös katsoa, kuinka suuri hajonta markkina-arvossa on, vaihteleeko hierarkia paljon arvioijien viiteryhmän mukaan, ja onko se edes hierarkia, eli ovatko haluttavuussuhteet keskimäärin transitiivisia. Tämä olisi paljon rakentavampaa kuin vääntää mutulla siitä, onko jotain markkina-arvoksi kutsuttavaa olemassa vai ei.



kommentoi (viimeksi muutettu 13.07.2013 02:28)