Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
(Tämä sivu on kirjoitettu samaan tyyliin kuin kirjoitin 18-vuotiaana. Jos 16--20-vuotias minä kiinnostaa, kannattaa katsoa vanhat www-sivuni.)
No toki nyt vähän... mutta se on merkityksetöntä. Olisikohan suurin ero se, että 18-vuotiaana en tuntenut ongelmaksi sitä, millainen satuin olemaan, koska uskoin vakaasti, että voin olla mitä tahansa?
Olen viime aikoina käyttänyt hyväkseni niitä sosiaalisia piirejä, jotka muodostin tuolloin yhdeksän vuotta sitten. Vaikken pidä tuolloisen itseni heikkoudesta ja kunnianhimosta, minussa on täytynyt olla jotain söpöä, koska olen löytänyt ja saanut uskomaan itseeni niin monta hienoa ihmistä.
Humis on aivan erityinen. En tiedä, mikä antoi hänelle tämän erityisaseman; ehkä yksinkertaisesti älykkyys ja samat kiinnostuksen kohteet? Joka tapauksessa Humiksen erityisaseman seuraus minun silmissäni oli lähinnä se, että olin vihainen, jos hän ei sattunut tulemaan samoihin käsityksiin kuin minä. Olen edelleen sitä mieltä, että analyyttinen kykyni oli parempi... mutta Humis halusi sitoutua joihinkin ideaaleihin vaikkei niissä olisikaan ollut mitään järkeä, ja minä taas tavoittelin täydellisyyttä. Humiksella on ehkä ollut jälkeen päin ajateltuna laajempi kokemus siitä, mitä kutsutaan "elämäksi". Ehkä minulla on laajempi kokemus siitä, mitä kutsutaan kuolemaksi.
Mutta olen loppujen lopuksi kokenut saman kehityksen joissain muissakin ihmissuhteissani. Jos joku on ollut minusta tarpeeksi fiksu, olen alkanut pitää heitä toiseen tapaan vastuullisena sanoistaan kuin muuten (itsepetos). Mutta nykyään nämä ihmiset eivät ole samaan tapaan heikkoja kuin mitä murrosiässä olimme.
Minä olen ollut todella rauhaton, ja tulen olemaankin. 18-vuotiaana oli tiettyjä merkkejä, joita välttämättä tarvitsin ollakseni "tarpeeksi hyvä", ostaakseni oikeutuksen omalle olemassaololleni: seurustelua, kavereita, osaamista, tuottamista, seksiä. Saatuani nämä asiat saatoin paljon rauhallisemmin tarkastella maailmaa. Yhdessä nämä tarkoittavat sitä, että minulla on tarve tarkastella kaikkea yläpuolelta tai jättää se huomiotta :)
Edelleen, vaikka olen paljon isompi, minulle hämäriksi jääneet alueet kiusaavat minua suuresti. Jostain syystä minulle on ihan oikeasti tärkeää se, että ymmärtäisin, miten iskemispeli toimii. Jos osaisin, en ehkä tekisi kyseisellä tiedolla mitään. Tärkeää on vain ymmärrys. Siinä vaiheessa, kun hallitsen koko maailman, voin rauhassa laskea pääni pielukselle.
Niin, olen rauhaton olento, ja minua johtavat korkeat ideaalit. Itselleni on täysi mysteeri, miksi pidän arvokkaina niitä asioita, joita pidän. Aitous, ymmärrys, jännät tapahtumat, taito... voivathan ne hyviä olla, mutta miksi jotain sellaista, mitä ilman ei voi tulla toimeen? (estetiikka)
Mutta näiden korkeiden ideaalien vuoksi maailmassa on minulle paljon enemmän, kuin monille muille ihmisille. Ikkunani ulkopuolella tummuu taivas, ja tuolla tummuudella on merkitys. Kaiuttimista kaikuu Ellan ja Aleksin "Nuijapäät", jota olen kuunnellut tänään varmaan 10 kertaa; elämän tapahtumat (nekin, jotka eivät toteudu) ovat siinä edustettuina... katson kaikkia ihmisiä ja heidän kasvuaan. Yleensä he eivät huomaa, kuinka ihmeellisiä ovat. Tanssikaa nyt nuijapäät! Salsa, Rumba, Breikki, Foksi, kohta tuutte sammakoksi.
Ja jo 18-vuotiaana istuin huoneessani, yksin, janoten kontakteja muiden kanssa. Ja ilotulitin keskustellessani. Ja kirjoitin hämmentäviä artikkeleita. "Törmään muutoksen ja järjestäytymisen kahtiajakoon aina silloin tällöin.. ehkä pitäisi perustaa uskonto, jossa selitetään, miten voi parhaiten palvella muutosta ja järjestäytymistä... siten, että ne auttavat sitten taas sinua." Edes tyyli ei ole muuttunut yhtään.
Ehkä suurin ero on loppujen lopuksi se, että olen tällä välillä oppinut tosi monta tapaa olla satuttamatta ihmisiä. Jotta mä tulisin entisekseni, mun tarvitsisi olla vain vähän vastuuttomampi (ja vähän ujompi). Mut en mä yhtään ihmettele, että monet ihmiset ei jaksa mun menoa... Tanssikaa nyt nuijapäät!
Olen rauhaton, mutten kärsimätön. Voin odottaa kärsivällisesti kuin hämähäkki saadakseni jonkin päämääräni aikaan. Millään ei ole kiire: jokainen asia, joka on toteutuakseen, toteutuu joko itsekseen hitaasti tai nopeammin auttamalla. Ja toisaalta kaikella on kiire: kun jotain tapahtuu eri aikaan, se tapahtuu myös auttamatta eri tavalla. Jos hankkisin lapseni vasta nyt, kaikki olisi toisin: sekä lapset että ne sosiaaliset suhteet, joita nyt alan väsätä mutta jotka olisin jo väsännyt ellei olisi avioliittoa ollut tässä välissä. (mahdollisuudet eivät toistu)
Tavallaan rauhattomuuteni tekee minusta "edelläkävijän". Monet tuntemistani ihmisistä tulevat perässä, seuraavat ainakin osittain samaa polkua, jonka olen jo kulkenut. Mutta siinä ei kannata yrittääkään jäljitellä minua: ensinnäkään se ei tee onnelliseksi, toisekseen se ei onnistu. :) Minua ei voi yrittää jäljitellä. Ei se ole periaatteessa mahdotonta, vain käytännössä.
Mikä otus minä olen? Tavallisten ihmisten tunteet eivät minua kovin paljon kosketa. Olen kokenut rakkautta ja kiihkoa, mutta ilmeisesti tunnen ne aivan eri tavalla kuin useimmat. Rakkaudesta en tule kovin riippuvaiseksi, joudun itse asiassa näkemään vaivaa sen syntymiseksi; viha kylmentää, ei kuumenna minua; oikeastaan ainoa tosissaan voimakas tunne on kiinnijäämisen pelko :) mutta elämäni ei ole köyhää, sen täyttää todella korkea perusvire: into ja onni...
Miten voi olla yhtaikaa näin itserakas ja epävarma? Helposti: jos katsoo olevansa vastuussa hienoudestaan, voi aina menettää ominaisuutensa vain olemalla panostamatta niihin. Olen koko ajan kehittynyt suuntaan, jossa vaadin itseltäni vähemmän, mutta yhtä hyvin voisinkin hyväksyä yrittämisen ja olla hieno, vaikka se rasittaisi minua.
Ja me tanssimme yhdessä. Jälkeen sammakoiden häiden tanssi alkaa nuijapäiden. Nuijapäät, nuijapäät, tanssikaa nyt nuijapäät! Minä tanssin teidän keskellänne.
(Mutta oikeesti. Jopa mun hitto mielipiteet säästä, mainoksista (suuryritysten vastustaminen) ja seksistä on ihan samoja.)