Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Olen viime aikoina miettinyt, miten pissis- ja ritarietiikka muistuttavat toisiaan. Ihan kuin olisi olemassa jokin erillinen juonne, jokin maailma, jossa tämä etiikka elää omaa elämäänsä irrallaan muusta eettisestä diskurssista. Jos näille etiikoille olisi edes vähän tarkemmat määritelmät, olisi helpompaa miettiä, miten ne eroavat klassisesta hyve-etiikasta, utilitaristisesta etiikasta jne. Ritarietiikasta jotain löytyneekin, mutta onkohan klikkiytyvien tyttöjen ruusunpunaista etiikkaa oikeasti dokumentoitu missään? Ehkä minun pitäisi yrittää. Niihin kuuluvat kaverin velvollisuudet, oikeaoppisen jättämisen säännöt ja ihanan esteettinen ideaali. Luulen, että koko etiikka on jotenkin johdeltavissa lojaaliuden ihanteesta, mutten ole varma.
Ursula K. Le Guinilla (jolta voi muutenkin odottaa yllättäviä asioita) on kirjoitus, jossa hän yrittää luodata hevosunelmaa, ykseyden ja läheisyyden kuplivaa kokemusta. Le Guin itse sanoo, että hänen uskollisimmatkin lukijansa ovat kokeneet kyseisen novellin jotenkin pelottavana ja häiritsevänä (vai ehkä: häiriintyneenä)? Mutta tässä on todella jotain tärkeää. Ei ole pieni juttu, että ihmiset toistelevat ajasta aikaan eettisiä iskulauseita, joiden vähänkin tarkempi tarkastelu on vaikeaa. Miten ihmeessä esimerkiksi Yhdysvaltain kansalaiset nielevät juhlavuuden kuolleiden sotilaiden surunvalitteluissa, kun samalla maassa käydään oikeutta muiden omien (tai joskus jopa samojen) sotilaiden tekemistä kidutuksista ja nöyryytyksistä? Miten pikkutyttöjen kaveriklikeissä suututaan vuosikymmenestä toiseen samanlaisista älyttömistä asioista, miksi suurin osa konflikteja seuraavista ihmisistä haluaa vieläkin selittää kaikki ongelmat sillä, että yksi osapuoli on paha?
Kun ihmiset kerran oppivat paremmin esimerkeistä kuin yleistyksistä, niin itse asiassa äärimmäisen hyvä opetusmenetelmä on tarina. Tarinassa pystyy seuraamaan yksityiskohtia myöten, mistä oli kyse ja mikä johti mihin. Tämä taitaa itse asiassa olla se syy, miksi tarinoilla on niin valtava vaikutus ihmisiin.
Tämä hevoskertomus näyttää olevan muuten jo toinen kertomus, jossa olen missannut Le Guinin vitsin. Kun luin ensimmäistä kertaa Pimeyden vasemman käden, en tajunnut tai osannut kiinnittää huomiota siihen, että siinä olevat avaruusolennot olivat molempineuvoisia (tai ehkä pidin sitä liian itsestään selvänä). Minulla ei ollut tuohon aikaan selkeitä käsityksiä siitäkään, millaisia ihmisten seurustelusuhteiden pitäisi olla, joten en osannut pitää näitä "sukupuolettomia" seurustelusuhteita kovin omituisina, enkä oikeastaan osaa vieläkään. Nykyään sentään tiedän, että kyseinen kirja tuli kuuluisaksi nimenomaan androgyynisen yhteiskunnan kuvaamisesta.
Hevosleirissä olen ilmeisesti missannut sen, että siinä on taas yksi Le Guinille tyypillinen "yllätys" eli se, että se kerrotaankin hevosen näkökulmasta. Le Guin itse kutsuu näitä tarinoita inversioiksi. Minua ei oikeastaan haittaa, että missailen satunnaisesti Le Guinin tarinoiden ideoita, koska yleensä niissä kantavaa on tietyn sosiaalisen tai kulttuurillisen ilmiön tarkka tarkastelu, ei se, että niissä on jokin yllättävä idea tai tarkastelutapa.
Vanha (ja ylimielinen) "en ole optimisti enkä pessimisti vaan realisti" -hokema sai ihan uuden merkityksen, kun meillä kävi duunin kesäseminaarissa menestyskoulutusta tarjoava, kuitenkin ihan hyvä puhuja. Meitä oli yleisössä kaksi ihmistä, jotka eivät suostuneet myöntämään, että optimistinen elämänasenne on paras mahdollinen. Vänkäsimme kivenkovaan, että parempi kuin muodostaa iloisia ja myönteisiä odotuksia ja selittää tapahtumia parhain päin on yksinkertaisesti katsella, ihmetellä ja yrittää ymmärtää sitä, mikä sattuu olemaan. Enemmän iloa on siitä, että yrittää vain oppia kaiken, mitä maailma sattuu antamaan, kuin siitä, että yrittää edes ajatella, mitä se merkitsee juuri nyt minun kannaltani, onko se hyvä tai paha.
Olin tottunut ajattelemaan, että tuota "ei pessimisti vaan realisti" sanovat vain ne, jotka antavat synkkiä ennusteita mutta haluavat korostaa omaa arvovaltaansa ja taitavuuttaan ennustamisessa. Mutta sen voikin hahmottaa myös niin, ettei ota kantaa ollenkaan. Ja sehän on oikeastaan sitten aika zeniläinen tulkinta (länsimainen zeniläinen :)).
Buddhalaisuus ansaitsisi itse asiassa oman sivunsa, onhan täällä jo kanta kristittyjen ja ateistien suhteen.