Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Tiedeuskovainen on joutunut haukkumiseni kohteeksi tässä wikissä (pariinkin kertaan: pahanilmanlintu). Mutta pitäisi varmaan kertoa vähän myös suhtautumisestani hihhuleihin.
Uskonnolliselta suuntaumukseltani olen aika vakaa agnostikko. Mutta kanta siihen, onko jumala olemassa vai ei, on loppujen lopuksi aika vähäinen uskonnollinen sitoumus, ja ennen kaikkea vähäpätöinen. Sitä paitsi ajatuksiaan on helpompi vaihtaa kuin ajatustensa nimeä. Elämän kannalta totuutta enemmän väliä on sillä, kenestä pitää, kuka ärsyttää ja miksi, ja millaiset uskomukset rakentavat kestävää maailmaa.
Pohjimmiltaan ateistien ja kristittyjen välinen köydenveto on malliesimerkki siitä, kuinka halveksunta on helppoa, puolustaminen vaikeaa. Ateistit ovat niskan päällä, koska vain uskovaiset uskaltautuvat tunnustautumaan joidenkin väitteiden kannattajiksi: niinpä ateistien ei tarvitse kuin etsiä niistä ristiriitaisuuksia. Se on yleensä helppoa. En väitä, etteivätkö ristiriitaisuuksien etsiminen ja niiden putsaaminen olisi kunnioitettavia elämäntapoja; soisin vain tieteeseen vakaasti uskovien yrittävän hieman edistyä tässä ristiriitaisuustutkimuksessaan (eikä toistavan sitä samanlaisena jokaisen uhrinsa kohdalla) ja suuntaavan sitä hiukan enemmän omiin ajatuksiinsa, sillä itsekriittisyys on tieteen perusta siinä kuin vertaiskritiikkikin.
Halveksin siis stereotyyppisessa ateistissa / tiedeuskovaisessa / vapaa-ajatettelijassa hänen älyllistä laiskuuttaan, taipumusta valita helpoimmat ja hyödyttömimmät kritiikin kohteet.
Rehellisyyden nimissä minun on sanottava, etten usko, että kristinuskosta voi saada oikein konsistenttia oppia. Äkkiseltään ongelmallisimmilta tuntuvat vapaan tahdon doktriini, jumalan hyväntahtoisuus ja kaikkivoipaisuus... siis juuri nämä, joista on väännetty ties kuinka pitkään. En ole nähnyt selitystä, jossa ei jouduttaisi luopumaan ainakin yhdestä näistä, ja lisäksi on vaikea keksiä selitystä, jossa jumalan toiminnassa olisi nähtävissä juuri minkäänlaista pointtia.
Mutta kristinuskon totuus on todellakin vähän sivujuttu. Oikeastaan keskeistä kristinuskossa on ensinnäkin teoriassa usko Jeesuksen ylösnousemukseen (jolla rivikristitylle lienee itse asiassa erittäin vähän merkitystä) ja toisekseen käytännössä kristinusko moraalijärjestelmänä. Moraalijärjestelmänä, edelleen, kristinusko on kiinnostava ainakin kahdelta kannalta: ensinnäkin, mitä se oikeastaan käskee, ja toisekseen, mitä se saa aikaan.
Moraalikäsitykset ovat kristittyjen keskuudessa niin moninaiset, että sen suhteen ei "kristityiksi" itseään kutsuvien ihmisten välillä ole mitään yhteistä. En oikein ymmärräkään, millä perusteella ylipäänsä kristityt katsotaan saman uskonnon edustajiksi keskenään. Tämä moraalinen monimuotoisuus aiheuttaa sen, että jos kristitty haluaa olla (esimerkiksi sosiaalisen sitoumuksen vuoksi), on yleensä löydettävissä yhteisö, jossa kristinusko tarkoittaa niitä ajatuksia, miten haluaakin ajatella. Ja monet näistä moraalijuonteista ovat hyvin mielenkiintoisia.
Ateistillahan itse asiassa ei ole tyypillisesti parempaa pohjaa moraalisille pohdinnoilleen kuin kristitylläkään. Jotkut tiedeuskovaiset edustavat moraalinihilismiä, mutta käyttäytyvät kuitenkin moraalisemmin kuin heidän näkemyksensä edellyttäisivät. Ongelma on lähinnä se, että vaikkei ihmisen tekemisillä olisi mitään väliä, ts. ei olisi olemassa oikeaa ja väärää, on silti käyttäydyttävä jotenkin. Ja yleensä tapa, tottumus ja terve itsesuojeluvaisto ohjaavat ihmistä käyttäytymään tavalla, joka ei ole räikeässä ristiriidassa yhteiskunnassa vallitsevien arvojen kanssa (toiminnallinen etiikka). Saattaapa löytyä sellaisiakin antikristittyjä, jotka hyväksyvät ajatuksen, että kristinuskon moraalijärjestelmä johtaa pääpiirteittäin samaan käyttäytymiseen kuin mitä he noudattavat ikään kuin huvin vuoksi. Jotkin kristitytkin puoltavat kantaa, että on yksinkertaisesti kätevää, kun raamattuun on kerätty hyvän elämän "best practices".
Niinpä kristinuskon moraalikäsityksiä vastaan hyökätäänkin yleensä pureutumalla ärsyttäviin yksityiskohtiin. Joskus näiden lähtökohdat on osoitettavissa ristiriitaisiksi ja toivoisinkin useimpien kristittyjen pyrkivän rehellisesti luopumaan keskenään ristiriitaisista moraalikäsityksistään. Valitettavasti useimmiten moraalisääntöjen järkevyys on puhtaasti uskon asia tai käytännössä vaikeasti palautettavissa yleisempiin moraaliperiaatteisiin, kuten kysymys esiaviollisen seksin toivottavuudesta tai homouden tuomittavuudesta. Tällaisessa tilanteessa ateistit osoittavat joskus hämmästyttävää epätieteellisyyttä yrittämällä yksinkertaisesti ajaa kristittyjen yli joukkovoimalla, ruokkimalla ja peesaamalla nyt individualismin puolelle heilahtanutta status quota.
Kristinuskon yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen vaikutus onkin sen mielenkiintoisin ja merkittävin puoli. Tässä puolestaan ateistit niputtavat kummallisesti kaikki itseään kristityiksi kutsuvat saman lipun alle: jos olet kristitty, olet yllättäen vastuussa myös ristiretkistä, jenkkien televisiosaarnaajista, noitavainoista ja niin edelleen. Tietenkin tosiasiassa, riippuen arvioijan omasta taustasta, kristinuskon juonteissa on kaikenlaisia positiivisia ja negatiivisia seurauksia. Kristinuskoa inhoavan saattaa olla vaikea myöntää, että kristinuskolla voisi olla hänenkin näkökulmastaan positiivisia seurauksia. Itse en näe, miten tukevien yhteisöjen, sosiaalityön, vapaaehtoistoiminnan tai minkään muun arvon voi katsoa vähenevän siitä, että se tapahtuu kristinuskon nimissä.
No joo, nyt riittää tämä ympäripyöreä "kristinuskosta ei voi sanoa mitään" -jollotus. Yleensä se, mitä tosissaan ja rehellisesti vastustetaan, on uskonnollinen dogmatismi tai dogmatismi yleensä. Silti ihmiset tarvitsevat ajattelulleen jonkin pohjan. Ja jos onkin vaikea saada yhtenäistä kuvaa siitä, mitä pohjaa kristityt edustavat, on vielä vaikeampaa saada sellaista kristittyjen vastustajien ajattelusta. Jos puhutaan edelleen tiedeuskovaisten ajattelusta, he katsovat ajatustensa pohjaavan tieteeseen. Mutta ei ole ollenkaan selvää, millä tavoin se pohjaa tieteeseen. He tuskin sitoutuvat varsinaisesti tutkimusten sisältöihin, koska niitä ensinnäkin on liian paljon tunnettavaksi ja koska todistetuimmatkin tutkimustulokset ovat kuitenkin epäilynalaisia tulevan tutkimuksen alla. He voivat sitoutua tieteeseen prosessina, mutta tieteellisiä prosesseja on monia eikä ole onnistuttu nimeämään ehtoa, jolla prosessi on "tieteellinen". He voivat sitoutua tieteelliseen yhteisöön, mutta tämä on pahanlaatuista dogmatismiin johtavaa auktoriteettiuskoa jos mikä. Ehkä hedelmällisintä on suhtautua tieteeseen hyve- tai moraalijärjestelmänä, joka kertoo, miten ymmärrystä on hyvä hankkia. Tällöin tosin tiede ja monet kristinuskon lajit eivät ole enää kovin kaukana toisistaan.
Mutta jos dogmeja on valittava, millaisia dogmeja on hyvä valita? Vastaus tähän kysymykseen on dogmi sekin. Siihen ei anna mikään uskonto toista perustellumpaa vastausta. Elämänkatsomuksellisen pohjansa ihmiset saavat lapsina ja rukkaavat sitä elämän myötä siten, kuin hyvältä tuntuu. Avoimin mielin etenevä ihminen saattaa huomata, että mikä vain yhteisö, kantamastaan nimestä riippumatta, saattaa uskoa tavoilla, jotka tekevät heidän kanssaan tekemisissä olemisesta miellyttävää. Ei siis pidä hätäisesti heittää roskakoriin katsomuksellisia yhteisöjä etsiessään hyvää elämää.
Olen tietysti törmännyt eläessäni varsin monenlaisiin kristittyihin. Minusta hyvältä ovat tuntuneet ne, joissa on hyvää tahtoa, jonkinlaista sitkeää optimismia/toivoa, halua ymmärtää muita ja siivoa käytöstä (joka kuitenkin menee kannaltani usein liiallisuuksiin). Ikäviä piirteitä, joihin olen törmännyt joissain kristityissä, ovat olleet esimerkiksi itsensä halveksiminen, toisten halveksiminen, ahne kuolemanjälkeisen palkkion tavoittelu, halu kränätä turhista asioista ei-uskovaisten kanssa ja haluttomuus ymmärtää muita. (säännöt ja moraali)