Elämä palaa pikku hiljaa uomiinsa, ja atehwa palaa miettimään, mitä haluaa elämältään. Veikkaan, että se, että nään vähän väliä unia jossa mulla on joku uus (ja ennalta tuntematon) vaimo, on merkkejä siitä että haluaisin oikeastaan mennä uusiin naimisiin ja perustaa perheen :/
Mut tälle vuodelle mulla on kokeilu, ja se on se, että jos mulla on neljät cheer-treenit viikossa, (a) selviänkö siitä ja (b) auttaako se mua mun kunnon kanssa. Mähän liikun vapaaehtoisesti aika paljon, mutta toisaalta mun työ estää tehokkaasti liikkumista, kun on pakko olla koneen ääressä.
Mä hahmotan hyvin, että asioita pitää aloittaa, jotta voi saada jotain iloa ja sosiaalisia kontakteja, mutta mulla on jatkuva ongelma päättää, onko mun tekemät asiat tarpeeksi palkitsevia. Moni uusiin ihmisiin tutustuminen (kuten protuleirien vetäminen) on tietynlaista taistelua ylämäkeen, josta voi jäädä enemmän tai vähemmän käteen. Musta on toisaalta hyvä, että saan kontakteja itseäni nuorempiin ihmisiin, jotta tajuan vähän, mitä ne oikein tekee elämässään, mutta toisaalta mun on vaikeaa olla niiden nuorten ystävä ja mun suhde niihin on pakosti vähän etäinen.
Ehkä mä hoopoilen vielä 1--2 vuotta kokeillen erilaisia hommia mihin voi ryhtyä, ja päätän sitten, mikä olis semmonen projekti, mitä haluan tosissani edistää.