(toiminnot)

hwechtla-tl: Marraskuu 2003

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


11.12 2003

Kuten näkyy, en ole ehtinyt taas viikkoon tekemään mitään nettipäiväkirjalle. Olen kyllä tehnyt muuta paljon: sairastellut, hoitanut lapsia, käynyt sukujuhlissa, tehnyt töitä ja saanut vihdoin aikaiseksi itseäni tyydyttävän systeemin, jolla strukturoitu teksti saadaan muunnetuksi muihin muotoihin.

Tänään kävin juttelua siitä, kuinka syysleiritiimissä tiimin muut jäsenet olivat turhautuneet takiani. (Tai no, ei nyt kaikki ärtymys kohdistunut minuun, mutta suurin osa kuitenkin, kuten yleensä.) Protutiimeissä toimiminen näyttää aiheuttavan ristiriitoja minun ja muiden ihmisten välille ihan toiseen tapaan kuin suunnilleen mikään muu; ja taas kerran sain muistutuksen riitelemisen tärkeydestä ja siitä, kuinka se on pakeneva unelma yhteisöissä, joissa on niin paljon rikkoutuvia ihmisiä.

3.12. 2003

Tänään tein monia muutoksia tähän wikiin: wikimuutokset. Näiden muutosten tarkoitus on helpottaa tänne hakukoneelta tai linkistä päätyneitä ihmisiä hahmottamaan, miten täällä liikutaan ja toimitaan.

28.11. 2003

Yöllä näkemäni uni osoittautui enteelliseksi: Espoon nuorisoasiainkeskus aiheutti minulle paljon vaivaa.

Japani-sivu oli tuhottu taas vaihteeksi. CVS:sta palautus. Onkohan japanista kiinnostuneissa ihmisissä jotain outoa?

26.11. 2003

Mietin forthin toteuttamista C64-tietokoneella. Tuloksia on täällä: http://sange.fi/~atehwa/small-esoteric/forth-suunnitelma.txt

25.11. 2003

Kerroin tyttärelleni tarinan pakkasrouvasta ja talviherrasta.

23.11. 2003

Tänään pidettiin sitten ristiäisiä. Hyvin meni.

21.11. 2003

Vapaa kasvatus oli taas parjaamisen kohteena, kun joku nimimerkillä "hyvin kasvatetun tytön isä" moitti satasen mielipidepalstalla liikennevälineissä meluavia lapsia, tai oikeastaan heidän hoitajiaan. Minua tällainen olmimainen asenne lähinnä ärsyttää.

Ajattelin vihdoin kirjoittaa arvorelativismi-sivun.

20.11. 2003

Tässä vielä yksi runo (tämä on oma):

utukuu, kutuluu
lutu-Utu, uusi tuttu
Utu uupuu, suru huuruu
tuu-tuu, Utu nukkuu, ruususuu.

18.11. 2003

pimputin alkaa olla valmis. Pitäisi vielä kirjoittaa sille man-sivu; sitä odotellessa voi lukea dokumentaation täältä.

Tässä välissä ehti olla syntymäpäiväni. On hyvin aikuinen olo.

Tällaisen runon löysin. En tiedä, onko se joku yleinenkin; minä näin sen ensimmäistä kertaa, ja pidin kovasti siitä:

sinä petturi petit
sinä rakkaani jätit
sinä pikkuinen piru
sinä muistojen pätkä
sinä ''paska'' jätkä

Niin, yksinkertaisuudessaan.

14.11. 2003

pimputin edistyy. Siinä toimii nyt reaaliaikainen ruudunpäivitys (mielenkiintoinen homma tehdä Unix-ympäristössä). Äänipuoli aiheuttaa ongelmia: olin toivonut, että voisin hoitaa äänten soittamisen esd:lla, mutta siinä näyttää olevan tällaiseen (kuitenkin periaatteessa aika tarkasti ajastettuun) käyttöön liian pitkät viipeet. Pitää vähän katsoa, mitä siirryn seuraavaksi käyttämään. Haluaisin kuitenkin jotain aika kevyttä. Joudun ehkä kirjoittamaan itse jonkin synteesiserverin esim. C:lla.

Enpä muuten ole aiemmin tullut ajatelleeksi tätä latenssiongelmaa kunnolla.

Meillä on kovasti uudelleenjärjestelty kotia. Lopputulos on perin porvarillinen. Samalla hyllystä löytyy melkoisia aarteita, kuten Charly Lownoisen & Mental Theon "This Christmas". Käsittämätöntä kamaa. Ja Neon 2:n "Sinua, sinua rakastan" :)

13.11. 2003

Aloin tehdä uutta, pimputin-nimistä ohjelmaa. Hauskaa tehdä pitkästä aikaa samanlaista hommaa kuin joskus ikuisuuksia sitten, 2d-peliohjelmointia käytännössä. Pythonin curses-bindingit näyttävät olevan oikein hyvät, mukavaa tehdä tätä hommaa.

11.11. 2003

Tänään on nimipäiväni. Rakas anoppini lahjoitti minulle varvassukat.

Olin viikonloppuna syysleirillä ja jäin sitten isyyslomalle. Töissä asiat eivät oikeastaan olleet täysin hoidetut, mutta jos odottaisin, että kaikki on kunnossa, ennen kuin lähtisin isyyslomalle, en pääsisi lomalle koskaan.

On jännä tunne, kun on ikään kuin ylimääräistä aikaa: vaikka toki on koko ajan lastenhoitoa, olisi hassua vain pitää hauskaa lasten kanssa (ja sitä paitsi hyvin rasittavaa). Pitää keksiä asioita, joita voi tehdä lasten kanssa kotona. Mitä tahansa muuta, kuin tietokoneella väsäämistä (tosin olisi kiva, jos saisin kandintutkielmani etenemään).

Syysleirillä muuten puhuttiin siitä, kuinka erottaa nörtit tietokoneaddikteista ja kuinka vähän näissä ryhmissä oikeastaan on päällekkäisyyttä. Nörtit ovat niitä, jotka ymmärtävät tietokoneista paljon ja puhuvat niistä, mutta välttävät yleensä niiden käyttöä; tietokoneaddiktit taas käyttävät tietokoneita paljon ja esim. pelaavat niillä, mutteivät tunne niitä hirveän hyvin.

Tein muuten tyttäreni syntymäpäivälahjaksi pelin, josta olen hyvin tyytyväinen ja ylpeä. Siinä on 5x5 -ruudukko, johon asetellaan satunnaiseen järjestykseen 4 kalaa, 5 marjaa, 5 kukkaa, 5 rastasta, 3 aurinkoa ja 1 tupakantumppi (ainakin kaksi kulmaa jätetään aina tyhjiksi). Lisäksi pelissä on noppa, jossa on yksi kutakin kuvaa. Laudalle on tähän mennessä kehitetty kahdet pelisäännöt, "keräily" ja "rakennus", joista varsinkin jälkemmäinen on mukava peli. rakennuspelin säännöt



Pikalinkit:


kommentoi (viimeksi muutettu 27.06.2005 15:41)