Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Minäkin uskon tavallani sieluun: se on elämänhenki, joka saa asiat tekemään, mitä ne tekevät. Se saattaa olla emergentti fysikaalisten järjestelmien päälle rakentuva ominaisuus, mutta käsitteenä erittäin hyödyllinen. Suomalaisten mielestä sielun olennaisin ominaisuus on ilmeisesti ollut hengittäminen, sillä he sanovat sitä hengeksi; eikä heidän mielestään ihminen ole henki, jolla on ruumis, vaan ruumis, jolla on henki: muuten ihmisen olisi täysin mahdotonta heittää henkensä.
No niin, joka tapauksessa henki on siis ihmisen perusmotivaatio tehdä mitään. Tiedätte varmaan, kuinka vaikeaa on selittää, miksi jokin on kivaa. Joskus löytyy peremmäinen syy -- seurustelu voi olla kivaa, koska saa olla lähellä toista ihmistä -- mutta perimmäiset syyt ovat selittämättömiä. Perimmäiset syyt, siis se, että ylipäänsä haluaa tehdä jotain, ovat sinun henkesi piirteitä. Japanissa oleva ki-käsite (chakra, whatever) vastaa suunnilleen tätä perusmotivaatiota (en tiedä sen kiinalaisesta alkuperästä, chistä). Psykoanalyysissa oleva vietin käsite on jotakuinkin samanlainen. Freud käsittääkseni selitti useimmat ihmisen ottamukset johtuviksi libidosta, elämänvietistä, sekä lisäsi myöhemmin tähän vielä thanatoksen, kuolemanvietin, selittämään ne ihmisten teot, joita ei parhaalla tahdollaankaan voi selittää elämänvietistä johtuviksi :)
No, tämä tuottaa siis karkean kategorisoinnin hengen toiminnasta, ja tarkempia kategorisointeja voi jatkaa fysiologisin perustein, kuten puhumalla erikseen sukupuolivietistä ja ravinnonsaantivietistä. Minä olen kuitenkin enemmän tykästynyt tähän funktionaaliseen jaotteluun, jota libido ja thanatos edustaa, mutta haluaisin esittää siitä tarkemman version. Tähän teoriaan on vaikuttanut myös armas Magic the Gathering -peli, jonka viidestä taikuuden lajista värit ovat peräisin. Tosin MtG:n värit kumpuavat jotakuinkin suoraan eurooppalaisesta luonnonuskontotraditiosta, joten en usko, että kovin suurta krediittiä voidaan antaa kyseisen pelin kehittelijöillekään.
Listaan ensin nämä värit ylimalkaisesti, ja kerron sitten vähän tarkemmin kustakin. Koska ihmisissä näiden motivaatiotyyppien määrä vaihtelee, eri värit (ja niiden yhdistelmät) toimivat myös persoonallisuuskategorisointina. Värit ovat
Valkoisen piiriin kuuluvat pyrkimykset säilyttää asiat puhtaina, oikeina, kivuttomina tai ylipäänsä sellaisina, kuin ne sattuvat olemaan. Valkoinen vietti vie turvallisuuteen ja konfliktien välttämiseen, mutta ylivietynä valkoinen on kankea ja vastustaa muutosta turhaan. Valkoinen ei ole kunnon suvaitsevaisuudenkaan väri, koska valkoiseen liittyy pakosti käsitys siitä, millaisena asiat pitää säilyttää, ja niinpä valkoiset, periaatteessa hyvikset, saattavat suhtautua hyvinkin kylmästi sellaiseen, minkä he katsovat uhkaavan jotain säilyttämisen arvoista. (Luin kerran kristillisen sarjiksen, jossa hyvä paimen suojasi lampaita ja veti susia dunkkuun. En voinut välttää ajattelemasta, että kukas niistä susista pitää huolta.)
Vihreä on mielipiteetön, sokea vietti. Sen piiriin kuuluvat pyrkimykset kasvaa, uudistua, tuottaa uutta, kerätä voimaa, saada valtaa, sekä osa oppimisesta. Vihreä vietti vie mihin sattuu, eikä lopputulosta arvaa kukaan. Vihreä on tavallaan alkukantaisin vietti, sillä se on luonnossa täydellisen levinnyt. Oikeastaan voisi sanoa, että luonto itse on samaa kuin vihreä vietti. Nykyään vähenevässä määrin luotettu kahtiajaottelu korkean ja matalan, sivilisaation ja kaaoksen (tai miehen ja naisen) välillä on periaatteessa ero valkoisen ja vihreän välillä.
Sininen on vieteistä häilyvin ja monimutkaisin, eikä sitä pysty suoraan kuvaamaan. Se on tuomitsematon, muttei sokea: se arvostaa sattumia, kauneutta, rauhaa, leikkiä, tietoa, ajattelua, hämäystä, monitulkintaisuuksia -- sanalla sanoen kaikkea, millä ei sinänsä ole mitään erityistä väliä. Ihmisten sininen vietti on vahvempi kuin usein ymmärretään. Vitsit, viihde, taide, osa tieteestä, osa ystävyydestä, ironia ja unet ovat kaikki ihmisen sinisen vietin toteutumia.
Punainen, tuho, on mielipiteetön, sokea vietti (kuten vihreäkin). Punainen ja vihreä ovat toistensa vastavoimat mutta kuuluvat kahtena puolena muutokseen, ja mikäli toinen voimistuu, voimistuu kohta toinenkin. Sinänsä voi olla vaikea ymmärtää, miten tuho voi olla vietti, ennen kuin on nähnyt epätoivoisessa (tai sellaiselta näyttävässä) tilanteessa olevan ihmisen. Yksilö, joka ei saa mistään kunnioitusta, päätyy melkein aina punaisen vietin valtaan. Suuret menetykset, kuten lasten kuolema, vahvan rakkauden jääminen vastineetta, vaivannäön valuminen hukkaan ja kipu voimistavat punaista viettiä. Samoin ihminen, joka ei näe mitään hyvää vaihtoehtoa (ei pakotietä, "ei vaihtoehtoja") yleensä ajautuu punaisen vietin valtaan. Punainen vietti purkautuu sokeana, silmittömänä vimmana tuhota, vahingoittaa, tappaa edes jotain, kostaa, ja (yllättävää kyllä) tuhoutua. Punainen vietti on syy sille, miksi viisas kohtelee heikompiaan siivosti.
Musta on seurauksiltaan muttei rakenteeltaan lähellä punaista. Punainen vietti hallitsee niitä, jotka ovat alakynnessä; musta niitä, jotka ovat ylilyöntiasemassa. Mustan voisi nimetä ilkeydeksi: musta vietti ohjaa kohtelemaan huonosti niitä, jotka eivät osaa tai voi maksaa takaisin samalla mitalla. Musta vietti näyttää syntyvän luonnostaan siellä, missä ihmisten hierarkiat ovat jyrkät (vallankäytöstä pitää pidättäytyä). Musta vietti on ylivietynä yhteiskuntia luhistava ja jähmettävä voima, mutta kohtuudessa yhteisöjä koossa pitävä (vaikkei toki mitenkään miellyttävä) ja lievänä jopa yksilöiden suhteita parantava (siellä missä toisen alakynsi ei ole kovin vahva tai edes selvä). Musta pitää myös ihmiset hereillä ja ylpeinä, ja saa usein asiat liikeelle.
Buddhalaisessa mielessä värit edustavat eräänlaista hierarkiaa, jonka huipulla on huikein riippumattomuus ja pohjalla raain maailmaan kiinnittyminen. Tällöin järjestys on sininen (kiintymyksen kohteena epäaineellinen), vihreä (tulevaisuus), valkoinen (nykyisyys), musta (menneisyys) ja punainen (menetetty). Minun on helppo uskoa, että onnellisuus löytyy hierarkian yläpäästä, mutta valkoisen, mustan ja ehkä jopa punaisen piirissä elävät väittävät tietenkin toista.
Toisaalta värit muodostavat liittoja, sillä eri vietit auttavat toistensa pyrkimyksiä. Näiden liittojen järjestys on rengasmainen ja niistä voi sommitella pentagrammin, jossa liitot kulkevat tähden viivoja pitkin ja vihollisuudet ovat kehällä (tai päin vastoin). Jokainen liittolaisen liittolainen on vihollinen, ja asetelma täysin symmetrinen. Liitot ovat: valkoinen - vihreä - punainen - musta - sininen - valkoinen.
MtG:ssä jaetaan kreikkalaiset elementit väreille siten, että sininen saa "viileät" elementit (vesi ja ilma) kun taas punainen "lämpimät" (maa ja tuli). Kiinalaiset elementit (joita on viisi) voi jakaa tasaisesti kaikille väreille siten, että valkoinen on metalli, vihreä on vesi, sininen on ilma, punainen on maa ja musta on puu.
Valkoisen ja vihreän liitto selittyy yksinkertaisesti sillä, ettei kumpikaan aktiivisesti pyri tuhoamaan mitään, vaan vain vahingossa, sivuvaikutuksena. Pysyvien yhteiskuntien on pakko olla vahvasti valkoisia ja vihreitä: muuten ne kaatuvat omiin ristiriitoihinsa tai ulkoisiin vaikutteisiin. Samoin punainen ja musta ovat liittolaiset, koska molemmat pyrkivät vahingoittamaan. Vihassa musta ja punainen ailahtelevat edestakaisin.
Vihreä ja punainen ovat liitossa muutoksen vuoksi, ja punainen on usein portti vihreään. Jokainen, joka lisääntyy, tulee myös osittain tietoiseksi omasta tuhostaan, ja vahva kasvaja tallaa muita.
Sinisen liitot valkoisen ja mustan kanssa (jotka ovat molemmat moraalisia asenteita) johtuvat lähinnä sinisen aatteellisesta neutraaliudesta ja ymmärryksestä molempia kohtaan. Viettien suhde on jonkinlainen keskinäisen hyötymisen (tai kuvitellun sellaisen) suhde: valkoinen ja musta pyrkivät käyttämään sinistä työkalunaan, ja siniselle valkoinen ja musta ovat raakamateriaalia.