Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Kaikki elämää suurempi.
Kerron ja kirjoitan silloin tällöin tarinoita. Sellaiset hyvät perustarinat kuin Hamelnin pillipiipari ja Hiiri morsiamena ovat loistavaa ajanvietettä matkoilla ja muilla. Lapsia toisaalta huvittavat omakohtaiset [tarina ensimmäisestä Kanelista] ja [Kun Utu lähti kotoa]. Jaakko ja pavunvarsi pelottaa keskimmäistäni, mutta esikoinen rakastaa sen hurjennettua versiota, joka on peräisin Alkumetsästä. (...)
Tällä sivulla on vain [atehwa]n lasten kertomia tarinoita... saa arvata vapaasti, kenen lapsen kertoma mikin on :) (...)
Näitä riittää. Arvokkaita: [mytologia]. Aloitan listan ja toivon lisäyksiä... (...)
Tässä on hyvin opettavainen [tarina] niille, joita ei häiritse vähimmässäkään määrin se, että mistään ei tule valmista. (...)
Haluatko tulla yli-ihmiseksi? Haluatko nousta sen massan yläpuolelle, joka sinua tuomitsee ja palkitsee, alati arvioi ja yrittää vetää tahtoasi lokaan? Lakata miettimästä muita ihmisiä ja heidän sääntöjään, lentää vapaana, vahingoittumattomana, ylpeänä? Oletko sellainen? Mikä on yli-ihminen? Millainen hän on? (...)
!!! 21.7.2007 (...)
Yritän tässä listata tämän nettipäiväkirjan sisältöä aihepiireittäin. (...)
Kaikki elämää suurempi. (...)
Minäkin uskon tavallani sieluun: se on elämänhenki, joka saa asiat tekemään, mitä ne tekevät. Se saattaa olla emergentti fysikaalisten järjestelmien päälle rakentuva ominaisuus, mutta käsitteenä erittäin hyödyllinen. Suomalaisten mielestä sielun olennaisin ominaisuus on ilmeisesti ollut hengittäminen, sillä he sanovat sitä hengeksi; eikä heidän mielestään ihminen ole henki, jolla on ruumis, vaan ruumis, jolla on henki: muuten ihmisen olisi täysin mahdotonta ''heittää henkensä''. (...)
Helsingin kaupungissa Vartiokylän kaupunginosassa eli aikoinaan mies nimeltä Aarni, joka oli muuttanut sinne Vennivaarasta, Rovaniemen kaupungista. Tämä mies oli ottanut vaimokseen helsinkiläisen naisen nimeltä Katri, joka oli syntynyt lähistöllä Kontulassa, ja he asuttivat yhdessä taloa, jonka nimi oli Latvahonka, vaikkakin naapurit kutsuivat taloa yleensä Suippokatoksi sen erikoisen jyrkän harjakaton vuoksi. Ja näillä Aarnilla ja Katrilla oli kolme lasta, tyttäriä kaikki, ja vanhimman lapsen nimi oli Nelli, kun taas nuoremmat, kaksosina syntyneet, olivat nimeltään Jenna ja Minka. (...)
Elämä alkaa talvesta. Silloin olet vielä unessa, etkä oikein huomaa, mitä ympärillä tapahtuu. Et vielä jaksa tehdä kovin paljon, eikä sinulta kovin paljon edellytetä. Siellä sinä olet, routaisessa maassasi, tunnustelemassa ympäristöä. (...)
Lilithiä kiitetään ja parjataan, mutta harva vaivautuu miettimään, miksi hän on tehnyt niin kuin on. Sama pätee Jumalaan, ja useimpiin muihinkin kuuluisuuksiin. Ja vaikka Lilithin ja Jumalan riidassa sympatiani ovat selvästi Lilithin puolella, haluaisin ymmärtää Jumalaakin. (...)
Jos haluat tosissasi ymmärtää, mistä olet tullut ja kenenä katsot maailmaa, katso tarinoiden muutosta. Tarinat ovat välittäneet maailmaa aikojen alusta sellaisena, kuin ihmiset sen näkevät, ei itsenään eikä järjestelmänä, vaan paikkana jossa tunnetaan ja kuljetaan. (Nykyiset tarinat ovat saippuaoopperoita. Vuosisadan alun tarinat olivat opettavaisia. Vanhoissa tarinoissa ei yleensä ole opetusta ollenkaan. Mytologiasta näkyy [kulttuurin muutos].) (...)
Mistään ihmisten luokista ei voi ylipäänsä puhua tekemättä yleistyksiä. Yleistykset taas eivät koskaan kunnolla vastaa todellisuutta. Erityisen paljon tähän kiinnitetään huomiota silloin, kun kyse on miehistä ja naisista, koska aihe on meidän yhteiskunnassamme aika arka. (Arka muuten miksi? Monissa muissakin kulttuureissa miehet ja naiset laukovat itsestään ja toisistaan ikuisia totuuksia, mutta loukkaantuminen ei ole niin yleistä... [sukupuolipahan alku ja juuri]) (...)
(Aikaisemmin [unipäiväkirja] oli tällä sivulla. Nykyään sillä on myös arkisto: [unipäiväkirjan vanhat jutut].) (...)
Gilgamesh on yksi vanhimpia tunnettuja kirjoja. Se on sankarieepos, joka kertoo ennen 2600 eaa eläneestä kuningas Gilgameshista. Tarinoita on alettu merkitä muistiin 2000 eaa tienoilla tai vähän aiemmin (4000 vuotta sitten!) ja yhtenäinen eeposmuoto, jonka alkuperäisen rakenteen on mahdollisesti koonnut ja yhtenäistänyt yksi henkilö, on syntynyt vaiheittain seuraavan vuosituhannen aikana. (...)
Arudan oli mies muita parempi: kasvoiltaan kauniimpi, vartaloltaan komeampi, puheiltaan ovelampi ja teoiltaan uljaampi. Viime aikoina hän ei ollut pahemmin listinyt metsän mörköjä ja alkoi pikku hiljaa kyllästyä. (...)
Tietyissä kulttuureissa (en sano missä, kosk'en tarkalleen tiedä) hahmotetaan maailmaa paljon nelijaoilla. Kyse ei ole nykyaikaisesta (tai oikeastaan 80-lukulaisesta) [nelikenttä]hahmotuksesta, vaan vanhemmista, syklejä tai tasapainoja kuvaavista nelijaoista. Nämä kuvaavat usein kahta vastakohtaa ja niiden välisiä siirtymiä, mutta eivät aina. (Kaikkialla maapallolla vuodenaikoja ''ei ole'' neljää.) (...)
Olipa kerran sammakko. Tämä sammakko (jonka nimi oli Jahve) oli siitä erikoinen, että sillä oli yksi ylimääräinen silmä. Tuo kolmas silmä oli kuriton ja rillutteli usein kaupungilla. Sillä oli ystävä, tulikärpänen. Ajan myötä ystävyys kehittyi rakkaudeksi. Mutta silloin tuli paha ärmäönky, ja pölli tulikärpäsen. Silmä liisi ja kiisi sammakon luo apua hakemaan. yhdessä he päätyivät hakemaan apua vesielementaalilta. Sammakko meni rantaan ja lauloi: "Ai ai aaltoseni, kaunis kimallus merellä. Tulin tummia tuottamaan, arvoituksia asettamaan." Vesielementaali vain käänsi kylkeään ja tökkäsi samalla lähistöllä loiskivaa meritursasta, joka suuttui ja kutsui palokunnan paikalle. Mutta koska sammakkoa ei voi sammuttaa, palokunta vain naureskeli Pikku-Kalle-vitseille. (...)
(Kirjoitettu kaveriporukalla mökillä 27.6.1997.) (...)
(19.6.2001) (...)
(Julialle syntymäpäivälahjaksi la 24.11.2007) (...)
Puoliksi härkä ja ihminen, kreikan mytologian taruolento joka vartioi minoksen labyrinttia. (...)
Kaikki väsyvät aikanaan, aurinkokin. Se on palvellut meitä hyvin: se tervehti meitä keväällä, antoi kasveille kesällä kasveille voimia kasvaa, vielä syksyllä huolehti, että omenoista ja pihlajanmarjoista tulee makeita, ja vielä nytkin, vanhana ja väsyneenä, se jaksaa valaista meitä. (...)
Olipa kerran ystävysjoukkio. Ystävysten nimet olivat Reetta, Miro, Karim, Anna, Juho ja Katariina. Tämä seurue oli siitä erikoinen, että sen jäsenten ikähaitari oli selkeästi suurempi kuin monen muun piirin. En tiedä, miten heistä oli alun perin saattanut tulla ystäviä. Käytännössä voimme pitää sitä kosmisena sattumana. (...)
Ilta on hyvää aikaa. Silloin päivän tarkkuus muuttuu läheisyydeksi ja rauhallisuudeksi (tai rentoudeksi), tarvitaan lisää lämpöä ja puhutaan tärkeistä asioista. ([tulitarina]) (...)
Selitä tässä, mitä Tammen jääkaapin ovi tarkoittaa. (...)
Luonnon ja ihmisen, alkukantaisen ja kehittyneen tai järjestymättömän ja järjestyneen ero muodostaa yhden sellaisen mytologisen perusjaottelun, joka esiintyy meidän kulttuurissamme kauttaaltaan ja ilmeisesti kaikissa kulttuureissa jossain muodossa. Luonto on ihmiselle ulkopuolinen, koska ihmisen on aina pitänyt tehdä työtä pärjätäkseen ympäristölleen ja ympäristössään. Jotkut liittävät samaan kahtiajakoon vielä naisen ja miehen, alhaalla ja ylhäällä olemisen ja niin edelleen, mutta nämä ajatukset eivät ole niin laajalle levinneitä. Sama kahtiajaottelu näkyy myös ihmisissä itsessään: ihmisillä on [järki ja tunteet], ruumis ja tietoisuus, ja tämä dikotomia näyttelee suurta roolia esimerkiksi länsimaisessa moraaliajattelussa. (Itse käytän jaottelua hyväksi ainakin [mihin oikein pyrin]-sivulla ja [maailmankatsomukseni]-sivulla.) (...)
Keiju on hentorunkoinen lapsenkasvoinen olento. (...)
Olipa kerran kaunis isä, jolla oli kolme hurmaavaa lasta. Isä oli muuten oikein erinomainen joka suhteessa, mutta yksi iso puute hänellä oli: hän oli aina väärässä. Esimerkiksi, jos häneltä kysyttiin, miksi perhoset lentävät, hän saattoi vastata: "Jaa, se johtuu varmaan niiden siipien väreistä." Mutta perhosten lentäminen ei johdu ollenkaan siitä. Ja niinpä lapset turhautuivat hänen vastauksiinsa, ja kyselivät mieluummin kavereiltaan, joilla sentään oli järkevät vanhemmat. (...)
On ihan mahdotonta muistaa, milloin törmäsin taruolentoihin ensimmäisen kerran. Lapsena kaikki todellisuus oli vain yhtä; vasta vanhempana oppi tekemään eron taruolentojen ja muiden välille. Lapsuuden havaintoja on vaikea muistaa muutenkin, ja ne ovat omituisia, koska ne on kirjoitettu mieleen toisenlaisella havaintojen kielellä kuin mitä puhun nykyään. (...)
Joulu oli ihana Marjan mielestä. Kun haettiin joulukuusta ja prinssi oli iloissaan: nyt mikään ei voisi estää joulua. Kun joulupukkikin tulee. Ja Marja oli myös samaa mieltä. Ja sitten lapset riemuitsivat kuusen ympärillä. Ja joulusta tuli ihanan ihana. Joulupukkikin tietenkin tulee joka joulu, niin kuin me kaikki ihmiset tiedämme. Ja kaikki riemuitsivat kaupungeissa, toreilla. Kaikkialla oli jotain lihaa, puuroa tai sen sellaista. Ja jouluruokia oli Marjan ja prinssin pöydässä paljon. (...)
Olipa kerran kauan kauan sitten eräs mies, ja miehellä oli pieni poika nimeltä Utu. Ja kun oli kestänyt vähän aikaa, Utu oli ''iso'' poika. Silloin hän sanoi isälleen: "Nyt on minun aika lähteä kotoa. Aion kokeilla onneani maailmalla." Isä päästi hänet matkaan ja antoi hänelle mukaan pussin, jossa oli sukka, kampa ja pilli. Isä vannotti, ettei pussia saanut avata kuin '''äärimmäisessä''' hätätapauksessa. (...)
Anna-niminen poika meni keskellä yötä pieneen metsään. Metsässä oli lampi. Lammen rantaan hän aikoi mennä. Polku kulki mutkitellen pensaiden välistä. Maa oli savista ja pensaat pölyisiä. Ylitettyään penkereen reunan polku alkoi mutkitella rinnettä alaspäin. Alempana mehevä aluskasvillisuus peitti heinän. (...)
Olipa kerran tyttö, joka ei ollut enää pieni. Hän oli tietoinen muiden katseista. Toiset eivät katsoneet häntä kovin usein. Hänellä ei ollut tilastollista näkemystä siitä, miten häntä katsottiin. Hän muisti tietyt katseet erittäin hyvin. Esimerkiksi eräs vaatimattoman näköinen mutta erittäin kiltti poika oli katsonut häntä kaipaavasti ja hellästi, paitsi ettei poika ollut kehdannut muodostaa selkeää ilmettä. Toisaalta erään pojan silmissä oli käynyt ohittava katse hänen ohittaessaan tytön. Jotkut ohittivat huomaamatta, mutta tämän pojan katse ohitti tahallaan. Tällaiset tapaukset olivat katseiden prototyyppejä tytön muistissa. (...)
Peikkojen sukukunta oli aikoinaan suuri ja mahtava, ja peikkojen kuninkaan valta ulottui yli koko maanpiirin. Kuningas valittiin ikivanhan perinteen mukaan, jossa vanhan kuninkaan kuoltua peikot kerääntyivät kaikista maailman kolkista vanhaan hallintopaikkaan selvittämään seuraavan kuninkaan käräjillä. (...)
Tulitarinat ovat tarinoita, joita kerrotaan tulella (nuotiolla, kokolla, takalla, tai kynttilän ääressä). Minä uskon, että ne ovat kulttuurin olennainen juuri. [Televisio] on vain nykyajan tuli, jota ihmiset tuijottavat iltaisin transsin saavuttaakseen. (...)
Kerron tämän niin hyvin, kuin muistan. (...)
Noin 90-luvun puoliväliin nörtti tarkoitti sellaista sosiaalisesti vammaista ihmistä, jolla on silmälasit ja jota kukaan ei siedä. Hän on kuitenkin taitava jossain ja leffan loppuvaiheessa yleensä pelastaa maailman tai ainakin jonkin vaikean (tai kiusallisen) tilanteen. (...)
Synnyin aikana tulesta, // liekkisestä levenin, // enp'on en ve'estä saanut, // enpä noussu maan madoista. // Synnyin liekit kiireen päällä, // punahehkut poskipäissä, // virvatuli vatsasessa, // otavan tähti otsalla. // Kehittelin kummoisia, // vahvoja kovin ajatin, // jost'ei nuoret älyn saaneet, // vanhat ei välin pitäneet. // Etsin läheltä ja kaukaa // paremman tieon tietäjätä, // johon saa saarnan ryhtyä, // enemmin tulen tarttua. // Lienin kasvanut ylemmä, // suuremmaksi suuntaellut, // roihu vallan rovioinen, // vana vallan väkevä. // Jo tarttui tuli tuima, // otti osansa olentoinen, // voima aivan voittamaton, // manan maille matkattaja. // Mik' oli arkuutta alkaen, // sepä koettiin vihassa; // mikä pelon perukoita, // sepä tuhona tunnettihin; // mikä turvan tuntemia, // sepä lieden lämpönä; // mikä suuria suloja, // se lempenä lepattavana. // Jopa tuli tokenihe, // lauhtui ylen leppeäksi, // suostuvaiseksi sorjeni, // paremmaksi paneutui. // Jos on tulessa tuhoa, // on siinä paremman panijata; // jos on paha poltetta, // onpa luottoa lujaa. // Jopa tuottui tuttua, // päivänsanojaa paremminki, // ystäviä yltä päältä, // sydämisiä koko syli. // Matalana mateleepi, // koitoksia kokeileepi, // tahtoo tapoa tehdä, // katsoella kasvavia. // Siin'on lapset kovin lauhat, // pirteämmät pikipäät, // suuren salon samoilijat, // maailman makustelijat. // Alkavat alhaalta aaltua, // kipin kapin kieritellä, // kopsutellen kontata, // varpahilleen väikkyä. // Jos ei suuta suurempata, // ellei mieltä miehempätä, // onpa tahtoa takoa, // onpa vimmoja vilautella. // (...)
Aikojen alussa aurinko oli nuori ja hurja, ja sen paiste riitti hajottamaan aurinkoon uskaltautuvat. Ihmiset, samoin kuin muutkin eläimet, piilottelivat maan alla onkaloissa tai veden alla, mihin auringon valo sirottui lempeämpänä. Ihmiset erotti muista eläimistä vain se, kuinka monenlaisissa paikoissa he saattoivat elää. Muuten kaikki elivät sisaruksina ja kilpakumppaneina yhden julman jumalan, auringon, alla. (...)
Asioiden jättäminen epävarmoiksi on kivaa. (...)
Täällä lienee sellaisen kuva: http://suikoposti.com/kuvat/s3fubar.jpg (...)
Teoriat ovat ajattelun apuvälineitä, eivät todellisuuden kuvauksia. ([tieteenfilosofia]) Useimmista tieteellisistä teorioista tiedetään, etteivät ne tarkasti vastaa todellisuutta; niitä kutsutaan approksimaatioiksi. Missä mielessä silloin ovat olemassa näiden teoriaoliot, nämä teorioiden kiintopisteet, joiden välisistä suhteista teorian väitteet kertovat? (...)
Jotkut ihmiset luottavat suuresti epäselviin ajatuksiin. He eivät halua tarkasti jäsenneltyä maailmaa, vaan yleistä mössöä, jossa useimmat asiat liittyvät toisiinsa mutteivät välttämättä millään tietyllä tavalla. Tämä on usein hyvä ajattelutapa, mutta kommunikaatiossa se johtaa tilanteeseen, jossa toistellaan epämääräisiä väitteitä, jotka eivät oikein kellekään tarkoita samaa asiaa ja joiden merkityksestä ei itse olla varmoja. (...)
Aamu on hyvää aikaa. Aamu on tuore, raikas ja yksinäinen. Aamulla asiat voi tehdä kunnolla ja miettiä, mitä tosissaan haluaa. (...)
Kerran eräs kuusivuotias tyttö päätti lähteä omin päin laskemaan mäkeä, koska edellisen päivän hurja lumimyräkkä oli kääntynyt rauhalliseksi pakkaseksi ja todennäköisesti mäessä olisi lapsia melkoinen liuta. Tie mäelle kulki metsän poikki, ja metsässä asui kolme vaarallista mörköä. Tyttö oli kuullut niistä, muttei pitänyt niitä kovin kummoisena ongelmana. Hän oli kulkenut metsässä vanhempiensa kanssa aiemminkin eikä möröistä ollut ollut haittaa -- ne olivat vain joskus kurkistaneet kivien takaa. (...)
(muistinvaraisesti toistettuna:) (...)
Ensimmäinen Kaneli syntyi karpaloihin. Karpaloiden nimitys juonsi heidän vaatteidensa väristä. Kaneli tuotiin vanhimmalle ja sai paikakseen tähden, liikkeekseen joen ja eläimekseen ilveksen. Ja niin Kaneli katsoi luottavaisena maailmaan, joka huokuen odotti tämän käden kosketusta. (...)
(Pakkasrouva on peräisin Taikatalvesta.) (...)
Lähinnä tähän kategoriaan kuuluvat myös tekstit, joita kirjoitin noin 15-20-vuotiaana: vanhat tekstit.