(toiminnot)

hwechtla-tl: Vastine teemu lehtisen perustuloartikkeliin

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Teemu Lehtisen perustuloartikkeli Taloustaito-lehdessä 3/2007 on (aivan oikein) jo ennalta varoitettu omakohtaiseksi. Artikkeli on kuitenkin toki tarkoitettu yleistettäväksi ja ihmisten mielipiteisiin vaikuttavaksi.

Artikkelissa Lehtinen kertoo omaa poikaa esimerkkinään käyttäen, kuinka perustulo pudottaa ihmisten, varsinkin nuorten ja asemaansa vakiinnuttamattomien ihmisten, työntekohalun minimiin. Kieltämättä on olemassa paljon nuoria ihmisiä, jotka lopettaisivat huonosti palkatut duunit, mikäli olisi saatavilla jokin toinen tulonlähde. Lehtisen keskeinen sanoma on, että tällainen työ, josta ei saa kunnolla rahaa, on hyvä opettamaan nuoria ahkeruuteen ja työntekoon.

En voi kuin ihmetellä, miten typerinä Lehtinen pitää työnantajia. Olettaako hän todella, että kun nuoret tai muuten asemaansa vakiinnuttamattomat lakkaavat jakamasta lehtiä, lehtitalot kiltisti nostavat kädet pystyyn ja toteavat, että lehtiä ei sitten jaella? Ei tietenkään, tietysti lehtitalot alkavat tarjoamaan työstä parempaa palkkaa, jotta joku suostuu sen tekemään. Tällöin lehtien jakamisesta tulee todellinen työ eikä mikään ihmeellinen leikkityö, jolla "harjoitellaan" ahkeruutta oikeaa työntekoa varten.

Ylipäänsä, jos kerran nuoret ovat tulevaisuuden toivo, eikö heitä kannattaisi alusta asti käyttää täysimittaisina tuottajina? Miksi tarvitaan paskaduunin "harjoittelujakso", ennen kuin saa ryhtyä oikeisiin töihin? Ettei syy vain olisi työnantajien ahneus: ihmiset halutaan pitää taloudellisessa ahdingossa, jotta he suostuisivat tekemään työnsä palkalla, joka juuri ja juuri riittää toimeentuloon? Ja sitä paitsi: tulevaisuus ei lupaa mitään parempaa, sillä koulutus ei ole enää tie hyvin palkattuun työhön (koulutuksen ja tulotason yhteys).

kategoria: politiikka


kommentoi (viimeksi muutettu 02.11.2015 09:22)