(toiminnot)

hwechtla-tl: Koulutuksen ja tulotason yhteys

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


(nettipäiväkirja 23.09.2015) Tietänette, että on olemassa klassinen väite, että koulutus, sivistys tai fiksuus tuo hyvin palkatun ammatin. Tulimme ajatelleeksi vähän aikaa sitten, että kyseessä taitaa olla perinteinen korrelaation selitysvirhe, korrelaation luuleminen syy-seuraussuhteeksi.

Luokkayhteiskunnassa on ollut taustatekijä, joka selittää sekä korkean koulutustason että hyväpalkkaiset työt: kuuluminen hallitsevaan yhteiskuntaluokkaan. Uskoa koulutuksen ja töiden yhteyteen on tukenut sekin, että opiskelupudokkaita on ollut suhteellisen vähän ja he ovat enimmäkseen tulleet heikommista yhteiskuntaluokista. On siis ollut organisaatioille haitatonta olettaa, että opiskelunsa keskeyttäneellä on hankaluuksia elämänhallintansa kanssa ja keskittyä nostamaan vastuutehtäviin niitä, jotka ovat täyttäneet yläluokan "minimivaatimukset" kuten tutkinnon. Hyväpalkkaisen työn on hakija voinut kuitenkin löytää ihan muun kuin koulutuksen vuoksi, kuten perheen tai oman tuttavaverkoston kautta.

Lisäksi tätä yhteiskunnallista keskustelua on tietysti voinut vääristää sama tekijä, mikä nykyäänkin vaikuttaa hallitsevan luokan mielipiteisiin: yhteiskunnallinen keskustelu on tämän luokan hallitsemaa, ja on tietysti houkuttavaa keksiä omalle asemalleen sellaisia selityksiä, jotka kutkuttavat omaa omanarvontuntoa: on kivaa ajatella ansainneensa asemansa, ja on kivaa ajatella olevansa fiksu.

Sellainen nykytilanteeseenkin liittyvä seuraus tällä on, että yhteiskunnallisessa mielessä ei ole perusteltua edellyttää opintolainan ottamista, koska yhteyttä hyväpalkkaiseen duuniin ei välttämättä enää ole. Mutta tämä vaatisi tarkempaa tutkimista, jossa esimerkiksi normalisoitaisiin koulutuksen ja palkan yhteydestä muita taustamuuttujia pois, kuten sukupuoli, vanhempien tulotaso ja vanhempien koulutustaso.

En tiedä, onko tällaista tutkimusta olemassa, mutta artikkelin Intergenerational Determinants of Income Level in Finland tiivistelmässä (http://epc2012.princeton.edu/papers/120285) todetaan:

It appears that the transference of socioeconomic resources from parents to their offspring is an intricate process that is and difficult to disentangle. The association between parental and personal income level remained strong after all our adjustments, thus we can conclude that parental income has an influence on the income level of offspring that we cannot explain with reference only to the other socioeconomic and demographic characteristics we took into account in our analysis.

Eli suomeksi suunnilleen:

Sosioekonomisten resurssien [ts. aseman] siirtyminen vanhemmilta jälkeläisille näyttää olevan hienosyinen prosessi, jota on vaikea selvittää. Yhteys vanhempien ja omien tulojen välillä säilyi vahvana kaikkien korjaustemme jälkeen, joten voimme päätellä, että vanhempien tulot vaikuttavat jälkeläisten tuloihin tavalla, joka ei selity muilla [yksilön] piirteillä, jotka selvitystyössämme otettiin huomioon.


kommentoi (viimeksi muutettu 28.09.2015 11:42)