Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Ajattelin, että minun pitäisi kirjoittaa muistiin sellaisia sosiaalisia muotoja, joihin olen törmännyt toistuvasti. Se on aika vaikeaa: en edes osaa sanoa, pitäisikö näitä ilmiöitä kutsua itsestäänselvyyksiksi, kulttuurillisiksi standardeiksi, tilastollisesti merkittäviksi taipumuksiksi vai miksikä. Lisäksi pelottaa, että kirjoittamalla näitä muistiin standardisoin ihmisten toimintaa vain lisää, sen sijaan, että tekisin helpommaksi kyseenalaistaa näitä muotoja. Ja koska tällaisia yleisiä ihmisten kanssakäymisilmiöitä on liikaa lueteltaviksi, keskityn ensiksi "suhteiluun" eli "romanttissävytteiseen kanssakäymiseen".
Olen itse kasvanut aika lailla ilman ohjausta suhteilun suhteen. Minua ei ole opetettu riiaamaan, kiusoittelemaan, olemaan "hyvä jätkä" tai muuta sellaista (vähän suhteilun kehityshistoriaani voi lukea penismonologistani). On joitain voimia, jotka ilman muuta ovat silti vaikuttaneet omaan toimintaani, kuten valtava halu (kunnianhimokin) kokeilla asioita, tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja tulla rakastetuksi. En yritä tässä kirjoituksessa sihdata niitä asioita, jotka kokemuksessani pitävät paikkansa universaalisti vaan niitä ilmiöitä, jotka ovat hyvin yleisiä, mutta tulivat juuri minulle yllätyksinä.
Valtavasti ihmisiä elää tilassa, jossa he pelkäävät, että joku suhtautuu heihin tylysti tai vihamielisesti. Tästä syystä he pitävät tiukasti kiinni niistä ihmisistä, jotka ovat onnistuneet löytämään ja toteamaan myötämielisiksi. He rakentavat sosiaaliset tarpeensa näiden ihmisten varaan ja heidän itsekunnioituksensa perustuu siihen, että he ovat näissä omissa yhteisöissään hyväksyttyjä. Lisäksi monet eivät tunne oloaan varmoiksi omissakaan yhteisöissään vaan elävät hyväksynnäntunteen rajamailla.
Riippumatta siitä, kuinka vakaalta asema omassa yhteisössä tuntuu, tällaisten ihmisten mielessä ulkopuoliset ovat vielä vähemmän luotettavia. Useat heistä suhtautuvat ulkopuolisiin vihamielisesti tai torjuvasti, koska ajattelevat sosiaalisten tarpeittensa tyydyttyvän kavereillaan ja koska eivät halua itse tulla torjutuiksi. Itse asiassa melkein kaiken torjunnan ja vihamielisyyden syy on pelko siitä, että joutuu itse torjunnan kohteeksi. Vaikka kuinkakin vihamieliset ihmiset muuttuvat ajan myötä ystävällisiksi, jos tekee toiminnallaan selväksi, että pitää heistä (ja jos oma itseluottamus riittää siihen, ettei ala pelätä oman asemansa puolesta).
Pelko omasta riittämättömyydestä luo toisen tarpeen -- tarpeen pitää ja paljastaa läheisille ihmisille salaisuuksia. Monilla on ajatustensa ympärillä ulkoinen minä, jonka tarkoitus on vaikuttaa sellaiselta, minkä muut ihmiset hyväksyvät. "Muut ihmiset" ei yleensä tarkoita keitään tiettyjä ihmisiä, vaan yleistä arviota siitä, mitä ympäristö odottaa. Myös minulla tällainen arviointi estää esimerkiksi julkista alastomana esiintymistä: katson, että "ihmiset" kokevat hyökkäävänä, jos olen alastomana heidän seurassaan. Joka tapauksessa, ihmisillä on asioita, joista he uskovat, että niitä ei kannata tai sovi näyttää neutraalissa vertaisvuorovaikutuksessa. Sopimattomuuden syy voi olla arveltu nolous, epäkohteliaisuus tai mikä vain. Ohjeet siitä, mikä on salailemisen arvoista, on omaksuttu toisilta ihmisiltä: ihmiset salailevat sitä, minkä heille tärkeät ihmiset tuomitsevat.
Hirveän monet ihmiset salailevat nimenomaan heikkouksiaan, ongelmiaan ja itseinhoaan. Tämän seurauksena ihmisten massa vaikuttaa riippumattomammalta, onnellisemmalta ja pärjäävämmältä kuin sen jäsenet oikeasti ovat. Tämä epäsuhta yksityisen ja julkisen välillä vaikeuttaa ihmisten itsearviointia ja osaltaa pitää yllä järjestystä, jossa oma kelpaavuus on kokoajan kyseenalainen.
Kun ihmiset etsivät toisiaan, erittäin moni etsii nimenomaan ihmistä, joka tavalla tai toisella todistaisi hänen olevan hyvä ja kelpaavan (maailmaan / jollekulle). Vaihtelee jonkin verran, millä ihmiset todistavat kelpaavuuttaan. Joillekuille se on seksin saaminen, joillekuille se, että joku suostuu kuuntelemaan tai muuten kiinnittämään huomiota. Hyvin monille oman kelvollisuuden todistaminen vaatii sitä, että on joku ihminen, joka tietää salaisuudet tai osan niistä ja osoittaa silti hyväksyntäänsä. Useat ihmiset eivät siis etsi suhteelta mitään muuta kuin sitä, että joku eksplisiittisesti sietää heidän huonoja puoliaan -- heidän mielestään huonoja puoliaan.
Yleismaailmallista on mielestäni kaipuu läheisyyteen, kulttuurin luomaa kaipuu todistaa jotain.
Monet pelkäävät elämänsä hyvyyden puolesta, he eivät luota siihen, että heidän elämästään tulee todennäköisesti onnellista. Niinpä he työskentelevät järjestääkseen elämänsä tavalla, josta he ovat oppineet, että sellainen elämä on onnellista. Siksi ihmiset toistavat ympäristönsä ja varsinkin kasvuperheensä onnellisiksi arvelemiaan malleja. Suhteella yleensä pyritään luomaan onnellinen ympäristö. Surullista kyllä, kun suhde on epätyydyttävä, monet kokevat senkin salaisuudekseen, jota levittelemällä he näyttävät huonolta muiden silmissä. Näin ongelmat jätetään suhteiden sisäisesti selviteltäviksi ja yleisesti pidetään yllä kuvaa, että asiat ovat hyvin, kun ihmiset ovat suhteessa.
Seurustelu tarkoittaa ihan mitä tahansa. Ihmiset käyttävät sanaa, mutta eivät itsekään tiedä, mitä se tarkoittaa. Joskus joku kysyy toiselta: "Seurustellaanko me?" Mutta jos häneltä kysyy, mitä hän sillä tarkoittaa, ei hän yleensä osaa sanoa. Seurustelu on ikäänkuin nimitys sille, että antaa jonkinlaisen erityisaseman, mutta mitä tähän erityisasemaan kuuluu, vaihtelee.
Useimmat ovat oppineet jo varhaisessa vaiheessa, mitä seurusteluun kuuluu. Tämä oppi auttaa ohjaamaan heidän toimintaansa tilanteessa, jossa he eivät muuten tietäisi, mitä tekisivät, mutta vaikeuttaa heidän toimintaansa tilanteessa, jossa opittu tapa tuntuu pahalta. On muutamia asioita, jotka kuuluvat erittäin monien mielestä seurusteluun, ennen kaikkea uskollisuus eli muiden ihmisten sulkeminen tiettyä läheisyyttä etäämmälle, yhteinen ajankäyttö ja sen suunnittelu ja vastavuoroiset kohteliaisuudet, palvelukset tai ystävällisyydenosoitukset. Nämä saavat ihmisten ajatuksissa eri painoarvoja. Mutta jos "seurustelet" jonkun kanssa, sinulta todennäköisesti odotetaan näitä.
Uskon, että ihmiset voivat olla melkein minkälaisia tahansa riippumatta sukupuolestaan (miesten ja naisten ero). Useimmat ihmiset kuitenkin identifioituvat mieheksi tai naiseksi ja omaksuvat sen vuoksi miehisiä ja naisellisia toimintamalleja. Tämä ei ole tärkeää siksi, että minua erityisesti kiinnostaisi osoittaa, mitkä ovat universaaleja sukupuolipiirteitä ja mitkä kulttuurillisia, vaan siksi, että on hyvä tajuta, ettei ihmiseltä voi odottaa mitään sukupuolen perusteella, koska mikä vain voi olla opittua ja juuri tämä ihminen saattaa olla ensimmäinen, joka ei ole sattunut oppimaan juuri sitä.
Joka tapauksessa, hyvin suurelle osalle ihmisistä on itsestään selvää, että miehet pyrkivät saamaan naisten suosiota ja naiset pyrkivät sitouttamaan miehiä. Nekin, jotka eivät tietoisesti pyri näihin päämääriin, saattavat toteuttaa niitä alitajuisesti. Niinpä usein nainen pyrkii seurusteluun (mitä se sitten tarkoittaakin) ja mies pyrkii olemaan sellaisten naisten luona, joiden luona on hyvä olla. On myös nähtävissä ilmiö, että naiset piittaavat seurustelusta enemmän kuin miehet tai ainakin näyttävät sen helpommin. Kaikki tämä johtaa helposti asetelmaan, jossa nainen käyttäytyy mahdollisimman rakastettavasti ja samalla arvioi, saako vastinetta käytökselleen. Miehen rooliksi jää arvioida, miten suhtautua naisen vaatimuksiin.
Lapset muuttavat seurustelua konkreettisemmaksi. Naisen on vaikea varmistaa, että mies auttaa häntä lasten hoitamisessa (edes rahallisesti -- onneksi tässä on laki tukena), ja miehen taas on vaikea varmistaa, että hän saa ollenkaan lapsia tai että hän saa olla tekemisissä niiden kanssa (tässä ei lakikaan tue). Oikeastaan suuri osa kaikesta avioliitto- ja parisuhdestandardista näyttäisi tähtäävän yksinkertaisesti siihen, että isät ja lapset saadaan pysyvään yhteyteen keskenään. Mitään takeita isien ja lapsien yhteydestä ei kuitenkaan saada uskollisuusvaatimuksilla, yhteisillä sukunimillä tai yhdessä asumisella.
Useat ihmiset hahmottavat asian siten, että kiinteä suhde on lapsen etu, koska silloin isä pysyy lasten kanssa tekemisissä. Kuitenkin miehet saattavat olla enemmän motivoituneita olemaan lastensa kanssa tekemisissä kuin lasten äitien. Monet naiset katsovat lasten liittyvän jotenkin erottamattomasti nimenomaan itseensä, jolloin isä on tekemisissä lastensa kanssa äidin kautta ja äiti antaa isän olla lasten kanssa.
Suhde kuin suhde rakentuu jonkin verran kuvitelmille ja kuvitelmia on helpompaa pitää yllä niin kauan, kuin suhdesitoutuminen jatkuu. Ero tuo konkreettisesti arvioitaviksi kaikki ne oletukset, joita on tehnyt. Jos eroa on pitänyt realistisena mahdollisuutena, yleensä muuttuvat vain käsitykset itsestä ja toisesta ihmisestä. Jos taas on ollut sitoutunut tavalla, joka tekee eron kuvittelemisen mahdottomaksi, ajattelee helposti eläneensä koko ajan valheessa ja tulleensa yhtäkkiä jotenkin viisaammaaksi, vaikka ajatukset ovat tosiasiassa hyvin epävakaita eikä juuri tässä tilassa ole helppo ymmärtää, mikä on totta ja mikä valetta. Lisäksi tunteet (kaipuu ja viha) toista kohtaan ja epäilykset itsestä saavat yleensä ihmisen valehtelemaan itselleen vielä lisää.
Jos suhteen tärkeä tehtävä on todistaa omaa kelpaavuutta, itsetunto on koetuksella suhteen loppuessa. Jos suhteessa olemisella yrittää todistaa yhteiskunnallista kelvollisuuttaan, suhteen loppuminen tarkoittaa pelkoa siitä, kelpaako enää ympäristölleen. Jos suhde on rakennelma, jolla pyrkii onneen, kyseenalaistuvat yleensä omat käsitykset siitä, mikä ylipäänsä on onnea, ja ihminen kyynistyy.
Eräs tärkeä eroja jakava tekijä on se, erotaanko voimakkaiden tunteiden vai tunteettomuuden takia. Tunteettomassa erossa on tavallaan rakkauteen liittyvät asiat (kaipuu ja pettymys) jo käsitelty ja tarvitaan enää vain omien käsitysten muuttamista suhteesta, itsestä ja toisesta. Tunteellisessa erossa toisen kanssa on niin paha olla, että eroaa, vaikka välittäisikin toisesta. Näiden tunteiden käsittely on akuutimpaa ja käsitys elämästä saa odottaa. Monet eivät lisäksi välitä siitä, miten asiat oikeastaan ovat, mikä on rakkauden suhteen ehkä tervettäkin. Pointti on se, että eroihin liittyy vaikeita tunteita, mutta kahjoiksi ihmiset tulevat yleensä niiden harhaisten käsitystensä vuoksi, jotka ero kyseenalaistaa.
Pikalinkit: