(nettipäiväkirja 24.04.2024) Eräänä päivänä huomasin, että vaatekaapistani oli poistunut takaseinä. Sen tilalla oli aukko, josta virtasi sisään päivänvaloa. Kuitenkin tämä aurinko oli jotenkin tuoreempi, arempi ja alkukantaisempi kuin se, joka paistoi ikkunani ulkopuolella. Onnekseni mahdun kaappini sisään, sillä en malttanut olla tutkimatta kummalisen kajon lähdettä.
Takaseinän tilalla oli pinta, joka tuntui pehmeältä ja virtaviivaiselta. Se laittoi pienesti vastaan, kun painauduin sitä vasten, kunnes repesi.
Samassa eräs ystäväni (kutsutaan häntä vaikka Taneli-Paneliksi) soitti ovikelloa. Repeämästä valui koko ajan asuntoon sakeaa ilmaa, joka sai olon kovin kevyeksi ja huolettomaksi. Hoippuroin kohti ulko-ovea, sillä Taneli-Panelin oli päästävä sisään. Avatessani oven Taneli-Panelin silmät näyttivät punaisilta ja hänen nenänsä epätavallisen lättänältä.
Tervehdittyään minua Taneli-Paneli selitti, kuinka oli käynyt kauneusleikkauksessa, mutta selitys oli jotenkin ontuva ja epämääräinen. Niinpä kokeilin vetää Taneli-Panelia nenästä. Nenän tilalla oli pinta, joka tuntui pehmeältä ja virtaviivaiselta. Se laittoi pienesti vastaan, kun puristin sitä sormieni välissä, kunnes venähti. Voi jukranpujut millainen antenni siitä tuli - kuin poliisiradio olisi saanut supervoimat!
Taneli-Panelin nenä harmitti minua, sillä se häiritsi keskittymistäni kaapin takaseinän tutkintaan. Siinä samassa keksinkin, miten voisin kääntää epäonnen hyödykseni: Taneli-Panelin nenän varassa voisin huojua aukon sisällä olevassa ilmatilassa ja tutkia rauhassa, millainen paikka oli kyseessä.
Talutin Taneli-Panelin edelleen avonaisen kaappini luokse. Silloin kaapista virtaava virkistävä ilma puhdisti Taneli-Panelin aivot ja puhalsi ikävän punotuksen pois silmistä. Taneli-Paneli olikin ollut vain väsynyt! Ratsastin nenän päällä syvemmälle, syvemmälle ja aina vain syvemmälle kaappiin.