Minä seison kadun kulmassa
katsoen ohikulkijoita
ja näytän vähän omituiselta
aika monestakin syystä:
minulla on hassut vaatteet
ja joskus roikun liikennemerkissä
enkä näytä odottavan ketään
mutten ole menossa mihinkään
Minulla voisi olla jojo
ja nokkahuilu ja silmänkäännin
mutta en tarvitse niitäkään
sillä minulla on tarpeeksi kaikkea
ajateltavaa, katsottavaa ja tilaa
Minulla voisi olla mielipide
kaikista minuun katsovista
mutten tarvitse sitäkään
pikemminkin on jonkinlainen odotus
arvaus, mitä kukin kantaa sisällään
Sillä minun ei tarvitse osoittaa mitään
minä olen jo valmiiksi minä
minun ei tarvitse tehdä siitä tiliä
eikä miettiä, mitä se tarkoittaa
Minä en vältä kipua,
joka tulee siitä, kun hylätään:
on toisten asia, mitä ajatella
siitä, mitä minulle tapahtuu
Minä en vältä häpeää,
jonka koen tarpeistani:
ruumiini ei kerää tyylipisteitä
eikä minun tarvitse olla minkäänlainen
Minä en vältä onnea,
jota tupsahtaa satunnaisesti:
kiintymys tulee ja menee
ei sitä tarvitse kiirehtiä tai hidastaa
Ja kun minä haudon näitä
olen oikeastaan aika tyytyväinen:
vaikka tarvitsen paljon,
hyväksyn, jos en saa
ja katson ohikulkijoita,
jotka saavat yhtä lailla olla itsejään
ja odotan, että alkaisi kiinnostaa
Eikä minulla ole maailmasta
juuri minkäänlaista mielipidettä
ja yhtä hyvin voisin nukkua
sillä maailma toimii kuitenkin
oli minua olemassa tai ei.
Tämä ja kaunis ihminen ovat tavallaan samaa läppää. Ja saavutukset.