Olen huomannut, että minua ovat alkaneet vähän ärsyttää sellaiset kirjoitukset, joissa peräänkuulutetaan positiivista asennetta. En ole varsinaisesti niitä vastaan, positiivisella asenteella kyllä pärjää paremmin kuin negatiivisella, mutta jotenkin minusta tuntuu, että meidän aikanamme kaikki ongelmat yritetään typistää yksilöiden asenneongelmiksi.
Todellisuudessa ongelmissa on kuitenkin kaksi osapuolta: yksilö, joka kokee ongelmia, ja maailma, joka antaa yksilölle syyn (tai tekosyyn) kokea ongelmia. Ja se maailma on ihan todellinen maailma, jota voi ihan oikeasti korjata. Minua ärsyttää siis se, että samalla, kun ihmisille mainostetaan positiivista asennetta, välitetään (ehkä tahattomasti) viestiä, että ongelman juuri on yksilöissä itsessään. Huomio kiinnittyy liikaa asenteen korjaamiseen ja liian vähän siihen, mitä maailmalle voisi tehdä.
Jos esimerkiksi duuni ärsyttää, valittamisen voi toki lopettaa, mutta myös työpaikkaa voi vaihtaa, tai voi samanmielisten työkavereiden laatia toimenpide-ehdotuksen, miten työpaikan ongelmat korjataan. Jos tarpeeksi moni haluaa kansalaispalkkaa, se ihan oikeasti toteutuu (samoin kuin mikä tahansa tulonsiirto, joka jotenkin perustelluksi katsotaan). Tai ärsyttääkö holhousyhteiskunta? Säännöksiä pystyy poistamaan poliittisilla päätöksillä tai osallistumalla niihin toimikuntiin, jotka valmistelevat säännöksiä virkamiestasolla. Haluatko koulujärjestelmään muutoksen? Laadi vaihtoehtoinen perusopetussuunnitelma ja kerää sille kansalaisaloitetuki. Haluatko pomolle luun kurkkuun? Järjestä lakko tai massairtisanoutuminen (tai jäynä).
Ei ole pahasta, että samalla on positiivinen asenne. Kunhan se ei estä havaitsemasta, mikä on huonosti ja mitä sille pitäisi tehdä.