Tulin ajatelleeksi minulle uutta selitystä sille, miksi agraariyhteiskunnassa miesten ja naisten työt oli jaettu niin selvästi erilleen. Kulttuuriantropologeille tämä on varmaan peruskauraa tai sitten täyttä huuhaata.
Maatalousyhteiskunnassa avioliitto oli melko selkeästi tuotantoyksikkö, jonka tarkoituksena oli taata kahden ihmisen sekä heidän jälkeläistensä toimeentulo. Samassa taloudessa on tietysti yleensä asunut muitakin jäseniä, mutta avioliiton näkökulmasta sitä voi pitää yhteistyönä muiden tuotantoyksiköiden kanssa. Koska avioliitto on solmittu usein järkiperustein eikä sitä ole yleensä voinut välttää halutessaankaan, ihmiset ovat oikeastaan pyrkineet minimoimaan yhteiselosta syntyvän kitkan sen sijaan, että olisivat pyrkineet saamaan erityistä lisäarvoa elämäänsä suhteestaan.
Avioliitto on ollut pysyvähkö järjestely, jota on pitänyt sietää riippumatta omista tunteista. Niinpä on ollut järkevää minimoida neuvottelu, ja olennaisin osa siitä on päättää valmiiksi, miten yhteisen talouden hoito jakaantuu. Tällainen jako saattaa jopa epäoikeudenmukaisena hyödyttää molmepia osapuolia, jos se vähentää tarpeeksi neuvottelusta aiheutuvaa vaivaa. Talouteen on siis rajattu osapuolille oma tontti, johon toinen ei saa puuttua mutta josta toinen saa olettaa, että se vain tulee hoidetuksi.