Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Minä kannatan seurustelumuotona monisuhteita, eli suhteita, joissa on enemmän kuin kaksi osapuolta. Monisuhteet ovat läheisessä suhteessa polyamoriaan, mutta eivät sama asia: polyamoria on tunnetila tai tunnetaipumus, eräänlainen luonteenpiirre / dispositio, jossa on taipuvainen rakastamaan useampia ihmisiä lyhyenkin ajanjakson sisällä. Monisuhteessa on taas kyse sosiaalisesta konstruktiosta, eli pohjimmiltaan siitä, mitä ihmiset odottavat toisiltaan ja mitä he arvelevat itseltään odotettavan.
Monisuhteet ovat suhteellisen vaikeita saada alulle, koska niissä on enemmän sovittavaa ja yhteensovitettavaa kuin parisuhteissa, ja koska meidän yhteiskunnassamme ihmiset kasvavat ajattelemaan, että parisuhde on luonnollinen tai jopa ideaalinen tila. Lisäksi voidaan ajatella, että individualististen ihmisten on helpompi sopeutua elämään yhden ihmisen kanssa kuin useamman. Tämä on kuitenkin harhaanjohtava ajatus, koska suhteen vaatimukset eivät todellakaan ole suorassa suhteessa suhteen osapuolten määrään ja lisääntyvä yksilövapaus ajaa sekä pari- että monisuhteita suuntaan, jossa keneltäkään ei edellytetä sopeutumista.
Mutta koska monisuhteet ovat harvinaisia, niillä on myös kulttuurillinen ongelma: toimivalle monisuhteelle on vähänlaisesti malleja. Ihmiset omaksuvat yleensä käsityksensä parisuhteista tarkkailemalla ja pohtimalla toisia parisuhteita, mutta monisuhteille ei ole olemassa tällaisia malleja. Tämä on sekä hyvä että huono asia: hyvä siksi, että monisuhteiset voivat (kerran suhteen muodostettuaan) muodostaa käytännöt suhteellisen vapaasti vailla ennakko-oletuksia suhteen toimintatavasta; huono siksi, että se entisestään monimutkaistaa monisuhteiden aloittamista, vaatii monisuhteisilta ylimääräistä vaivannäköä ja voi aiheuttaa isojakin yllätyksiä.
Itse minulla on ollut monisuhteita oikeastaan "vain" kolme kertaa elämässäni. Raja promiskuiteettisen sinkkuelämän ja monisuhteiden välillä ei ole selkeä, joten voidaan myös kysyä, mitkä niistä ovat todellisia monisuhteita. Oikeastaan lupauksetonta säätöä monen kanssa voi pitää monisuhteen erikoistapauksena, jossa kumppanin kumppanien tietoisuus toisistaan on heikko (olematon?) ja sekä uskollisuus- että jakamisvelvollisuus puuttuu. Ihmisillä on hämmästyttävän eriäviä käsityksiä siitä, onko julistamaton suhde lähtökohtaisesti pari- vai monisuhteinen: jotkut loukkaantuvat verisesti, jos säätää yhtaikaa useamman kanssa, toiset pitävät sitä lähes itsestäänselvyytenä. (Julistamaton suhde tarkoittaa suhdetta, jolla ei ole statusta: suhdetta, jota ulkopuolisten ei tarvitse ottaa huomioon tai josta heidän ei kuulu tietää.)
Joka tapauksessa monisuhteet voivat erota toisistaan todella paljon sen suhteen, mitä niiden osapuolilta odotetaan. Minulle ehkä tärkein ero on se, odotetaanko kaikkien osapuolten olevan tekemisissä keskenään vai ei. On yksinkertaista (joskin työlästä) pyörittää monisuhdetta, jossa, vaikka kumppanit tietäisivät toistensa olemassaolosta, heitä kohdellaan, ikään kuin muita kumppaneita ei olisi olemassa. Ristiriitatilanteita tulee esimerkiksi, jos kaksi kumppania ehdottavat yhteistä ajanviettoa eikä tiedä, mitä kullekin sanoisi. Tällaista monisuhteisuutta itse asiassa liittyy melkein kaikkiin parisuhteisiinkin: useimmat katsovat olevansa vapaita harjoittamaan jonkin verran romantiikkaa (flirttiä) silloin, kun se ei ole vakikumppanilta pois, jotkut myös hellyyttä tai seksiä.
Kun kumppanit oppivat tuntemaan toisensa, suhteesta tulee yhteisöllinen. Kuten kaveriporukoissakin, myös suhteissa ihmisillä on sekä taipumusta tulla erityisen läheisiksi joidenkin kanssa että nauttia useampien ihmisten seurasta. Mustasukkaisuus (mustasukkainen) ja vapaudenkaipuu saavat alkunsa lähinnä siitä, että ihmisten rytmitys ei mene näissä samalla tavalla. Monisuhde voi toimia vakaana alustana, jossa ihmisen ei tarvitse joka kerta etsiä läheisyyttä. Silti monisuhteen sisällä tietysti läheisyys elää ja tämä johtaa miltei väistämättä ajoittaisiin pettymyksiin ja ongelmiin. Vahva omistavuus tai omistautuminen voi myös hajottaa monisuhteen, ja vaikka halu omistaa tai omistautua yleensä vähenee ajan myötä, hajonnutta monisuhdetta voi olla vaikeaa koota uudelleen.
Pidemmän päälle kuitenkin monisuhteelle on välttämätöntä, että se on todellinen yhteisö. Monisuhteessa on oikeastaan aika keskeistä, että sen osapuolilla on joitain velvoitteita toisiaan kohtaan. Näiden velvoitteiden ei tarvitse olla sen tiukempia kuin kaveripiireissäkään tyypillisesti: kyse on vain keskinäisestä halusta tukea, tehdä hyvää ja elää yhdessä. Niinpä avoin monisuhde on lähinnä välivaihe, joka hajoaa tai muuttuu yhteisölliseksi. Tämän askeleen ottaminen (kumppanien tutustuttaminen toisiinsa) on monisuhteen ensimmäinen "pelisääntö".
Kun monisuhde on tiedostettu, tarvitaan protokollaa siitä, miten yksityisyyteen (ja kahden ihmisen yksityisyyteen) suhtaudutaan. Joidenkin mielestä joku suhteen osaporukka voi aina sulkea muut pois; minä kaipaan enemmän kohteliaisuutta. Olen kuullut monisuhteesta, jossa omistushalua pyrittiin ehkäisemään vaatimalla jatkuvaa unikumppanin vaihtamista. Tämä sotii joskus tunteita vastaan, enkä kannata sitä. Ehkä paras malli, jonka tiedän, on sellainen, jossa yksilöllinen yksityisyys sallitaan, mutta ketään ei suljeta pois seurasta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos kaksi ihmistä nukkuu yhdessä, heidän voidaan odottaa hyväksyvän muitakin seuraansa. Tämä ei välttämättä päde seksiin, mutta seksin kannalta on itse asiassa mukavaa, jos siltä ei odoteta hirveästi yksityisyyttä. Eli paras käytäntö, jonka tiedän, on tämä: läheisyyttä ja hellyyttä jokaiselle, joka haluaa, ja seksiä, kun siltä tuntuu.
kategoria: sosiaalisuus kategoria: seksuaalisuus