Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Tänne oli mainittu, että pahuus saa alkunsa rakkaudettomuudesta. Mutta rakkaudettomuudellakin on alkunsa, joten se ei ole pahuuden perimmäinen syy.
Miettikää tarkoin: pahuudellahan on aina syynsä. Mistä se syntyy? Erilaiset pahat asiat, kuten kiusaaminen, rakkaudettomuus, pelko, epätoivo, riippuvuus, piittaamattomuus... eivät ole pahuuden syitä, vaan sen muotoja, erilaisia tapoja pahuudelle varastoitua. Yksi muoto pahuutta synnyttää toista, mutta silloin ei synny uutta pahuutta, vaan pahuus siirtyy muodosta toiseen. Esimerkiksi valtaa voi käyttää toisten satuttamiseen, mutta halu satuttaa on pahuutta: kun joku satuttaa toista ja synnyttää siten pelkoa, hän siirtää vain omaa pahuuttaan eteenpäin, muttei luo sitä.
Voi tietysti olla, että pahuus leviää ikään kuin kasvava organismi. Se on vähän kuin jäkälä, joka loisii ihmisissä. En kuitenkaan usko tähän, koska maailma olisi jo hukkunut pahuuteen, jos näin olisi. Enintään voi olla niin, että pahuus kasvaa kyllä, mutta vain maailmassa, jossa sen elintilasta kilpailee moni muukin asia. Eikä pahuus ole silloin edes vahvoilla: se on vain yksi osa loputonta muutosta, josta on mahdotonta saada kokonaiskuvaa.
Mutta pahuudella on oltava jokin alkuperä, muuten sitä ei olisi olemassa. Minun teoriani on, että pahuuden alkuperä on ymmärtämättömyydessä. Ymmärtämättömyys ei ole sinänsä pahuutta, se ei automaattisesti aiheuta pahaa: se voi itse asiassa aiheuttaa yhtä paljon hyvää kuin pahaakin. Ymmärtämättömyys on arvaamatonta. Kun ihminen kohtaa toisen, jota ei ymmärrä, on tuurista kiinni, tuntuuko yhteentörmäys miellyttävältä vai ei.
Pahuutta syntyy esimerkiksi siitä, kun yksi ihminen käyttää toista leluna tavalla, joka tuntuu toisesta pahalta. Tässä leikkijä ei ole paha: hän ei vain ymmärrä satuttavansa. Toisen kipu on uutta pahuutta. Se on syntynyt tyhjästä, koska leikkijä ei halunnut satuttaa; hän vain sattui tekemään niin. Yhtä hyvin leikkijä olisikin saattanut leikkiä tavalla, joka tuntuu toisesta hyvältä. Katsokaa joskus lasten kiusaamista. Ennen vakiintumistaan (ja osittain sen jälkeenkin) siinä on kyse vain siitä, ettei kiusaaja osaa ottaa toisen harmistumista tosissaan. Myöhemmin tosin kiusaaminen muuttuu tahalliseksi, itse asiassa suorastaan mekanistiseksi oman vapaudenmenetyksen kostamiseksi.
Mutta tämä tarkoittaa, että ihmisiä kasvatetaan hyvyyteen yksinkertaisesti selittämällä ja näyttämällä, miten toisia kunnioitetaan. Se ei ole ollenkaan niin helppoa kuin luulisi. Mutta mieluummin kerron toisaalla, mitä on toisten kunnioittaminen: tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, lasten kasvattamisesta, ja kaikki, millä vältetään itsepetosta.