Minä toivoin parasta, mutta en voinut pitää kaikkea käsissäni.
Minä lähdin liikkeelle saamisesta; menettämisestä huolehdin lähinnä toisia ihmisiä lohduttaessani. Minä katsoin, että on rajattomasti mahdollisuuksia, eikä mitään voi saada ottamatta riskejä. Minä olin oppinut, ja osasin, ja heittäydyin maailmaan.
Rankinta oli se, kun menetti asioita, joita ei ollut kuvitellut voivansa menettää. Menetin ideaalini siitä, että voisin toimia vapaana yrittäjänä, kun totesin, että siihen menee liikaa aikaa ja elämäni on jo liian täynnä. Menetin uskoni siihen, että jaksan mitä vain, kun elin vuoden tarpeeksi hankalassa elämäntilanteessa. Menetin vapauden toimia vapaasti lasten kanssa, kun ex-vaimoni sai päähänsä haastaa minut oikeuteen huoltajuudesta. Ja menetin ison osan luottamuksestani suhteeseeni, kun en voinutkaan korjata ongelmia, jotka johtuivat kumppanini huomion suuntautumisesta muualle.
Mutta ei minun ole oikeasti pakko sitoutua yrittämään tätä kaikkea. Voin tehdä ihan miten vain. Kaiken rikkomisesta on oma haittansa, mutta on ihanaa, jos ei tarvitse miettiä, ei arvioida, vaan siivoaa vain pois kaiken, mikä ärsyttää.